Heidi Kyrö koulukiusaamisesta Seurassa: ”Äidilleni huudeltiin työmatkoilla solvauksia minusta”

Lapsena laulaja Heidi Kyrö menetti ainoan ystävänsä junaonnettomuudessa. Samaan aikaan hän kärsi julmasta kiusaamisesta koulussa. Lapsuuden rankat kokemukset koulivat lujan ja rohkean luonteen.

Laulaja Heidi Kyrö, 40, kertoo uudessa Seurassa, että lapsuudessa koettu kiusaaminen teki hänestä vahvan. Nälviminen, pään upottaminen vessanpönttöön, töniminen ja raapiminen jatkuivat kolmannelta luokalta yhdeksännen loppuun saakka.

”Se oli kuuden vuoden helvetti”, Kyrö toteaa Seurassa.

Kiusaaminen ei rajoittunut pelkästään kouluun, vaan vainoajat kävivät töhrimässä Heidin kotitalon ikkunoita ja autotallin ovea. Toisinaan kiusaajat olivat jättäneet ikäviä yllätyksiä postilaatikkoon.

”Äiti kertoi vasta taannoin, että hänellekin huudeltiin työmatkoilla solvauksia minusta”, Kyrö kertoo.

Lue myös: Ilmapiiri kriisiytyi työpaikalla: ”Esimieheni halusi mitätöidä osaamiseni kokonaan”

Paras ystävä auttoi jaksamaan

Rankkaan kiusaamiseen ei koulussa puututtu. Heidi on monesti vastausta keksimättä pohtinut, miksi juuri hän joutui uhriksi. Myös opettajien käytös on mietityttänyt.

”En voi vieläkään käsittää, miten aikuiset ihmiset pystyvät sulkemaan silmänsä lapsen kiusaamiselta”, Heidi sanoo Seurassa.

Heidi selvisi musiikin voimalla, ja hänen kalenterinsa olikin täynnä laulukeikkoja. Vuonna 1998 hän teki myös nimiroolin Disneyn animaatioelokuvassa Mulan.

Musiikin lisäksi paras ystävä, kaksi vuotta vanhempi Mervi-serkku kannatteli Heidiä ja auttoi tätä jaksamaan.

Sitten elämä kuitenkin synkkeni entisestään: tuli tieto, että Mervi oli kuollut junaonnettomuudessa Jyväskylässä. Maaliskuun 6. päivä vuonna 1998 juna suistui raiteilta saavuttuaan kohti asemaa liian suurella nopeudella. Turmassa kuoli toisen veturinkuljettajan lisäksi yhdeksän matkustajaa. Lisäksi lähes sata matkustajaa loukkaantui.

Lue myös: Lapsensa ja miehensä menettänyt pastori Hilkka Olkinuora: ”Uskon, että näen vielä joskus rakkaani”

Heidi Kyrö, koulukiusaaminen, kiusaaminen, serkku, kuolema, junaonnettomuus, Jyväskylä

Serkun kuolema lamautti. Heidi kertoo Seurassa, että hautajaisissa hänen kyyneleilleen ei meinannut tulla loppua.

Päivän kauheutta lisäsi vielä uutinen Heidin ja Mervin ukin kuolemasta. Heidin äidin isä sai sydänkohtauksen ja menehtyi matkalla Mervin siunaustilaisuuteen.

VR:n rataesimiehenä työuran tehneelle miehelle lapsenlapsen kuolema rautatiellä oli liian raskas isku.

Lue myös: Ministeri Anu Vehviläinen: ”Mieheni kuolema lähensi poikaani ja minua entisestään”

Kynttilä serkun muistolle

Kyrö kertoo Seurassa muistelevansa serkkuaan edelleen viikoittain. Vuosittain hän sytyttää kynttilän Mervin kuolinpäivänä.

Heidi Kyrö on onnistunut kuitenkin kääntämään lapsuutensa koettelemukset päässään vahvuudeksi.

”En hätkähdä ihan pienestä. Kokemukset muokkasivat lujan luonteen ja antoivat rohkeutta tehdä käänteentekeviä ratkaisuja elämässä”, Heidi sanoo.

Lue myös Seuran juttu: Koulukiusaaminen teki laulaja Heidi Kyrön nuoruudesta helvetin: ”Pahinta oli, ettei vainoaminen rajoittunut kouluun”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Heidi Kyrö koulukiusaamisesta Seurassa: ”Äidilleni huudeltiin työmatkoilla solvauksia minusta”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X