Suhteet

Kahdesti eronnut pari: "Kolmas kerta toden sanoo"

Riitta Mässeli, 67, ja Matti Kouvonen, 69, ovat eronneet toisistaan kahteen kertaan. Syöpäsairauden, unelmien kodin ja uuden liiton jälkeen he uskovat, että heidän kolmas liittonsa on pysyvä.

Prisman liukuportaissa se tapahtui, Matti sanoi tahdon. Riitta oli hetkeä aikaisemmin kysynyt ajomatkalla kaupalle, että eikö meidän pitäisi kuitenkin avioitua, jos aiomme muuttaa yhteiseen kotiin. Taas.

Lue myös: Miksi naimisiin kannattaa mennä?

Uskaltaisiko Matti vielä alttarille, vaikka he olivat eronneet jo kahdesti? Matti ei ollut osoittanut näkyviä innostumisen merkkejä.

Hän oli kuitenkin miettinyt asiaa ajomatkan ajan. Kun luonteeltaan verkkainen mies sitten sanoi tahtovansa, asia oli varma. Häät pidettäisiin maistraatissa ja paikalle kutsuttaisiin Riitan ja Matin kolme lasta.

Ujon ja puheliaan treffit

Koska Riitta oli syntynyt Virolahdella ja Matti Haminassa, pariskunta olisi voinut tavata toisensa jo Kotkan seudulla, mutta toisin kävi. Kun Riitta muutti 23-vuotiaana Helsingin Kallioon ja aloitti uransa Kelalla, Matti oli ehtinyt asua ja opiskella Kalliossa jo kahdeksan vuotta.

Pari kohtasi toisensa paikallisessa ravintolassa helluntaina 1982.

Lue myös: Iltan rakkaustarina alkoi tuntemattoman silmäniskusta

”Matti oli niin ujo, että ei olisi tullut minulle puhumaankaan”, Riitta kertoo.

”Riitta oli paitsi puhelias myös todella hyvännäköinen”, Matti muistelee.

Riitta käveli Matin viereen baaritiskille ja kysyi, että mihinkäs sitten lähdetään.

Toisia treffejä ei tullut koskaan, sillä liikaa rohkaisua ottanut Matti ei päässyt ravintolaan sisään, eikä saanut sanaa Riitalle.

”Minulla ei ollut erityisemmin kokemuksia naisista, joten en niinkään ollut humalassa vaan vahvassa jännityksen tilassa”, Matti korjaa.

”Ulospäin Matti näytti todella viileältä. Heti ensi näkemältä arvasin, että tämä mies on viisas ja turvallinen”, Riitta kertoo.

Sen vuoksi Riitta suostui vielä kolmanteen tapaamiseen.

Puolen vuoden kuluttua Matti muutti Riitan luokse ja vuoden päästä vietettiin jo häitä. Se oli pieni tilaisuus maistraatissa.

Seuraavana vuonna syntyi pariskunnan esikoinen ja perhe muutti Kalliosta Pihlajamäen lähiöön. Pariskunta tiesi haluavansa ainakin kolme lasta ja omakotitalon.

Lue myös: Milloin kannattaa tehdä avioehto?

Hääpari
Ensimmäiset häät vietettiin vuonna 1983.

Eri aikaan kotona

Matti omisti oman antikvariaatin ja teki iltaisin toista työtä. Kotiin hän saapui arkisin puolenyön aikaan, aamut, iltapäivät ja lauantait hän oli antikvariaatillaan. Yhteistä aikaa tai yhteisiä lomia ei ollut.

Riitta uupui pyörittämään yksin huushollia. Kun Matti liikkui kotona hiljaisuudessa pimeän turvin muiden mentyä nukkumaan, Riitalle koti oli päivisin täynnä melua, melskettä ja vaatimuksia.

”Eron tärkein syy oli kuitenkin se, että minusta tuntui, että Matti ei enää välittänyt yhteisestä elämästämme. Itsetuntoni kärsi siitä”, Riitta sanoo.

Riitan ja Matin virallinen ero astui voimaan vuonna 2000. Matti ei sitä olisi halunnut.

Lue myös: Avioliitto kriisissä ja avioero uhkaa – tunnista kriisi ja hae apua ajoissa

”Minusta ero oli silloin välttämätön. Tänä päivänä harkitsisin kuitenkin pidempään”, Riitta sanoo.

