Inga, 25, on Pentikin porotilan hoitaja: ”Tämä tuntuu johdatukselta”

Inga Kosunen, 25, löysi unelmatyönsä maalta. Luonnontuotteisiin erikoistunut agrologi ryhtyi vanhan peräposiolaisen porokartanon pehtooriksi.

Paliskunnan poromiehillä oli muinoin tapana kokoon­tua sopimaan yhteisistä asioista peräposiolaisen porotilan pirttiin. Enää ­Timisjärven poro­kartanon mailla eivät kuitenkaan kulje poro­isännät, vaan 25-vuotias Inga Kosunen ­puolisonsa Eerikin kanssa. Pellon, jossa ennen laidunsivat porot, ovat vallanneet erikokoiset keramiikkaveistokset, kasvihuone ja villiyrttiviljelmät.

Inga ja Eerikki ovat vanhan porokartanon ainoat ympäri­vuotiset asukkaat. Järven molemmin puolin on toki naapureita, kahdeksan kaikkiaan, mutta heistä jokainen on yli 70-vuotias. Kesäisin pariskunnalle pitävät seuraa kartanon kausityöntekijät ja lukuisat matkailijat.

”Luonto on monin tavoin tärkeä osa elämääni, haluan sitä vaalia ja välittää sen voimaa myös muille ihmisille”, Inga Kosunen sanoo.

Porotilan upeat puitteet ovat vain plussaa

Inga Kosunen pyytää mukaansa lammasaitaukseen. ­Käsillä on kartanon nuoren pehtoorin päivän paras hetki: kolme lempilasta, lampaat Pakuri, Tuhka ja Mahla odottavat herkkuja. Ne ovat heti aidan vierellä vastassa. Pakuri-lammas nojaa hoitajaansa vasten: se näyttää olevan paitsi ruoan myös rapsutuksen tarpeessa.

Pitkiin rapsutuksiin ei nyt ole aikaa, sillä seuraavaksi pehtoori lähtee tarkistamaan, pitääkö yrttejä vielä kastella.

Anu Pentikin keraamiset kukat ovat vallanneet entiset porolaitumet.

Inga kertoo olevansa haaveammatissaan Anu ja Topi Pentikäisen kunnostaman tilakeskuksen hoitajana. Se on helppo ymmärtää, sillä hirsikartano järven rannalla on täynnä upeaa taidetta ja tuoksuvia yrttejä – ja kuin suoraan sisustuslehdestä.

Ingan mielestä puitteet ovat vain plussaa. Todellista unelmaa on, että hän saa tehdä sitä, mitä on aina halunnut: hoitaa eläimiä ja oppia lisää luonnosta ja maaseudun ­elämästä. Hän on jo kehittänyt kolme villiyrttituotetta, joita myydään Pentikin liikkeissä sekä verkkokaupassa.

Tähän kaikkeen eivät päivän tunnit aina tahdo riittää. Työt alkavat aamulla seitsemältä ja saattavat joskus jatkua iltakahdeksaan.

”Mutta eihän elämäntapatyössä tunteja lasketa”, hän hymyi­lee yrttejä kastellessaan.

Timisjärven vanha porokartano on saanut uuden elämän Pentikin taidekeskuksena ja käyntikohteena.

Dramaattinen talvi-ilta navetassa oli uran käännekohta

”Tehdään niin suuri talo, että reessä saa istua pitkän päivän ennen kuin aisakello helähtää samanlaiselle karta­nolle.” Näin kerrotaan Maria Juhontyttären tokaisseen, kun Timisjärven porokartanoa alettiin rakentaa 1800-­luvun puolivälissä.

Kun porokartano siirtyi Timisjärven suvulta Pentikäisille vuonna 2012, tilan alkuperäinen päätalo päätettiin kunnostaa, mutta 1960–70-luvulla valmistuneet rakennukset purettiin. Niiden tilalle tuotiin Kuusamosta ­kaksi vanhaa hirsirakennusta, jotka toimivat nykyisin kesäkahvilana ja galleriana.

