Elämämuutos: Tanssi toi Veeran elämään intohimon

Veera Leppänen oli arka ja hiljainen lapsi, joka ihaili kotikylän tanssijoita kaukaa. Parikymppisenä hän uskalsi viimein aloittaa itse tanssiharrastuksen, ja se muutti hänen elämänsä.

”Olin lapsena ulkopuolinen”

”Lapsena olin luonteeltani hiljainen ja vetäytyvä, minkä takia minua kiusattiin koulussa. Aika usein minut jätettiin kaveriporukoiden ulkopuolelle. Sen takia olin pitkään epävarma itsestäni. Olin aika huono liikunnassa, enkä tuntenut kehoani kovin hyvin. Erityisen vaikeaa oli olla tilanteissa, joissa olin toisten katseiden kohteena.

Ihailin kuitenkin valtavan paljon ihmisiä, jotka osasivat tanssia. Katsoin haltioituneena televisiosta erilaisia tanssiohjelmia. Erityisesti ihailin katutanssijoiden kauneutta, rohkeutta ja itsevarmuutta.

Ohjelmien katsominen oli kuitenkin henkisesti vaikeaa, sillä näin tanssijoissa ominaisuuksia, joita koin itseltäni puuttuvan. Huonon itsetunnon takia ajattelin, että en ikinä pystyisi itse oppimaan tanssimaan. Pelkäsin, että en uskaltaisi heittäytyä samalla tavalla.

Asuin pienellä paikkakunnalla, jossa tanssitunteja ei edes järjestetty. Tarjolla olisi ollut esimerkiksi pesäpalloa, mutta tiesin kiusaajieni käyvän pelaamassa sitä, enkä siksi halunnut mennä edes kokeilemaan. Olin pitkään harrastamatta mitään ja hautasin unelman tanssimisesta moneksi vuodeksi.

Veera Leppänen

Veera Leppänen.

Tanssi löytää Veeran

Parikymppisenä muutin Helsinkiin opiskelemaan, ja moni asia elämässäni muuttui. Sain helposti kavereita, ja itseluottamukseni koheni. Noin neljä vuotta sitten ystäväni päätti mennä kokeilemaan reggaetonia, joka on karibialainen katutanssi. Aloin pohtia, voisinko itsekin vihdoin aloittaa tanssin.

Listasin paperille tanssimiseen liittyviä pelkojani. Sen jälkeen mietin, mitä menettäisin, jos uskaltaisin. Siihen en keksinyt yhtään vastausta, mistä tiesin, että olin valmis kokeilemaan.

Ensimmäisellä tanssitunnilla oli rento ilmapiiri. Opettaja oli hyvin rohkaiseva ja kannustava. Minulle tuli olo, että olin juuri oikeassa paikassa. En hetkeäkään epäillyt, että en olisi tarpeeksi hyvä tanssimaan. Vähitellen hylkäsin vanhat käsitykseni liikkeestä ja annoin tanssin tulla syvältä sisältä.

Oman intohimon löytäminen muuttaa ihmistä. Kun toisella paikkakunnalla asuva työkaverini näki minut muutama kuukausi tanssiharrastuksen aloittamisen jälkeen, hän sanoi, että näytin siltä, että olin kasvanut. Siltä minusta myös tuntui.

Tanssi on saanut oloni tuntumaan vapautuneelta, ja oivalsin, että minulla on oikeus nauttia elämästä. Aloin miettiä entistä tarkemmin, mitkä asiat ovat minulle hyväksi. Päätin erota parisuhteesta, joka ei ollut minulle hyväksi. Koska tanssi toi elämääni paljon uutta sisältöä, uskalsin olla yksin. En tuntenut oloani ollenkaan yksinäiseksi.

Ihanaa mielen tyhjyyttä

Reggaeton-harrastuksen aloittamista seuraavana vuonna olin valmis kokeilemaan uusia lajeja. Menin House-tunnille Helsingin tanssiopistolle. House on katutanssi, johon kuuluu paljon osioita, joissa saa vapaasti improvisoida. Villiys ja intensiivisyys sopivat minulle mainiosti. Nautin siitä, miten tanssi tyhjentää pään kaikista ajatuksista ja voin vain antautua sen vietäväksi. Samanlaista ihanaa mielen tyhjyyttä en ole kokenut missään muualla.

Itseluottamukseni ja rohkeuteni kasvoivat koko ajan, kun opin asettamaan itseni alttiiksi uusiin tilanteisiin. Omaan kehoon liittyy usein paljon häpeää, ja tanssilattialla se on pakko kohdata. Huomasin kuitenkin, että mitä enemmän uskalsin tanssilattialla, sitä enemmän uskalsin myös muussa elämässä. En antanut epävarmuuden enää estää minua tekemästä asioita.

Viime toukokuussa päätin lähteä yksin New Yorkiin. Olin jo monta vuotta halunnut käydä siellä, mutta en ollut saanut ketään matkaseuraksi. Päätin toteuttaa unelmani yksin ja nautin siitä, että sain seikkailla omin päin kaksi viikkoa suurkaupungissa.
Viime syksynä uskalsin myös heittäytyä uuteen parisuhteeseen, joka tuntuu nyt valtavan hyvältä. Olen siitä kiitollinen, mutta samalla koen, että voin hyvin tehdä asioita yksinkin.

Nykyään tanssin kahdesta kuuteen tuntia viikossa. Viime kesänä ihastuin tanssileirillä vielä nykytanssiin, jonka harrastamista jatkoin kotona. Liikkeiltään nykytanssi on katutanssia huomattavasti pehmeämpää, mikä tuo tasapainoa harjoitteluun.
Tanssista on tullut minulle elämäntapa, joka on vapauttanut minut elämään omaa elämääni. Olen muutamassa vuodessa saanut myös monia hyviä ystäviä. Vahva intohimo yhdistää ihmisiä lujasti toisiinsa.”

Artikkeli on julkaistu Kotilieden numerossa 6/18.

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.