Eron jälkeen Matti lopetti puhumisen Riitalle. Hän pakkasi joitakin vaatteita matkalaukkuun ja muutti antikvariaattinsa takahuoneeseen.

”Välimme menivät useiksi kuukausiksi täysin poikki”, Riitta kertoo.

Lapset surivat vanhempiensa eroa kukin tavallaan, kuopus ja esikoinen itsekseen, keskimmäinen avoimesti.

Pettymys liiton päättymisestä oli Matille ja Riitalle suuri. Toiveet yhteisestä tulevaisuudesta, unelmien omakotitalosta ja pihasta tuntuivat haihtuneen savuna ilmaan.

Raivoa ja munkinelämää

Vaikka ero oli vaikea, Riitta toivoi optimistina uuden elämänvaiheen vielä alkavan. Myös kolmen lapsen arjen pyörittäminen auttoi häntä jatkamaan eteenpäin.

Matti taas ei halunnut päästää perheen yhteisestä elämästä irti. Tuntui paremmalta ratkaisulta pysäyttää oman elämän kulku ja piiloutua kirjojen keskelle.

”Toivoin kovasti, että palaisimme takaisin yhteen, mutta olin valmis hyväksymään sen, että eläisin yksin yritykseni takahuoneessa munkinelämää loppuelämäni.”

Matti katosi perheensä elämästä kokonaan, eikä Riitta tiennyt, mitä Matti söi, missä hän pesi pyykkinsä tai kävi suihkussa.

”Puolitoista vuotta olin Matille täysin raivoissani. Sitten olinkin jo todella huolissani ja kutsuinkin Matin lopulta viikonlopuiksi kotiimme, että hän pääsisi tapaamaan lapsia.”

Uusi yritys, uusi ero

Riitta päätti luopua perheen vuokra-asunnosta vuonna 2009, kun lapset olivat muuttaneet omilleen. Oli aika aloittaa oma elämä. Vanhaa kotia saapui pakkaamaan Riitan lasten lisäksi myös Matti.

Riitta muutti uuteen asuntoon Vuosaareen. Hän arveli kaksion olevan hänen loppuelämän kotinsa.

”Mahdollisuuksia uusille suhteille olisi ollut, mutta mikään ei tuntunut hyvältä.”

Riitta olikin päättänyt, että halusi Matin takaisin. Hän kattoi isänpäivänä pöytään kotiruokaa: lihapullia, perunoita ja kastiketta. Tuosta lounaasta alkoi uusi suhde. Kun se vuonna 2013 päättyi, suhteen katkaisi Matti.

”Kun Matti lähti kodistani, muistan itkeneeni kauheasti. Lisäksi muistan, että hänellä oli jalassaan paha ihottuma ja olin todella huolissani, että kuka sitä nyt rasvaa.”

Matti päätti haluavansa olla yksin, se tuntui helpommalta ratkaisulta kuin myrskyisä suhde. Kun eläkeikä iltatöistä lähestyi, Matti luopui Helsingin-yrityksestään ja muutti uuden liiketilansa takahuoneeseen Kotkaan. Hän arvelee jo tuolloin olleensa henkihieverissä.

”Minulla oli tuolloin jo pahoja oireita, mutta en silti osannut arvata, että syöpä levisi kehossani”, Matti kertoo.

Hänen suolistonsa oireili voimakkaasti ja lääkärit epäilivät paksusuolentulehdusta. Meni kuitenkin vielä vuosi ennen kuin Matti suostui tähystykseen ja leikkauspöydälle.

Pari olohuoneessaan

Rahaa unelmiin

Samoihin aikoihin Matti sai tiedon isoveljensä kuolemasta. Merikapteenina työskennellyt veli oli jättänyt Matille huomattavan perinnön.

Yhtäkkiä hänellä oli rahaa niihin unelmiin, jotka hän oli jakanut Riitan kanssa. Kun oli jotakin mitä tarjota, suhteen jatkaminen alkoi tuntuakin mahdolliselta.

Kun Matti saapui Riitan Vuosaaren-kotiin ja ehdotti, että ostaisi hänelle ja Riitalle yhteisen kodin, Riitta purskahti itkuun. Oma koti ja vielä kotiseudulta ja sen miehen kanssa, jonka kanssa unelma yhteisestä talosta oli syntynyt.

