Ihmiset

Heidi Kyrö Annassa: "Kun tapasin puolisoni, tunsin, että edesmennyt paras ystäväni ohjasi hänet luokseni lohduttamaan minua"

Heidi Kyrö uskoo, että kuollut paras ystävä lähetti hänen elämäänsä uuden parhaan ystävän, rakkaan Kimmo-puolison.

Heidi Kyrö menetti parhaan ystävänsä, serkkunsa Mervin vuonna 1998. Mervi kuoli Jyväskylässä tapahtuneessa isossa junaturmassa.

Uudessa Annassa Heidi kertoo uskovansa, että juuri Mervi lähetti hänen elämäänsä aviopuolison ja uuden parhaan ystävän, Kimmo Kopran.

”Sanoin Merville kerran, että haluaisin miehen, joka olisi mahdollisimman paljon kuin hän. Sellainen Kimmo juuri on. Hänellä on samanlainen valoisa maailmankatsomus kuin Mervillä. Hän on sopivasti erilainen kuin minä”, Heidi sanoo Annassa.

Heidi ja Mervi olivat riidelleet juuri ennen Mervin kuolemaa. Se oli heille hyvin harvinaista. Riita jäi luonnollisesti vaivaamaan Heidiä.

”Kun tapasin Kimmon, tunsin, että Mervi ohjasi hänet luokseni lohduttamaan minua”, Heidi kertoo jutussa.

Lue myös: Heidi Kyrö koulukiusaamisesta Seurassa: ”Äidilleni huudeltiin työmatkoilla solvauksia minusta”

Heidi Kyrö, hääkuva, Kimmo Kopra
Heidi ja Kimmo menivät naimisiin vuonna 2003. Pariskunnan Kiira-tytär on nyt 9-vuotias.

Heidi Kyrön elämässä suurta iloa on usein seurannut suuri suru

Heidi Kyrö nähdään Tähdet, tähdet -ohjelman viidennellä tuotantokaudella, joka alkaa helmikuussa.

”Kun minua pyydettiin mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmaan, olin tietysti tosi onnellinen. Silti minulta on kysytty, että miksi suhtaudun asiaan niin tyynesti, miksen hypi riemusta. Kun takana on 26 vuotta laulajana, tietyt saavutukset tuntuvat ansaituilta, vaikka ne eivät olisikaan itsestään selviä. Olen kuitenkin jo monta kertaa kokenut, että ison ilon ja menestyksenkin hetkellä eteen voi tulla suruja”, Heidi pohtii.

Elämä ei kuitenkaan aina etene suunnitelmien mukaan. Heidi kertoo Annassa, että hän ei enää uskalla suhtautua menestykseen ajatuksella, että nyt on minun suuri hetkeni.

”Syksyllä Kimmolle ja minulle läheisen ystäväpariskunnan vaimo kuoli aivan yllättäen. Häntä pisti ampiainen. Kukaan ei tiennyt, että hän olisi pistolle allerginen, eikä sitä osattu varoa. Ystävän kuolema nosti taas pintaan kipeät tunnot, jotka koin parhaan ystäväni Mervin menettämisen jälkeen. Molemmat ystäväni lähtivät yllättäen hetkellä, jolloin minulle itselleni oli tapahtumassa hyviä asioita. Nyt olin menossa ihanaan tv-ohjelmaan, kun 21 vuotta sitten urani oli hyvässä nousussa ja sain ensimmäisen ääninäyttelijän roolini Walt Disneyn Mulan-elokuvassa”, Heidi sanoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Laulaja Heidi Kyrö puolisonsa tapaamisesta: ”Tunsin, että edesmennyt ystäväni ohjasi hänet luokseni lohduttamaan minua”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Heidi Kyrö Annassa: "Kun tapasin puolisoni, tunsin, että edesmennyt paras ystäväni ohjasi hänet luokseni lohduttamaan minua"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.