Hoitajien lakkokenraali Millariikka Rytkönen ei pitänyt suutaan supussa edes lapsena, vaikka vanhempia hävetti – ”Olin perheessäni aina jotakin liikaa"
Hoitajien lakkokenraali Millariikka Rytkönen ei suostunut olemaan hiljaa edes lapsena. Ei, vaikka hänen vaatimattomuutta arvostavat vanhempansa sitä kuinka toivoivat.
Mitä ne jurvalaisetkin sanoisivat! Tämän lauseen Millariikka Rytkönen kuuli lapsena usein, kun hän oli käyttäytynyt tavalla, josta vanhemmat eivät pitäneet. Millariikka ei vieläkään ihan tiedä, keitä ne jurvalaiset oikein ovat. Nähtävästi joitain äidinpuoleisen suvun kaukaisia naapureita tai kummin kaimoja. Miksi näiden tuntemattomien ihmisten sanomisista pitäisi välittää?
Murrosiässä Millariikka ymmärsi, mistä oli kyse. Hänen vanhempansa arvostivat tyyliä, joka ei herätä huomiota. He häpesivät tyttärensä yltiösosiaalista ja anteeksipyytelemätöntä luonnetta.
”Koin, etten tullut perheessä nähdyksi omana itsenäni. Olin aina jotakin liikaa. Minua yritettiin pienentää ja hiljentää ja tehdä minusta jotain muuta kuin mitä olin”, Millariikka sanoo.
Se ei tepsinyt, vaan kasvatti kapinaa.
”Elämässä pitää riittää se, että ihmisellä on käytöstavat ja hän on kohtelias ja huomioi toiset ihmiset. Mutta samalla on niin, että liian kilttinä kynnysmattona ei saa aikaiseksi mitään.”
Millariikasta ei kynnysmattoa tullut.
Pitäkää sovintoehdotuksenne
Tästä saatiin esimerkki muutama viikko sitten. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestön Tehyn puheenjohtajana työskentelevä Millariikka ja Silja Paavola, joka on lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja, hylkäsivät sovittelulautakunnan ehdotuksen kunta-alan työriitaan.
Tehy ja SuPer olivat vaatineet, että alan peruspalkkatasoa nostettaisiin 3,6 prosenttia vuosittain normaalien sopimuskorotusten lisäksi.
”Esitys oli luokattoman huono. Sovittelulautakunta ei valitettavasti ymmärrä, miten syvästä hoitajapulasta yhteiskunnassamme kärsitään”, Millariikka perusteli.
Lue myös: Uupuneet hoitajat vaihtavat alaa – syöpälapsia hoitava Anne ei tiedä, kauanko enää jaksaa työssään
Hän kutsui hoitajien vaatimuksia pelastusohjelmaksi ja kertoi liittojen valmistautuvan joukkoirtisanomisiin.
Wau, täällä pelastetaan ihmisiä!
Terveydenhuoltoalan Millariikka valitsi jo viisivuotiaana, kun hän vietti pienen leikkauksen takia pari päivää Helsingin Lastenklinikalla. Sairaala oli pikkutytön mielestä hohdokas paikka.
”Olen aina rakastanut actionia ja tajusin, että wau, täällä pelastetaan ihmisiä! Tuon kokemuksen jälkeen oli totaalisen selkeää, että haluan töihin sairaalamaailmaan.”
Hoivavietistä ei ollut kysymys, Millariikka Rytkönen painottaa. Sellaista hänellä ei ole, ja häntä ärsyttää, kuinka sitkeästi hoivavietti liitetään terveydenhoitoalan ihmisiin.
Ajatus työpaikasta sairaalassa säilyi kirkkaana peruskoulun läpi. Duunarivanhemmat – putkiasentajaisä ja perhepäivähoitajana työskennellyt äiti – eivät uskoneet vakaumuksen lujuuteen, vaan painostivat tytärtä menemään lukioon.
