Suhteet

Dna-testi paljasti helsinkiläisen Pirkko Patomeren juuret – isättömänä kasvanut Pirkko löysi veljensä

Pirkko Patomeri on elänyt isättömänä, rohkaistunut etsimään isäänsä ja kokenut matkalla riemua ja pettymyksiä. Sitten tiede ja dna-testi puuttui peliin ja kaikki muuttui. Tarinaan liittyy hieman myös Viiltäjä Jack.

Jos eräs helsinkiläismies olisi keksinyt vaimolleen joululahjaksi jotain muuta kuin dna-testin, Pirkko Patomeri, 76, ei olisi koskaan saanut tietää isästään.

Mutta koska ei keksinyt, joulun 2018 jälkeen helsinkiläisen Pirkon elämä sai aivan uuden käänteen.

Pirkko Patomeren tarina alkoi elokuun kahdeksantena päivänä vuonna 1945. Sota oli juuri päättynyt, kun Pirkko syntyi tamperelaisella synnytyslaitoksella 27-vuotiaan Aili-äitinsä esikoiseksi.

Äitinsä kanssa Pirkko ei varttunut, koska tämä lähetti hänet varhain Edla-mummon hoitoon Keski-Suomeen, Pihlajavedelle. Äiti työskenteli Lapinniemen puuvillatehtaalla puolaajana. Isästä Pirkolla ei ollut tietoa.

Pirkolla oli mummon luona hyvä ja turvallinen olla.

”Tiesin, että mummo rakasti minua. Teki eteeni ihan mitä vaan.”

Lue myös Seura.fi: Etsitkö kadonnutta sukulaista, näin pääset kadonneen jäljille.

Asemalla Pirkkoon iskee ikävä

Jouluisin ja kesälomalla äiti kävi Pihlajavedellä. Pirkonkin on täytynyt jonkun kerran käydä Tampereella, koska hänestä on otettu sikäläisessä valokuvaamossa kuva. Noin kaksivuotiaana, pitkissä kutreissaan, rusetti päässään ja vakavana.

”Äiti oli minulle etäinen, mutta kaipasin häntä kuitenkin. Muistan miten saatoin häntä joskus junalle Pihlajaveden asemalle. Jälkikäteen olen huomannut, että eron hetket juna-asemilla nostavat minussa edelleen ikävä tunteen.”

Äiti ei puhunut Pirkolle tämän isästä mitään, eikä Pirkko osannut asiasta kysyäkään. Myöskään mummon kanssa asia ei tullut puheeksi. Elämä soljui eteenpäin eikä Pirkosta siinä ollut mitään erityisen kummallista.

”Maalla, jossa kasvoin, miehet olivat poissa silmistä, koska he olivat aina töissään. Eikä isänpäivääkään tuohon aikaan vietetty.”

”Tämä on sinun isäsi”, kerrotaan isättömänä kasvaneelle

Kuusivuotiaalle Pirkolle kerrottiin uutinen isästä. Äiti oli mennyt Tampereella naimisiin ja tyttärelle sanottiin, että tässä on nyt sinun isäsi.

Ei Pirkko sitä uskonut, vaikka joskus myöhemmin kutsuikin miestä isäksi ja otti tämän sukunimen itselleen, koska äitikin oli sen ottanut.

”Muistan miten olin kuudenvanhana Pihlajavedellä erään puron ylittävällä sillalla. Tunsin yhtäkkiä kuin joku olisi ylhäältä käsin sanonut minulle, ettei se ole sinun isä. Suljin asian pitkäksi aikaa sisääni.”

Mummo kuoli vatsasyöpään vuonna 1953. Se oli seitsemänvuotiaalle hirveä menetys. Pirkko kävi kouluvuoden loppuun Pihlajavedellä asuen mummon naapureilla ja muutti sitten äidin ja tämän miehen luokse Tampereen lähelle Suinulaan.

Äidin aviomies oli pelottava. Hyvin äkkipikainen. Väkivaltainenkin.

”Jos äidille ja hänelle tuli riitaa, hän syytti siitä minua. Ryhdyinkin ajattelemaan, että olemassaoloni oli aiheuttanut heidän välisensä ristiriidan.”

Mutta ennen kaikkea Pirkko tunsi olevansa ylimääräinen.

”Minun oli vain tyydyttävä tilanteeseeni. Ei ollut vaihtoehtoja.”

Teini-ikäisenä Pirkon mieleen nousi muisto lapsuudesta, kuinka he olivat käyneet äidin kanssa hakemassa lastensuojelulautakunnasta elatusmaksua hänestä. Eräs tamperelaismies oli tuomittu maksamaan Pirkosta aina siihen asti, kun tämä täyttäisi 17 vuotta.

”Niillä rahoilla minulle ostettiin sittemmin myös ompelukone, kun valmistuin 15-vuotiaana pukuompelijalinjalta ammattikoulusta”, Pirkko kertoo.

