Ihmiset

Anna: Annika Saarikko paljastaa, miten pitää huolta parisuhteestaan kiireisen arjen keskellä: ”Olen tosi rakastunut mieheeni”

Annika Saarikko haluaa olla moneen ehtivä perheenäiti. Perhe-elämän yhdistäminen kiireiseen työhön on vaatinut opettelua. Puoliso on Annikan arjen tärkeä kivijalka, kirjoittaa Anna-lehti.

Annika Saarikko, 37, on kahden pienen lapsen äiti – sekä valtionvarainministeri ja keskustan puoluejohtaja. Perhe-elämän yhdistäminen kiireiseen työhön ei aina onnistu ongelmitta, hän paljastaa nyt Anna-lehden haastattelussa.

Lue myös: Ministeri Annika Saarikko otti vanhan sukutalon perheensä viikonloppukodiksi: ”Tähän taloon piti tuoda elämää”

”Ristiriitaa nykyisessä elämässäni aiheuttaa se, että haluaisin pitää kiinni asettamastani kodin- ja lastenhoidon tasosta, mutta en onnistu siinä enää yksin vaan tarvitsen ulkopuolista apua. Sen myöntäminen on ollut minulle vaikeaa”, Annika Saarikko kertoo Annan haastattelussa.

”Ajattelen aika paljon myös sitä, että ehdin olla lasteni kanssa niin vähän. Siinä kysytään läsnä olemisen taitoa.”

Annika kertoo, että hänen on ollut vaikea antaa itselleen lupaa olla etuoikeutettu. Siivoojan palkkaaminen ja lapsen syntymäpäiville kaiken ostaminen valmiina ei ole ollut helppoa.

”Avun saaminen on silti ratkaisevaa perheemme hyvinvoinnin kannalta. Ostamme tuotteita valmiina, ja apuna on usein myös äitini, joka valmistaa meille ruokaa pakastimeen.”

Annika Saarikko: ”Perhe on turvaverkko”

Annika Saarikko asuu Erkki-puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa arkisin Espoossa. Vapaapäivinä perhe asuu Annikan lapsuudenmaisemissa Oripäässä. Puolisoaan Annika pitää elämänsä kivijalkana.

”Itsetuntoni ja mielenrauhani työn ja perhe-elämän melskeissä perustuvat parisuhteeseen. Olen tosi rakastunut mieheeni”, hän sanoo Annassa.

Annika kuvailee olevansa pariskunnasta se, joka useammin alkaa puhua, että sitten kun. Erkki-puoliso on tasapainoinen ja hötkyilemätön, joka aina muistuttaa, että nyt on nyt.

Lue myös Seura.fi: Näin elämä yllätti kaksi eronnutta – Kia ja Reijo tunnustavat: ”Meidän romanssi on täysin koronan ansiota”

Miten parisuhteen hoitaminen onnistuu kiireisen arjen keskellä?

”Meillä on tapana mennä joka ilta yhtä aikaa nukkumaan. Ennen sitä istumme hetken yhdessä. Lapset nukkuvat, olemme lähekkäin, katsomme telkkarista jotakin sarjaa ja juttelemme. Yhteinen aika on tärkeää, jotta muistamme, miksi olemme rakastuneet toisiimme.”

Päivän aikana Annika ja Erkki myös viestittelevät toisilleen. Annika kertoo Anna-lehdelle, että yhteydenpito on samalla myös hyvä muistutus siitä, millaisen tukiverkon perhe muodostaa. Sen olemassaolo oli tärkeää varsinkin kehysriihineuvottelujen aikaan keväällä.

”Tulin iltaisin myöhään kotiin. Pojat olivat nukkuneet jo monta tuntia, kun menin katsomaan heitä. Silloin ymmärsin, että minulla ei ole mitään hätää, sillä kotona minua odotetaan aina. Kotona on todellisuus, joka ei katoa vaan jatkuu, vaikka töissä ja politiikassa tapahtuisi mitä hyvänsä. Perhe on turvaverkko, joka ottaa minut aina vastaan”, Annika Saarikko sanoo.

Lue myös Annan juttu: Ministeri Annika Saarikko arjestaan: ”Avun saaminen on ratkaisevaa perheemme hyvinvoinnin kannalta”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Annika Saarikko paljastaa, miten pitää huolta parisuhteestaan kiireisen arjen keskellä: ”Olen tosi rakastunut mieheeni”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.