Eija Ahvo: ”Olen matkinut äitiäni koko elämäni ja nyt sukupolvien ketju jatkuu tyttäressäni Venlassa”

Eija Ahvon ja Venla Saartamon äiti-tytär-suhteessa olennaista on toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on. Kaikkea ei tarvitse jakaa ja toisen omaa tahtoa ja persoonallisuutta pitää kunnioittaa.

Eija Ahvo on koko maailman lasten äiti

Eija Ahvo: Olin 30-vuotias saadessani Venlan. Olin jo opetellut äitinä olemista esikoiseni Joonaksen kanssa, joten Venlan kanssa olin rennompi. Venla syntyi matkalaukku kädessä, yksivuotiaasta lähtien hän oli matkustamassa pois kotoa milloin minnekin. Hän oli niin itsenäinen, ­että välillä luotin hänen selviytymiseensä liikaakin. Kuusivuotiaana lähetin hänet yksin passitarkastuksesta lentokoneeseen etsimään sinne unohtunutta passia. Nyt se kammottaa: miten kamala äiti olinkaan.

Venla: Minä en tuota muista. Ehkä lapsiin luotettiin 1980-luvulla enemmän kuin nykyään ja heitä kannustettiin omatoimisuuteen jo pienestä pitäen.

Meillä oli Joonaksen kanssa hyvä boogie, enkä muista, että meitä olisi koskaan kohdeltu eri tavoin sukupuolemme perusteella. Äidin kontakti meihin ja myöhemmin lapsenlapsiin on aina ollut läheinen. Hän on ollut koko ajan myös idealisti ja Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä eräänlainen Mama of the world, koko maailman lasten äiti.

Lue myös Anna.fi: Susanna Haavisto ja Eija Ahvo vapaaehtoistyössä Ruandassa: Ihaninta on lasten nauru ja kiljunta

Eija Ahvo jammailee kuulokkeet päässä kuunnellessaan Venla Saartamon uutta kappaletta Venlan kotisohvalla. 

Musiikki on iso osa Venlan ja Eijan elämää. ”Pelkään, että vielä 95-vuotiaanakin äiti sanoo, että kuule, katselin aamulla yhtä lintua, keksitäänkö laulu siitä”, Venla nauraa. Häneltä ilmestyi juuri uusi sinkku, kesäinen versio J. Karjalaisen 1980-luvun hitistä Sekaisin. Kuva: Jonne Räsänen

Rakkaus on tekoja ja luottamusta

Eija: Haen konkretiaa ja yritän osoittaa rakkauttani ja luottamustani teoilla. Olemme mieheni Matin kanssa aina ottaneet lapset mukaan kaikkialle: kalaan, kirjastoon, metsään, soittamaan, laulamaan, tekemään teatteria. Tarkoin suunnitellut lomat ovat olleet perheemme kohokohtia.

Venla: Olen aina kokenut, että äiti rakastaa minua ja luottaa minuun. Jo kymmenvuotiaana aloin asua puolet ajasta talleilla. Siitä lähtien olen ollut omien teiden kulkija ja hippi henkeen ja vereen, ja saanut sitä myös olla.

Eija: Kun Venla 19-vuotiaana lähti reissaamaan kuukausiksi Costa Ricaan, panin vähän vastaan. Matti oli saanut siellä aikoinaan tyrmäystippoja ja ryöstetty putipuhtaaksi. Mutta pakkohan minun oli luottaa siihen, että hän pärjää. Meditoin metsässä ja lähetin positiivisia ajatuksia Väli-Amerikkaa kohti.

En halua, että koskaan yritän omistaa Venlaa tai alan vaatia hänen aikaansa tai huomiotaan.

Riidellä emme oikein osaa

Venla: Me emme oikein osaa riidellä. Kunnioitamme toistemme tahtoa emmekä kinaa turhanpäiväisyyksistä.

Eija: Oman äitini kanssa riitelimme loppuun asti. Menin aina iloisena ja virkeänä katsomaan häntä palvelutaloon mukanani milloin mitäkin. ­Äiti ei innostunut ehdotuksistani, vaan halusi jotain ihan muuta. Pian molemmilta nousi jo ­savu päästä. En tuossa vaiheessa vielä ymmärtänyt muistisairauden alkuvaiheen erikoisia piirteitä.