Mies rohkaisi etsimään

Kun Pirkosta tuli Patomeri hänen avioiduttuaan parikymppisenä, puoliso kannusti häntä selvittämään, kuka oli hänen isänsä. Oma esikoistytär oli jo syntynyt, kun Pirkko lopulta ryhtyi asiaan.

Häntä hirvitti, koska hän ei halunnut sekoittaa kenenkään perheen elämää ilmestymällä yllätystyttäreksi. Eikä häntä haluttanut löytää itselleen esimerkiksi juoppoa isää.

Hän oli kuitenkin tuntenut itsensä välillä kummajaiseksi, kun muut ihmiset kokoontuvat juhlapyhinä sukuineen.

”Miehelläni on vahva sisaruussuhde. Olemme olleetkin paljon hänen sukunsa kanssa tekemisissä.”

Pirkko rohkaistui lähtemään etsintämatkalle ja löysi alkuperästään kertovat oikeuden pöytäkirjat lastensuojelulautakunnasta Helsingistä.

”Pöytäkirjoissa luki, että äiti oli vannonut, että elatusmaksuja maksanut tamperelaismies on hänet maannut. Papereissa luki miehen nimi. Vaikka hän oli minusta maksanut, hän ei ollut kuitenkaan tunnustanut lapsekseen.”

Dokumenteista selvisi sekin, että todistajana oikeudessa toimi äidin ystävätär. Tämä oli kertonut, että Aili oli pian sodan päätyttyä tavannut Tampereen asemaravintolan tansseissa sotilaan, josta tämä oli tullut raskaaksi.

Äiti hämmentyi, kun Pirkko otti puheeksi, että oli ryhtynyt selvittämään, kuka oli hänen biologinen isänsä.

Hän tyytyi tokaisemaan.

”Oli sun isälläkin silmälasit.”

Myöhemmin selvisi, että Pirkko oli pikkutyttönä käynyt äitinsä mukana miehen talon pihassa Tampereella. Isän tervehtimisestä palattiin kuitenkin tyhjin käsin, koska tämä ei ollut kotona.

Pirkon äiti eli 94-vuotiaaksi muttei avautunut koskaan Pirkolle asiasta enempää. Totesi vain, että ”mitä niitä menneitä kaivamaan.”

”Aviottoman lapsen saaminen on varmasti ollut äidilleni hirveä häpeä.”

Pirkon suhde äitiin säilyi loppuun asti holhoavana ja hoitavana, koska äidillä oli elämässä paljon vaikeuksia.

”Jouduin kannattelemaan häntä jo aika nuoresta.”

Kun Pirkko yritti myöhemmin kysyä äidin sisarten tyttäriltä isästään, kukaan ei tiennyt mitään.

”Olin kuin tyhjästä tullut.”

Elämään astui ensimmäinen veli

Isäksi merkitty tamperelaismies oli jo kuollut, mutta Pirkko etsi käsiinsä tämän pojan, Akin.

”Kun soitin, hän ei hämmästynyt yhteydenottoani.”

Aki oli löytänyt isänsä jäämistöstä samat oikeuden pöytäkirjat, jotka Pirkollakin oli.

Kun Pirkko astui omakotitalon pihaan, hän koki voimakkaasti, että on ollut paikassa ennenkin.

Pirkko otettiin ystävällisesti vastaan veljen perheessä. Hän sai valokuva-albumeja selattavakseen, mutta ei löytynyt kuvista mitään tuttua. Kuvissa oleva isä eikä taloa isännöivä veli muistuttaneet häntä.

Kun albumeja katsottiin vielä uudestaan, Pirkko huomasi, että yhdestä albumista oli taitettu sivuja ja taitoksen takaa löytyi kuva hänestä kaksivuotiaana. Se tamperelaisessa valokuvaamossa otettu.

Silloin Pirkko tunsi kuuluvansa kerrankin porukkaan. Hän sai isästään pienen kuvan matkaansa.

Vuosia Pirkko kävi työmatkoillaan tapaamassa veljeään Tampereella ja tämä vieraili vaimoineen Herttoniemessä.

”Meillä oli kiva yhteys.”

Toki hän oli pettynyt, että isä oli ehtinyt jo kuolla.

Lue myös Kotiliesi.fi: Pohjalaiselle opettajalle selvisi, että hän on orjan jälkeläinen.

Viiltäjä Jackin tutkija avuksi

Pirkon kummipoika, Iso-Britanniassa asuva tutkija, molekyylibiologi Jari Louhelainen tapaa vierailla Suomessa käydessään Pirkon luona. Niin tapahtui myös vuonna 2016. Pirkko kuunteli kiinnostuneena kun kummipoika puhui dna-tutkimuksistaan. Kuten siitä, että tämä oli suurella todennäköisyydellä selvittänyt yli 120 vuotta vanhan, kuuluisan murhamysteerin, prostituoituja Lontoossa murhanneen Viiltäjä Jackin henkilöllisyyden.