Rovaniemeltä kotoisin olevan Inga Kosusen tie Timisjärven pehtooriksi on vähintään yhtä kiinnostava kuin porokartanon historia. Vastuuta on paljon, ja se on välillä kauhistuttanut. Yksi uraan vaikuttaneista käännekohdista oli talvi-ilta posiolaisessa navetassa kuusi vuotta sitten.

Kartanolla myös viljellään lukuisia yrttejä. Kasvihuoneen kaikki viljelyastiat ovat ­keraamisia.

Vastavalmistunut eläintenhoitaja oli lopettelemassa työpäiväänsä maataloustyöntekijänä. Hän on töissä yksin, ja ajatteli vielä siirtää pian vasikoivan lehmän pihatosta poikimisaitaukseen, sillä hänelle oli kerrottu, että h-hetki saattaa koittaa milloin tahansa.

Poikiminen oli kuitenkin jo ohitse. Emolehmä seisoi ­juuri syntyneen vasikan vieressä keskellä navettaa, eikä ollut ­aikeissa liikahtaa mihinkään. Ingan oli kuitenkin pakko saada emo ja vasikka pois toisten lehmien keskeltä.
Vain puoli vuotta tilalla töitä tehnyt 19-vuotias analysoi tilanteen nopeasti: nyt pitää voittaa epäröinti, mutta ei saa olla tyhmänrohkea. On toimittava nopeasti, mutta pysyttävä kuitenkin rauhallisena.

Inga ajatteli vain yhtä asiaa: tee se, minkä juuri nyt pystyt. Älä yritä yhtään enempää. Hän toisti sanoja mielessään kuin mantraa. Emolehmä laski päänsä kohti lähestyvää nuorta naista – vasikan luokse ei olisi tulemista.

Sitten Inga huomasi seinää vasten nojaavan aidankappaleen. Sen voisi asettaa emolehmän ja vasikan väliin. Askel kerrallaan edeten Inga veti 60-kiloista vasikkaa karsinan suuntaan. Toisella kädellä hän piteli aitaa. Jokainen liike tuntui painavalta. Ponnistelun jälkeen vasikka oli karsinassa, ja nuori nainen saattoi siirtyä emolehmän tieltä. Se seurasi itse vasikkaa aitaukseen.

Käsin kerättyjen kasvien kuivatus on yksi kesän tärkeimmistä töistä.

Ammatti ja puoliso Lapista

Tuona iltana posiolaisnavetassa Inga tajusi, että tiukoista paikoista pystyy selviämään urakan pilkkomalla ja keskittymällä yhteen tehtävään kerrallaan.

”Oli se aikamoista. Se oli oman epäröinnin ­voittamista”, Inga muistelee. ”Siellä navetassa opin myös, että omaa mielikuvitusta ei tarvitse pelätä.”

Agrologiksi hän valmistui Lapin ammattikorkeakoulusta vuonna 2017. Metsätalousinsinööriksi samaan aikaan valmistunut puoliso Eerikki löytyi samasta opinahjosta.

Inga Kosunen on huomannut, että kun eläinten ­kanssa viettää paljon aikaa, omat toimintamallit tulevat näky­viksi. Jos empii, eläin aistii sen välittömästi, eikä ­toiminta sen kanssa onnistu.

Timisjärvellä ei ole lehmiä, mutta navetassa opitut toimintamallit ovat joka päivä käytössä. Työpäivän aikana pehtoorilla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Yrttien kasvua pitää seurata tarkasti, on käytävä täyttämässä ja tyhjentämässä kasvikuivuri, työntekijöitä ja harjoittelijoita pitää ohjata sekä asiakkaita palvella.

”Ei pidä jäädä kauhistelemaan, mitä kaikkea on tehtävä. Pitää vain aloittaa ja keskittyä”, Inga sanoo.

