Hyvinvointi Tilaajille

Hilkka Ahde on äitinsä omaishoitaja: ”Kuin pientä lasta hoitaisi, paitsi siinä missä lapsi kehittyy, äiti taantuu”

Viime keväänä Hilkka Ahteen äiti Kerttu muutti tyttärensä luo ja Hilkasta tuli hänen omaishoitajansa. Heidän suhteensa on aina ollut tiivis. Tosin välit katkesivat kerran: silloin kun Hilkka äkkirakastui Mattiin. Kerttu nukkui pois tammikuussa 2023, kaksi vuotta tämän jutun julkaiseimisen jälkeen.

Jo vuosia sitten Hilkka Ahde antoi lupauksen äidilleen, nyt 85-vuo­tiaalle Kerttu Riikoselle: hän hoitaa äitiä sitten, kun tämä ei enää pärjää yksin. Kautta vuosien Kertun pahin pelko on ollut joutua muiden armoille, hoidokiksi laitokseen. Lääkärissä käyntiäkin hän on vältellyt koko ikänsä.

Se oli koitua hänen kohtalokseen.

”Kolme sekuntia ratkaisi äidin elämän”, Hilkka sanoo.

Perjantaina 13. syyskuuta seitsemän vuotta sitten Kerttu soitti kotoaan Valkeakoskelta Hilkalle Helsinkiin ja kuvaili niskakipua, joka tuntui kävellessä, kun jalka tärähti maahan. Hilkka huolestui. Heidän välillään oli 150 kilometriä, eikä Hilkka voinut muuta kuin suostutella äitiä lääkäriin, vaikka tiesi, ettei tämä menisi. Kerttu vakuutti pärjäävänsä seuraavaan päivään, jolloin Hilkka oli tulossa hänen luokseen.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.