Louhelainen oli saanut irrotettua murhaajan sekä hänen yhden uhrinsa DNA-näytteet uhrin huivista.

”Jari varmaan vaistosi kiinnostukseni ja kysyi, että haluaisinko, että minusta otettaisiin dna-testi. Sanoin heti, että ilman muuta!”

Pirkko ehdotti myös veljelleen, että jospa tämäkin haluaisi testiin.

”Luulen, että halusin sukulaisuudellemme varmistuksen, koska isä ei ollut tunnustanut minua.”

Kummipoika tilasi heille Family Tree DNA -testipaketit.

”Oli äidin puolen sukujuhla heinäkuussa 2017 Valkeakoskella ja veljeni tuli sinne Tampereelta. Siellä me hotellihuoneessa pyörittelimme vanupuikkoja poskissamme, täytimme paperit ja lähetimme paketit Amerikkaan.”

Elokuun lopussa nettisivustolle kilahti ilmoitus, että vastaukset ovat tulleet.

”Kun näin, että lukema ei ollut sellainen, että me voisimme olla sisaruksia, olin hyvin järkyttynyt. Sen minkä olin saanut elämääni rakennettua, mureni hetkessä.”

Pirkko vielä varmisti tuloksen asiantuntijalta ja niin se oli, että Aki ja hän eivät olleetkaan sisko ja veli. Yhteyttä he ovat pitäneet tästä huolimatta edelleen.

Kummipoika sanoi Pirkolle, ettei heitetä kirvestä kaivoon vaan otetaan testi toisesta firmasta, My Heritagesta. Kun tulokset tulivat, hän totesi Pirkolle, että ”nyt ollaan lähellä.”

Henkilö, jonka kanssa Pirkolla oli osuma, oli helsinkiläinen Helena Soinne. Pirkko lähetti tälle sähköpostia. Vastaus tuli nopeasti, koska myös Helena oli ihmetellyt tulosta. Juuri hän oli saanut mieheltään joululahjaksi dna-testin.

”Kirjoitin hänelle pitkän sähköpostin, jossa kerroin taustaani ja tarinaani.”

Helena yhdessä siskonsa Hannan kanssa otti yhteyttä Jyväskylässä asuvaan isäänsä, että ”mikäs juttu tämä tämmöinen on?”

Sitten Helenan isä Markku Soinnekin teki dna-testin, joka vahvisti asian. Oli vuosi 2019.

”Se oli selkeää: Markku on velipuoleni,” Pirkko sanoo.

Pirkkoa jännitti valtavasti

Pian Markku puolisoineen matkasi Jyväskylästä Helsinkiin. Pirkolle kävi kutsu Helenan kotiin.

Pirkkoa jännitti valtavasti, mutta hänet otettiin hyvin lämpimästi vastaan. Jännitys suli heti.

”Katselimme veljeni kanssa toinen toisiamme ja totesimme, että meissä on samaa näköä.”

Pirkko sai kuulla, että heidän isänsä Eino Matias Soinne oli mennyt 19-vuotiaana naimisiin. Hän sai kaksi poikaa, joista toinen on jo kuollut. Isoveli Markku syntyi vain kolme kuukautta ennen Pirkkoa. Perhe asui Ylistarossa.

Vuonna 1944 Eino oli ollut kahdesti hoidettavana sotasairaalassa Tampereella. Oliko hän sittemmin tavannut Pirkon äidin siellä tansseissa?

”Ehkei äitini nimennyt isääni alkuunpanijakseni, koska tämä oli varattu mies. Tai sitten hän ei tiennyt, kumpi hänen kohtaamistaan miehistä oli isäni.”

Nyt Pirkko tietää, että hänen isänsä oli lempeä, auttavainen, lapsiaan ja lapsenlapsiaan rakastava mies, joka eli maanviljelystä ja harrasti hevosia.

Ja eli pitkän elämän, aina 90-vuotiaaksi. Hän kuoli vuonna 2010.

Lämmin tunne. Sellainen Pirkolle on tullut isästään, joka ei tiennyt hänen olemassaolostaan.

Parasta on, että Pirkko on saanut veljen elämäänsä. Yhteisiä perhejuhlia on jo vietetty.

”Markku on ollut todella miellyttävä minua kohtaan. Hänen kauttaan olen tavannut myös lukuisia serkkujani. Kun olen vieraillut Ylistarossa kaikki oli laitettu kauniisti minua varten ja sukutiedot olivat esillä.”

Pirkko on kokenut sen valtavana hyväksyntänä. Ja mikä tärkeintä, hän on saanut itselleen juuret.

”Nyt minullakin on isä. Minäkin olen jostain tullut.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/2022.