Tarinat Tilaajille

Hannele, 68, tutustui ystäväpalvelun avulla nuorempaan naiseen: ”Elise on minulle kuin oma tytär, jonka ilot ja surut haluan jakaa”

Rempseä Hannele ja hiljainen Elise tuskin olisivat ystävystyneet spontaanisti. Vapaaehtoistoiminnan avulla syttynyt ystävyys on tärkeä henkireikä kummallekin, eikä yli 20 vuoden ikäero tai erilaisuus siinä haittaa.

Ne olivat vähän kuin sokkotreffit. Reilu vuosi sitten toisilleen entuudestaan tuntemattomat Hannele Salminen, 68. ja Elise Uusi-Ristaniemi, 45, tapasivat porilaisen ruokakaupan pihalla ja suuntasivat esittelyjen jälkeen kävelylle.

Luonteeltaan hiljaisempaa ja varautuneempaa Eliseä mietitytti, löytyisikö uuden ihmisen kanssa yhteistä säveltä ollenkaan. Hannelen energisyys ja eriluonteisuus tuntui aluksi suorastaan häkellyttävältä.

Nyt Elisen keittiössä kahvikupin äärellä istuvia naisia naurattaa muistella kohtaamisen ensitunnelmia. Sehän olikin juuri Hannelen karjalaisjuurinen rempseys, joka ­karkotti alkukankeuden nopeasti.

Etsitään ystävää paikallislehdessä

Aivan sattumalta Elise ja Hannele eivät kaupan nurkalla kohdanneet. Elise oli muutama vuosi aikaisemmin jäänyt erossa kaksin tyttärensä kanssa, kun paikallislehden sivulla osui silmiin ilmoitus Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelusta.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.