Pentikäiset ovat halunneet vaalia paikan historiaa mutta antaa sille myös uuden ilmeen. Esimerkiksi porokartanon ison pirtin lattia ja seinähirret ovat alkuperäiset, katto on uusi.

Luonto ja luovuus kulkevat käsi kädessä

Kartanomiljöö teettää paljon fyysistä työtä, mutta jättää aikaa myös luovuudelle. Veistoksia ja koriste-esineitä ­tulee vastaan jokaisessa huoneessa. Käytävällä oleva kastelukannukin osoittautuu keraamiseksi taideteokseksi.
Ingan elämässä luonto ja luovuus kulkevat käsi ­kädessä. Vapaa-­ajalla syntyy muun muassa kauniita käsitöitä ja luonto­aiheisia vesivärimaalauksia.

Taiteen tekemisestä on kuin varkain tullut myös osa ­työtä. Talvella, kun Timisjärvellä on hiljaisempaa, pehtoori on töissä Pentikin tehtaalla Posiolla. Hän on myös avustanut Anu Pentikiä tämän ­suuressa tilaustyössä.

Ennen kuin Inga Kosunen tapasi Anun, hän oli jo kulkenut taiteilijan viitoittamaa opinpolkua. Keramiikka on nimittäin yksi oppiaineista Posion koulussa.

Seitsemännellä luokalla Inga pääsi muotoilemaan ensim­mäisen kerran savea. Hän piti siitä, miten savi kärsivällisesti tunnustellen ja muovaten taipui muodoiksi. Pakollinen keramiikkakurssi ei riittänyt vaan Inga ­halusi oppia ­lisää – hän kävi kaikki valinnaiset keramiikkakurssit. Omat luomukset päätyivät koululaisten näyttelyyn Pentik-mäelle.

Suurin osa ovista ja uuneista on alkuperäisiä.

Johtivatko kaikki askeleet tänne?

Elokuussa kaksi vuotta sitten Inga Kosunen istui kartanon kahvilassa Anu Pentikäistä vastapäätä. He maistelivat Timisjärven nokkospiirakkaa ja juttelivat kuin vanhat tutut.

Yhteisiä ajatuksia oli paljon: matkailu- ja tapahtumakeskukseksi raken­netun Pentik Kartanon pihalle pitäisi rakentaa kasvihuone ja perustaa viljelmät, lähiluonnon yrteistä voisi kehittää uusia tuotteita. Matkailijoille tulisi tuottaa hyvinvointipalveluja. Tilalle olisi tuotava eläimiä: lampaita, kukko ja kanoja.

Timisjärven pehtoorin työnkuva oli kaikkea sitä, ­mistä Inga oli haaveillut. Mutta olisiko paikka hänen? Tietoa valinnasta piti odottaa viikko. Sillä välin hän tapasi ­vielä muuta Pentikin väkeä. Viimein toimitusjohtaja, Anun ­poika Pasi Pentikäinen puristi Ingan kättä ja pyysi töihin.

Inga sanoo haluavansa oppia lisää luontaisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asioita ja tuoda niitä kartanon toimintaan. Hän alkoi opiskella myös kalevalaista jäsenkorjausta.

Nyt Inga ja Eerikki asuvat keittiön ja kahden huoneen ”pehtoorin asunnossa” Kärpäntalossa. Samassa rakennuksessa on tuotekehitystila ja kesäkahvila.

Kohtaloako? Olivatko kaikki askeleet johtaneet tänne?

”Kyllä tämä tuntuu johdatukselta. Olen vain aina tehnyt omaa juttuani – sitä, mikä on tuntunut hyvältä ja ­aidolta”, Inga miettii.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 5/2019

Keskustelu

Kommentoi juttua: Inga, 25, on Pentikin porotilan hoitaja: ”Tämä tuntuu johdatukselta”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X