Millariikka kävi sen omalla tavallaan eli pani ranttaliksi. Kiitettävät arvosanat alenivat, ja todistuksiin ilmaantui myös nelosia.
”Minulla oli neuvottelutaitoa jo silloin. Sanoin, että voin minä sen lukion tällä lailla käydä, jos pakotatte.”
Lopulta vanhemmat taipuivat allekirjoittamaan yhteishakupaperit ja Millariikka pääsi opiskelemaan lähihoitajaksi.
Ensimmäisen vakituisen työpaikkansa hän sai 20-vuotiaana lastenkodista Hyvinkäältä. Se oli kova koulu turvallisessa ydinperheessä kasvaneelle nuorelle naiselle. Erään vakavan väkivaltatilanteen jälkeen Millariikka alkoi yövuorossa selata yhteishakuopasta ja päätyi hakemaan kätilö-sairaanhoitajaksi.
”Se oli päähänpisto, kuten moni muukin asia urallani, mutta osoittautui täysin oikeaksi. Kun aloitin kättärin, tiesin löytäneeni oman paikkani.”
Vaikeat vuodet yksinhuoltajana
Millariikka Rytkönen oli juuri valmistunut kätilöksi ja täyttänyt 25 vuotta, kun hän sai esikoistyttärensä Erinin. Kolme vuotta myöhemmin hän erosi lapsen isästä, ja hänestä tuli käytännössä yksinhuoltaja.
Seuraavina vuosina Millariikka sai tuntumaa siihen, millaista on yrittää pärjätä kätilön pienellä palkalla. Hän teki vaativaa kolmivuorotyötä synnytyssalikätilönä Hyvinkään sairaalassa, mutta joutui tekemään myös paljon ylitöitä, jotta rahat riittivät.
Millariikkaa pitivät pystyssä vahvat tukiverkot, joihin kuului vanhempien lisäksi ystäviä ja kollegoita. Päivähoitokin jousti, ja mustimpina hetkinä hän sai apua mielenterveyden ammattilaisilta.
”Kyykkäsin noina vuosina niin monella tapaa, että ilman tukea en olisi selvinnyt. Uskon vahvasti siihen, että kun uskaltaa avata suunsa ja pyytää apua, sitä myös saa.”
Hän selvisi, mutta aika ei ole kullannut vaikeita vuosia voimaantumisen ajaksi.
”Kun ihmiselle tulee kriisi, hän ei ajattele rationaalisesti, että nyt minulla on tässä tällainen kriisi, josta sitten selviän. Ei, nuo vuodet ovat ihan pimennossa, ja niissä on suuria mustia aukkoja, joista en muista mitään.”
Rakkaus löytyi juustotiskiltä
Yksinhuoltajuutta oli kestänyt viitisen vuotta, kun Millariikka lähti ystävänsä kanssa viikonlopuksi Porvooseen kyläilemään. Kaupan juustotiskillä seurue törmäsi tuttujen tuttuun, mieheen nimeltä Jyrki Rytkönen.
”En usko prinsessasatuihin, mutta rakkaustarinamme tuntuu vähän sellaiselta. Kun tapasin Jyrkin, tajusin heti, että siinä on hyvä ihminen ja hyvä sielu.”
Millariikka oli 32-vuotias mutta jo varma, että vakavat parisuhteet oli hänen kohdallaan nähty. Pienen jahkaamisen jälkeen asiat etenivät kuitenkin nopeasti.
Kahden vuoden päästä oltiin synnytyslaitoksella. Yhtäkkiä vauvan sydänäänet romahtivat, ja Millariikka kiidätettiin nukutusta vaativaan hätäsektioon. Häntä ei kuitenkaan voitu nukuttaa, koska sairaalassa ei ollut paikalla koko leikkaustiimiä.
