Elämänmuutos vei Peter Mustelinin posteljooniksi Korppooseen: ”Saaristossa asiat hoidetaan, mutta ei hätiköidä”

Muutama vuosi sitten Peter Mustelin jätti työnsä teollisena muotoilijana ja pestautui posteljooniksi Korppooseen. Mitä asuminen autioituvassa saaristossa antaa?

Taivas hohtaa syvää sineä, meri vastaa samalla sävyllä. Maa on repaleinen: karuja luotoja ja yksinäisiä kivikkoja siellä täällä, kuin hajamielisen jumalan taskustaan tiputtamia.

Puiden katveessa seisoo punamullalla maalattuja saaristolaistorppia. Postimies Peter Mustelin, 39, kuljettaa veneellään kirjeitä ja paketteja niihin rakennuksiin, joissa on vielä asukkaita.

Vene kyntää merta Korppoossa, Turun saaristossa. Paraisten kaupunkiin kuuluva Korppoo koostuu yli 2 000 saaresta ja luodosta.

Peter on työskennellyt veneposteljoonina kaksi ja puoli vuotta. Sitä ennen hän vietti aivan toisenlaista elämää.

Tupakkaa ja sohvakin

Päivä alkaa aamunkoitteessa Korppoon kirkonkylällä. Aution torin laidalla on K-kauppa, kirkko ja bensa-automaatti. Hevoset laiduntavat keskellä kylää.

Peter lajittelee kollegansa kanssa Korppoon postit. Kollega jakaa postin maalla, Peter saarilla. Niillä postimies on enemmän kuin postimies.

”Saarelaisille olen nopein yhteys mantereelle. Jos joku tarvitsee tupakkaa tai lääkkeitä, minulle soitetaan aamulla”, Mustelin sanoo veneen ratissa.

Kerran viikossa Mustelin vie saarille kaupalta tilatut ruokalaatikot. Vaikka saarelaisilla on veneet, mantereella rannasta kylälle on matkaa kymmenen kilometriä.

Kirjeiden määrä vähenee, mutta ne on silti toimitettava perille. Korkein hallinto-oikeus teki lokakuussa päätöksen, jonka mukaan Postin on jaettava kirjeet ja kortit saarille viitenä päivänä viikossa.

Lisäksi saarille tilataan yhä sanoma- ja aikakauslehtiä. Myös postipaketit työllistävät posteljoonia.

”Kerran vein saarelle sohvan, mutta se oli tipahtaa mereen.”

Veneen yllä liitää merikotka. Usein postimies näkee myös hylkeitä. Syksyllä aallot ovat veneen korkuisia, ja talvella osaan saarista pääsee ainoastaan hiihtäen.

Uusi elämä saaristossa

Myös nuoria asukkaita

Korppoon saarilla on enää vähän asukkaita: osan vuodesta 40 kotitaloutta, ympäri vuoden vain kymmenen asuttua taloa. Suurin osa saarille asettuneista on eläkeläisiä.

Turun saaristo on kärsinyt muuttotappiosta vuosikymmenien ajan, ja kaukaisessa Korppoossa väestön väheneminen on ollut erityisen rajua. 1950-luvulla asukkaita oli 2 000, nykyään noin 800.

Tällä hetkellä saaristoon kuitenkin muuttaa enemmän ihmisiä kuin sieltä pois. Määrät ovat vielä pieniä, mutta suunnanmuutos on selkeä. Viime vuonna Turun saaristoon muutti sata uutta asukasta, ja heistä Korppooseen asettui kymmenen ihmistä.

Moni on juurilleen palaava eläkeläinen, mutta yhä useampi Peterin kaltainen kolme- tai nelikymppinen.

Eläkeläiset asettuvat usein syrjäseudulle kesäasuntoihin, mutta nuoremmat muuttajat hakeutuvat lähemmäs kylien palveluja ja kouluja. He haaveilevat luonnonmukaisesta elämästä ja levollisemmasta rytmistä. Niin unelmoi Peterkin.

Hän oli nähnyt nuorempana dokumentin edeltäjästään, postivenettä ennen häntä kuljettaneesta näyttelijästä Johan Simbergistä. Dokumentti teki vaikutuksen.

”Nyt saan itse tehdä tätä työtä. Haaveilin kauan muutosta saaristoon”, Peter sanoo.

Pois kerrostalosta

Laiturilla sateiden pieksemän venevajan edessä seisoo ylväs hahmo. Pitkä tukka liehuu tuulessa. Gretel Virta, 71, on vastassa postimiestä.

Leskeksi jäänyt Gretel asuu saarella yksin ja pitää puotia. Valikoimassa on itse pyydettyä ja savustettua kalaa, oman kasvimaan tuotteita, marjoja, saaristolaislimppuja ja munia. Asiakkaita riittää kesäisin. Nyt syksyllä on hiljaisempaa.