Uskon, että olimme liian kiinni toisissamme. Siksi meidän oli vaikea toimia yhdessä.

Venla: Minullakin palaa joskus pinna poikieni kanssa, kuten varmaan kaikilla äideillä. Sellainen ei ole vaarallista, kunhan asiat saadaan sovittua niin, että kaikki pääsevät hyvillä mielin nukkumaan.

Lue myös: Taas riidellään! Tarkoittaako se, että rakkaus on loppunut? Asiantuntija neuvoo, miten voi riidellä rakentavasti 

Näyttelijät Eija Ahvo ja Venla Saartamo Saartamon kotona Kumpulassa, Helsingissä. 

Venla ja Eija ovat molemmat kouluttautuneet Peter Hess -äänimaljahierojiksi. ”Ensin niistä innostui äiti, sen jälkeen minä”, Venla kertoo. Kuva: Jonne Räsänen

Perintönä maailman parantaminen

Venla: Olen välillä huolissani äidin työn määrästä. Hänen päänsä surraa koko ajan. Joskus hänen saavutuksensa ovat herättäneet minussa alemmuudentunnetta. En ole Unicef-lähettiläs enkä pystyisi opettelemaan vaativaa roolia parissa viikossa, kuten äiti juuri teki. Mutta olen päättänyt, ettei minun tarvitse tehdä samoja asioita. Olen ihmisenä riittävän hyvä muutenkin.

Eija: Rakastan työtäni enkä halua feidata itseäni vielä ikäni vuoksi, koska muistini pelaa ja ääni kulkee. Tällä hetkellä Ukrainan sodan varjo tunkee ihmisten arkeen päivin ja öin, ja mietin, missä minua tarvitaan juuri nyt. Vastaus löytyy Unicefista.

Venla: Maailman parantaminen on äidiltä saatu arvokas perintö. Itse yritän joogan avulla ohjata ihmisiä päästämään irti ikuisesta suorittamisesta ja luottamaan omiin tuntemuksiinsa. Myös ilmastonmuutos on asia, jonka hoitamista ei voi siirtää huomiseen.

Kuuntelu ja kunnioitus ovat hyvän äiti-tytärsuhteen avaimia.

Kaikkea ei tarvitse jakaa

Eija: Olen matkinut omaa äitiäni koko elämäni, että ahaa, noin tuosta selvitään ja vipelletään taas eteenpäin. Nyt sukupolvien ketju jatkuu Venlassa, sillä olen itsekin esimerkkinä mieluummin kuin neuvon tai opastan.

Joskus pelkäsin, että lapsena orvoksi jääneen äitini taakat siirtyvät minuun ja alan samalla tavoin kantaa sisälläni yksinäisyyden pelkoa. En halua, että koskaan yritän omistaa Venlaa tai alan vaatia hänen aikaansa tai huomiotaan.

Venla: Me osaamme antaa toisillemme reilusti tilaa. Kaikkea ei tarvitse jakaa. Se, mistä toinen haluaa kertoa, riittää. Isoihin elämänvalintoihin liittyvissä kysymyksissä äidin mielipiteillä on kuitenkin suuri merkitys. Vaikka teen päätökset itse, minun olisi vaikea tehdä asioita, joita hän ei mitenkään voisi hyväksyä.

Eija: Jokaisen yksilöllisiä, persoonallisia piirteitä pitää kunnioittaa, samoin sitä, miten kukakin kahlaa elämänsä läpi. Olisi ihan höhlää vaatia muuta kuin mitä toinen haluaa. Toisen puolesta ei myöskään kannata hermoilla – silloin asioista tulee riitaa ja ongelmia.

Pääasia on kuuntelun taito. Ja kun toinen tarvitsee apua, silloin ei kysellä enempää, vaan autetaan, on kyse sitten taloudellisesta toimeentulosta tai muusta.

Juttu on ilmestynyt Kotilieden numerossa 10/2022.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Eija Ahvo: ”Olen matkinut äitiäni koko elämäni ja nyt sukupolvien ketju jatkuu tyttäressäni Venlassa”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X