Riitta ja Matti olivat molemmat kasvaneet kaksikerroksisissa rintamamiestaloissa. Molempien isät olivat rakentaneet kodin sillä mitä saivat.

”Isä oli kertonut tarinoita siitä, kuinka oli talon rakentamista varten oikonut käytettyjä nauloja suoriksi”, Matti kertoo.

Kun Matin suolisto samana vuonna leikattiin, iso osa Matin paksusuolesta ja koko peräsuoli poistettiin kokonaan. Unelmien toteuttamisen sijaan Matti aloittikin syöpähoidot.

Riitta järkyttyi Matin sairastumisesta niin, että hakeutui lääkäriin.

”Lääkäri kehotti minua nauttimaan yhteisestä ajasta vielä kun meillä sitä oli jäljellä.”

Sairaudesta huolimatta Matti ei halunnut luopua toiveistaan, vaan lähti katsomaan taloja Riitan kanssa.

”Kävimme katsomassa ainakin kolmeakymmentä taloa. En kokenut hoitojen aikana tuskia, olin vain hyvin väsynyt ja heikko.”

Unelmointi antoi myös voimia. Tuntui hyvältä kuvitella rakkaan kanssa yhteistä elämää erilaisiin koteihin.

Riitta kertoo uskovansa, että Matin oli tarkoitus jäädä henkiin.

”Olin valmis tekemään mitä vain sen eteen, että Matti paranisi. Kävin sairaalassa kävelyttämässä häntä käytävillä ja pitämässä seuraa hoitojen aikana.”

Lue myös: Avioliittoleiri pelasti parisuhteen

Taas naimisiin

Syksyllä 2016 Matti ja Riitta vihittiin uudelleen aviopariksi. Riitta ajoi perheensä maistraatille sumuisen aamun läpi. Kun he astelivat ulos maistraatista, päivä oli kirkastunut, taivas oli sininen ja ilma lämmin.

”Lapset olivat häistä aivan tohkeissaan. He toivat tilaisuuteen kukkia ja lahjoja ja halusivat viedä meidät syömään.”

Unelma rintamamiestalosta sai keskustelujen jälkeen jäädä. Koska Riitta ja Matti etsivät loppuelämän kotia, he päättivät ostaa yksikerroksisen talon, jonka hoitaminen ja ylläpitäminen olisi helppoa.

Pariskunta osti viime lokakuussa 1960-luvulla rakennetun valkoisen yksikerroksisen talon Kotkan Karhulasta.

Pihalle saattoi kuokkia kasvimaan ja omenapuun katveeseen sai aseteltua pöydän ja penkit. Kun Matti ja Riitta purkivat yhdessä laatikoita, he kävivät läpi koko menneen elämänsä.

”Matti ei ottanut erossa mukaansa paljoakaan omia tavaroitaan. Siksi purettavien muuttolaatikoiden pohjalta löytyi paljon yhteisen elämämme muistoja.”

Yhä mykkäkoulun rehtori

Unelmien kodissa Matti ja Riitta oppivat yllättäen nauttimaan niistä asioista, joista heidän ensimmäinen eronsa sai alkunsa. Riitta viihtyy päivisin yksin, kun Matti työskentelee antikvariaatilla. Oikein sateisena tai kylmänä päivänä Riitta saattaa yllättää ajokortittoman miehensä ja hakea tämän töistä.

Matti nauttii siitä, että kotona on elämää, vilkas vaimo, jonka kanssa voi keskustella, jakaa aamun lehden, katsoa televisiota tai tehdä pihatöitä.

Unelmien talo ei kuitenkaan saanut kaikkia ongelmia katoamaan. Joskus täydellisen unelman saavuttaminen voi saada vanhat ongelmat näyttämään jopa tavallista isommilta.

”Matti on mykkäkoulun rehtori, mikä vaivaa minua edelleen”, Riitta sanoo.

”Olemme opetelleet yhdessä siihen, että emme yritä muuttaa toisiamme. On ärsyttävää ja ihanaa, että tunnemme toisemme niin valtavan hyvin.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kahdesti eronnut pari: "Kolmas kerta toden sanoo"

Tiitu70

Tämä on juuri kuin mieheni ja minun tarina! Myös me olemme eronneet kahdesti ja avioiduimme uudestaan minun 50 v kynnyksellä. Olemme sielunkumppaneita ja pidämme loppuelämän toisistamme huolta.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.