”Se oli hyvin pelottava kokemus. Vaikka kätilö, anestesialääkäri ja gynekologi yrittivät kuiskia minulta salassa, tajusin kyllä, missä mennään.”
Samalla kun Millariikka rukoili, että lapsi saadaan elävänä ja terveenä ulos, hänen päänsä kääntyi osin työmoodiin: tämä ei voi mennä näin, prosessia täytyy kehittää ja saada se kuntoon.
Se ei jäänyt pelkäksi ajatukseksi. Äitiyslomalla Millariikka hakeutui jatko-opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan kehittämistä ja johtamista. Lopputyönään hän suunnitteli Porvoon sairaalaan hätäsektion toimintamallin, jonka HUS palkitsi.
Vitutus on voimavara, sanoo Millariikka Rytkönen
Heinäkuussa 2014 Millariikka luki aamun lehdestä, että HUSin toimitusjohtaja, nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Aki Lindén aikoo sulkea useita pieniä synnytyssairaaloita, niiden joukossa Porvoon.
Voi jumankauta, et muuten sulje, yksikön osastonhoitajana tuolloin työskennellyt Millariikka ajatteli ja päätti saman tien tehdä asialle jotain.
”Jos jossakin on epäkohta, se korjataan. En jää voivottelemaan, että pitäisikö asialle tehdä jotain, vaan teen jo. Olen oman elämäni luottamusmies ja saan suuni auki, jos siihen on tarvetta.”
Kätilöliiton ja esihenkilöidensä tuella Millariikka ideoi synnytyssairaaloiden sulkemissuunnitelmia vastustavan, karnevalistisen matkasynnytyspäivän. Sen aikana ympäri Suomea perustettiin pop up -synnytysasemia muun muassa bussipysäkeille ja ABC-huoltamoille.
”Se laajeni ihan käsittämättömän nopeasti. Vuorokaudessa saimme Facebookiin 10 000 seuraajaa, ja meillä oli mielenosoitus eduskuntatalon portailla.”
Suuttumuksen, huumorin, toiminnan ja joukkovoiman kombinaatio toimi. Kampanjan ansiosta Porvoon sairaalalle saatiin kaksi ja puoli vuotta lisäaikaa.
”Vitutus on voimavara. Kun sen kanavoi oikein, sillä draivilla saa asiat muuttumaan.”
Lue myös: Millaista oli kätilön arki vuosikymmeniä sitten? Näin kunnankätilö kertoo pula-ajan synnytyksistä
Millariikka Rytkönen ajattelee, ettei oikea aika ei tule odottelemalla
Matkasynnytyspäivän jälkeen Millariikan ura eteni vauhdilla. Hän nousi Kätilöliiton hallitukseen ja seuraavana vuonna sen puheenjohtajaksi. Kuntavaaleissa 2017 hänet valittiin demareiden listoilta Porvoon kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen.
Saman vuoden marraskuussa Millariikka äänestettiin Tehyn puheenjohtajaksi. Pian sen jälkeen hän luopui kunnallisista luottamustoimistaan, jotta hänellä ei olisi sidoksia mihinkään suuntaan.
Nyt Millariikka on vaatimassa Sdp:n johtamaa hallitusta ratkaisemaan hoitajakysymyksen rahalla ja uhkaa tehostaa vaatimuksiaan hoitajien joukkoirtisanomisilla. Koronavuosien ja Ukrainan sodan aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa se vaatii kovaa pokkaa. Ja myös varmuutta asiansa oikeutuksellisuudesta.
”Maailma ei koskaan ole sellaisessa asennossa, että kaikki olisi hyvin ja joku viisas sanoisi, että nyt on oikea aika korjata sote-sektorin ongelmat. Sitä on turha jäädä odottamaan, sillä sellaista aikaa ei tule.”
Nainen kuin punainen vaate
Millariikka Rytkönen herättää työssään vahvoja mielipiteitä. Työnantajapuolelle hän on punainen vaate, jonka kanssa on kuulemma mahdotonta neuvotella.