”Ellen kerran viikossa tapaa ihmistä, tulen höperöksi ja juttelen kissoille.”

Gretel Virta on syntynyt tässä samassa saaressa. Lapsuudessa saaristo oli tiuhaan asuttu. Kotisaaressa oli leikkikavereita, ja vanhempien kanssa kyläiltiin lähisaarissa.

Lapsena Gretel nautti saaressa asumisesta, mutta nuoreksi vartuttuaan hän pitkästyi.

”Tuntui, että sain elämästä otteen vasta parikymppisenä mentyäni naimisiin ja muutettuani Paraisille.”

Paluu saarelle alkoi houkutella Virran siirryttyä eläkeputkeen vaatealalta. Aikuiset pojat olivat omillaan, ja mies innostui muutosta.

Kerrostalossa aika oli käynyt pitkäksi, mutta saarella kalastus, vanhan talon kunnostus ja suuri piha tarjoavat loputtomasti askareita.

Silti ihminen on meren keskellä vapaa: kaiken voi tehdä omassa tahdissa.

Gretel ei usko naapurisaarten elpyvän, sillä töitä ei ole. Perinteiset elinkeinot maanviljely ja kalastus eivät tuo elantoa. Palvelut vähenevät, ja matkailusesonki on lyhyt.

Postimies Peter Mustelin suhtautuu saariston tulevaisuuteen toiveikkaammin. Työtilanne vaatii joustavuutta, ja etätyö tuo ratkaisun joillekuille.

”Saaristosta löytyy töitä, jos on valmis tekemään monenlaista. Harva pärjää yhdellä työllä. Uraputkesta haaveilevalle saaristo ei ole oikea paikka.”

Mustelin itse ajaa myös venetaksia, ja kemistiksi valmistunut vaimo opiskelee lastentarhanopettajaksi. Lähikylän kauppias tarjoaa jalkahierontaa, ravintoloitsijalla on catering-palvelu ja peltiseppä rakentaa laitureita.

Uusi elämä saaristossa

Työ soti arvoja vastaan

Peter Mustelin on syntyjään turkulainen. Hän vietti lapsuuden kesät Korppoon naapurissa Houtskarissa suvun kesäpaikalla. Se tuntui kodilta.

Elämä johdatti Peterin toiselle puolelle maailmaa. Teolliseksi muotoilijaksi valmistuttuaan hän lähti Australiaan rakentamaan lainelautoja luonnonkuiduista.

”Olen veneillyt koko ikäni ja olen kiinnostunut venesuunnittelusta. Lainelaudoissa on jotakin samaa. Australiassa pääsin lainelautailukulttuurin ytimeen.”

Muutama vuosi meni hyvin, mutta sitten elämä menetti suuntansa. Tuli avioero, eikä muotoilijan työkään enää vastannut arvoja.

Peter haluaa elää luontoa kunnioit taen ja kuluttaa mahdollisimman vähän. Muotoilijan on kuitenkin houkuteltava ihmiset kuluttamaan enemmän. Myös jatkuva tietokoneen äärellä istuminen ärsytti.

Kolmen Australian-vuoden jälkeen Peter palasi Suomeen. Hän asui seitsemän kuukautta sukunsa kesäpaikassa Houtskarissa ja vietti paljon aikaa yksin.

”Kuulostaa kliseiseltä, mutta sain luonnosta voimaa.”

Kun Mustelin sitten kohtasi lähikaupunkiin Paraisille asettuneen espanjalaisen Laura Garcían, päätös oli helppo: vastarakastunut pari osti Korppoon mantereelta vanhan talon ja kunnosti siitä itselleen kodin.

Tuolloin Mustelinilla oli sähköpyöriä valmistava start up -yritys, mutta kun posteljoonin pesti tuli hakuun, polkupyörät saivat jäädä.

Taiteilijoiden Korppoo

Moni asukas pyytää postimiehen kahville. Tänään Peter kutsutaan istahtamaan Tuva Korsströmin ja Tapani Suomisen aurinkoiselle terassille. Sisältä mökistä kantautuu klassista musiikkia.

Aviopuolisot ovat tehneet urat kulttuuritoimittajina, ja Suominen on työskennellyt myös Tukholmassa Suomen suurlähetystön kulttuurineuvoksena. Kesät on oltu Korppoossa, ja nyt eläkkeellä valtaosa vuodesta kuluu saarella.

”Monet näistä kirjoista ovat syntyneet täällä”, Tapani Suominen sanoo ja esittelee vaikuttavaa teoskokoelmaa.

Väitöskirjansa lisäksi hän on koonnut useita antologioita, ja ensi vuonna ilmestyy hänen toinen romaaninsa. Tuva Korsström on julkaissut esseekokoelmia ja suomenruotsalaisen kirjallisuuden historian.

