Tarinat

Irtisanominen toi uuden suunnan Ritvan elämään: ”Työttömyys olikin onnenpotku”

Ritva Räisänen, 66, jäi työttömäksi aherrettuaan 29 vuotta samassa työpaikassa. Toivuttuaan irtisanomisesta Ritva löysi yllättävän ammatin – ja uuden suunnan elämälleen.

Olin iltavuorossa, kun työpöytäni lankapuhelin pirahti alkukeväänä vuonna 2009. Tiesin heti, mitä tuleman pitää. Työpaikalla oli käynnissä YT-neuvottelut. Minut pyydettiin neuvotteluhuoneeseen juttelemaan. Kävelin portaat ylös ripein askelin. Avasin kulmahuoneen oven. Siellä minua odottivat esimieheni ja henkilöstöpäällikkö.

Tunnelma oli haudanvakava. Esimieheni luki papereista, että työni ei enää jatku. Otin tiedon vastaan tyynenä. Kun kerroin lähteväni kotiin, minua muistutettiin työvelvoitteesta. Menin hakemaan sairausloman työpaikkalääkäriltä. Niin tekivät muutkin irtisanotut.

Kävin alakerrassa noutamassa tavarani. Hyvästelin pikaisesti muutaman työkaverini ja luikin ulos. Halusin päästä nopeasti pois.

Tunteiden purkautuminen ja suru

Vasta kotona tunteeni purkautuivat. Sain potkut vain muutamaa kuukautta ennen kuin 30 vuotta saman lehtitalon kuvankäsittelijänä olisi tullut täyteen. Se tuntui kohtuuttomalta!

Muutaman päivän ryvin itsesäälissä. Ensimmäiset tunteeni olivat sekä katkeruus siitä, että valinta oli osunut juuri minun kohdalleni että suru työyhteisön menettämisestä. Nautin ison lehtitalon hektisestä tunnelmasta. Tuntui kamalalta tulla erotetuksi työkavereista vain yhdellä puhelinsoitolla.

Tuolla hetkellä tulevaisuus tuntui näköalattomalta. En edes haaveillut löytäväni 59-vuotiaana naisena uutta työpaikkaa, saati kokonaan uutta alaa.

Ei akuuttia hätää

Alun sokin jälkeen kokosin itseni. Työpaikaltamme irtisanottiin yli 20 ihmistä. Tajusin, että kohtaloni ei ollut ainutlaatuinen. Aloin systemaattisesti keskittyä asioihin, jotka elämässäni olivat hyvin. Olen niin perhekeskeinen, että työ ei ole onneksi koskaan ollut elämäni keskipiste. Helpotusta toi sekin, että mieheni oli töissä, eikä minulla ollut akuuttia taloudellista hätää.

Potkut surettivat minua, mutta en koskaan tuntenut niistä häpeää. Halusin tietoisesti pysytellä mahdollisimman paljon ihmisten ilmoilla, että en jämähtäisi kotiin murehtimaan. Parin ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana kävin hullun lailla jumpassa ja taidenäyttelyissä; nyt minulla on kerrankin aikaa keskittyä vain itseeni.

Osallistuin työpaikan tilaisuuteen, johon oli kutsuttu kaikki irtisanotut. Psykologin johdolla kävimme läpi työn loppumisen herättämiä tunteita ja mietimme mahdollisuuksia työllistyä tulevaisuudessa. Parasta oli entisiltä työkavereilta saamani vertaistuki. Oli helpottavaa vaihtaa kuulumisia tutussa porukassa.

Opettajan sijaisuus

Olin ajatellut siirtyä työttömyysturvan lisäpäivillä eläkeputkeen. Toisin kävi. Muutama kuukausi YT-neuvotteluiden päättymisen jälkeen ystäväni kysyi, kiinnostaisiko minua tehdä silloin tällöin koulunkäyntiavustajan töitä. Tuolloin en vielä arvannut, mihin työtarjoukseen tarttuminen johtaisi. Tehtyäni muutaman kuukauden koulukäyntiavustajan hommia minua alettiin pyytää myös opettajansijaiseksi päiviksi tai muutamaksi viikoksi kerrallaan.

Kahdeksan vuoden jälkeen teen edelleen samassa koulussa opettajansijaisuuksia ala-asteen luokanopettajana – ja koen olevani unelma-ammatissani. Nautin joka työpäivä siitä, että saan olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. Olen tämmöinen mummo-opettaja, joka haluaa olla mahdollisimman paljon läsnä lapsille. Kysyn oppilailtani joka aamu, mitä heille kuuluu ja mitä he ovat syöneet aamupalaksi. Työ on minusta niin mukavaa, että teen sitä, vaikka se ei olisi minulle enää taloudellisesti välttämätöntä.

Pettymyksestä voitoksi

Työttömyys oli onnenpotku. Sain opetella uuden ammatin ja tutustua uuteen, mukavaan työyhteisöön. Vaikka luokanopettajan työ ja kuvankäsittelijän ammatti ovatkin melko kaukana toisistaan, yksi asia yhdistää niitä: tiimityötaidot. Molemmissa on välttämätöntä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Työttömyyden jälkeen oivalsin, että ihminen ei ole koskaan liian vanha tekemään elämänmuutosta tai opettelemaan uusia taitoja. Kun asennoituu rohkeasti tulevaan, elämä voi tarjota iloisia yllätyksiä, ja pettymykset voivat kääntyä voitoiksi. Tajusin työttömänä myös entistä selvemmin läheisten ja vapaa-ajan arvon: Kaikkein tärkeintä elämässä minulle ovat läheiset ihmiset ja terveys. Vaikka töiden loppuminen olikin iso muutos, suurin osa elämästäni jatkui kuten ennenkin.

Olen kiitollinen potkuista, sillä ne opettivat minut laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Ritvan vinkit työttömyyden varalle

1. Jos jäät työttömäksi, keskity huolehtimaan hyvinvoinnistasi. Harrasta liikuntaa, kulttuuria tai mitä tahansa, mistä pidät.
2. Pidä yhteyttä ystäviisi ja tapaa ihmisiä. Elämänmuutokseen saa uusia näkökulmia, kun siitä puhuu muiden kanssa.
3. Ajattele positiivisesti. Suhtaudu muutokseen mahdollisuutena. Elämäsi voi muuttua paremmaksi kuin osasit edes kuvitella.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 10/2017 -lehdessä.

Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista:

Uusi ammatti aikuisiässä? Näistä vinkeistä saat apua, kun harkitset ammatinvaihtoa

Yt-neuvottelujen uuvuttama Outi Wuorenheimo, 53: ”Saanko enää töitä, jos irtisanoudun?”

Joka viides alle 25-vuotias mies on syrjäytynyt – näin nuoria voi tukea ja kannustaa

Elämänmuutos vei Peter Mustelinin posteljooniksi Korppooseen: ”Saaristossa asiat hoidetaan, mutta ei hätiköidä”

Syöpä muutti Jaakko Heikkilän elämän suunnan – insinööristä tuli palkittu valokuvaaja