Ay-johtajakollegat karsastavat häntä siksi, ettei hän tyydy samaan kuin muut vaan vaatii hoitajille muita kunta-alan työntekijöitä suurempia palkankorotuksia.
Millariikan sometilien kommentit ja puhelukierros muutamille Tehyn jäsenille tuovat esiin päinvastaisen näkökulman: Millariikkaan ollaan hyvin tyytyväisiä. Häntä pidetään jämäkkänä, sanavalmiina ja asiakysymykset hallitsevana uuden ajan ay-pomona.
Jos moneen kertaan ylikävellyt hoitajat joskus onnistuvat saamaan vaatimuksensa läpi ja pääsemään palkkakuopastaan, se tapahtuu nyt, Millariikan johdolla, hänen joukoissaan uskotaan.
Lue myös Anna.fi:n juttu: Virpi Lempiäinen vaihtoi uransa hoitaja-arkeen: ”Vaativinta, mitä olen ikinä tehnyt”
Ulkonäön haukkuminen ei hetkauta
Julkinen työ on tuonut mukanaan asioita, joihin Millariikka ei osannut varautua. Henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu tuntuu oudolta.
Miehille tyypillisintä on kommentoida painoa. Vaikka Millariikan kehonkuva on aiemmin ollut vääristynyt ja hänellä on ollut syömishäiriö, enää siihen liittyvät kommentit eivät hetkauta.
”Minun ihoni alle eivät mene mitkään lieksalaiset jormat, jotka tulevat sanomaan että hei, laihduta! Paino ei ole koskaan määritellyt minua ihmisenä. Eikä myöskään sitä, rakastetaanko minua, etenenkö urallani tai olenko hyvä työssäni tai vanhemmuudessani. Jumankauta, aamun vaakalukema ei sitä määrittele!”
Naisia puolestaan ärsyttää Millariikan tyyli: punainen tukka ja värikäs pukeutuminen.
”Heiltä saan sellaista palautetta, että minun asemassani pitäisi olla hillitympi, koska en ole muuten uskottava. Olen että what? Pitäisikö minun muuttua joksikin muuksi, vaikka juuri tällaisena minut on pestiini valittu?”
Millariikka Rytkönen arvelee, että hänen kasvatuksensa meni pieleen
Mistä tällainen itsevarmuus tulee? Millariikka arvelee, että hänen jämäkkä itsetuntonsa on synnynnäistä, vaikkakaan ei suoraan vanhemmilta perittyä.
”Meillä oli kotona sellainen henki, että mielipiteitä ei kannata huudella ääneen eikä muutenkaan erottua liiaksi joukosta. Silti olen huomannut, että äiti ja isä ovat ylpeitä valitsemastani tiestä.”
Toinen kodin oppi oli se, että rahasta ja politiikasta ei missään nimessä saa puhua julkisesti.
”Siinäkin kohtaa kasvatus on mennyt pieleen, koska juuri sitähän minä nyt työkseni teen. Kaikki eivät pidä suorasanaisuudestani, voi voi, mutta ajan kollegoideni asiaa ja sanoitan heidän vaatimuksiaan ääneen.”
Jos se on jollekin punainen vaate, se ei ole Millariikan mielestä hänen murheensa. Se on vastapuolen ongelma.
Juttu on ilmestynyt Kotiliedessä 12/2022. Lehden mennessä painoon ei vielä tiedetty, mihin hoitajien työehtosopimusneuvotteluissa päädytään.
Juttua on korjattu 2.6.2022 klo 12:17: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Millariikka Rytkönen olisi eronnut Sdp:stä. Hän on yhä Sdp:n jäsen.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Hoitajien lakkokenraali Millariikka Rytkönen ei pitänyt suutaan supussa edes lapsena, vaikka vanhempia hävetti – ”Olin perheessäni aina jotakin liikaa"