Hektisen työelämän jälkeen saaren rauha on suurenmoista. Suomisen suurin intohimo on maanmuokkaus. Piskuinen saari oli aikoinaan pelkkää kiveä ja kalliota. Suominen on louhinut sinne puutarhan ja kasvimaata. Lapsenlapsille on huvipuisto, josta löytyy esimerkiksi villisti veteen laskeva liukumäki ja hurja köysirata.

Korsström puolestaan valmistelee kirjaa suvustaan. Se on samalla teos saariston historiasta, sillä suvun juuret yltävät saarilla kauas. Isoisä oli merikapteeni, äiti Pohjoismaissa arvostettu kirjailija Mirjam Tuominen.

Työhuoneesta avautuu näkymä alati luonnettaan muuttavalle merelle. Nämä maisemat ovat inspiroineet taiteilijoita ennenkin: Jean Sibelius vietti kesiään Korppoossa.

Nyt mantereella on taiteilijaresidenssi, joka houkuttelee kuvataiteilijoita eri puolilta maailmaa.

Uusi elämä saaristossa

Kymmenen sisarusta

Postimiehen päivä alkaa olla pulkassa. Viimeinen tehtävä on toimittaa eteenpäin kirjeet, jotka saariston asukkaat ovat jättäneet laitureiden nokkiin pystytettyihin postilaatikoihin.

Peter vie ne kirkonkylälle rakennukseen, joka toimii postitoimiston lisäksi myös kahvilana ja sekatavarakauppana. Hyllyssä on monenlaista tavaraa nauloista kattiloihin ja maaleista vauvanvaatteisiin.

Tiskin takana hymyilee Ida-Kajsa Johansson, 30. Korppoossa syntynyt, Espanjassa ja Perussa opiskellut ja työskennellyt nainen palasi kotikylään keväällä.

”Aloin kaivata juurilleni. Koko sukuni, kymmenen sisarusta, on täällä. Koen olevani täällä kokonainen”, hän sanoo.

Työ kaupalla auttaa paluumuuttajaa asettumaan, ja lisäksi Johansson ohjaa joogaa kansalaisopistossa. Haaveissa on oma koruateljee.

Vahva yhteisö

Peter Mustelin kurvaa kotiin omenapuiden katveeseen. Sisällä seiniä peittävät kirjavat tapetit. Kamiinat humisevat huoneiden nurkissa.

Talo ostettiin neljä vuotta sitten hieman hätiköiden, mutta Peter ja hänen puolisonsa eivät ole katuneet. Korppoosta on tullut koti heille ja puolitoistavuotiaalle pojalle.

Pohjoisespanjalaisesta pikkukaupungista Gijonista kotoisin oleva Laura ehti asua Suomessa Turussa ja Paraisilla neljä vuotta ennen kuin hän asettui Peterin kanssa Korppooseen. Moni tuttava kyselee, eikö elämä syrjäkylällä ole yksinäistä. Se huvittaa Lauraa.

”Kaupungissa ihmismassaan voi hukkua, mutta täällä ihmiset tunnetaan nimeltä. En ole ollut missään niin vahvasti osa yhteiskuntaa kuin täällä. Pieni yhteisö on myös lapselle turvallinen paikka kasvaa.”

Alkuaikoina pariskunta kävi säännöllisesti kaupungissa, mutta nyt Korppoosta tulee lähdettyä harvoin. Kaupungissa elämä vaikuttaa usein kummalliselta hötkyilyltä.

”Saaristossa on omanlainen rytmi. Asiat hoidetaan, mutta koskaan ei hätiköidä”, Peter Mustelin kuvailee.

Ehkä se johtuu alati ympärillä vellovasta merestä ja mahtipontisesta luonnosta. Niiden äärellä ihminen muistaa, että viime kädessä hän ei ole kaiken valtias.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 24/16.

Lue myös:

Uudelle urapolulle – ammatin vaihtaminen vaihtaa ja virkistää
Sukunsa salat selvittänyt Eeva Litmanen: ”Nyt ymmärrän läheisteni ratkaisuja”
Traumansa kohdannut kirjailija Laila Hirvisaari: ”Sodasta jäi kauhu”
Parempi mieli on seitsemän oivalluksen päässä – Jutta Gustafsberg neuvoo positiivisen asenteen salaisuuden
Lähtisitkö kylpylälomalle? Esittelyssä 5 rentouttavaa kylpylää kotimaasta ja ulkomailta

Keskustelu

Kommentoi juttua: Elämänmuutos vei Peter Mustelinin posteljooniksi Korppooseen: ”Saaristossa asiat hoidetaan, mutta ei hätiköidä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X