Suhteet

Jennyn ja Mikon rakkaustarina sairauksien varjossa – veritulppa, sydänvika ja halvaantuminen

Terveyshuolet ovat kuormittaneet Jenny Vaittisen, 39, ja hänen puolisonsa Mikon, 39, elämää pitkään. He ovat selvinneet luottamalla siihen, että toiseen voi aina tukeutua.

”Tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa joskus 90-luvun puolivälissä. Paras ystäväni pelasi kanssani samassa joukkueessa ringetteä ja hänen isoveljensä oli Mikon paras ystävä. He pelasivat jääkiekkoa. Kuljimme usein vanhempien kimppakyydeillä jäähallille.

Myöhemmin Mikko pelasi jääkiekkoa B-junioreiden SM-joukkueessa ja kävin joskus katsomassa heidän pelejään. Pian sen jälkeen hän lähti armeijaan. Meni vuosia, jolloin emme olleet tekemisissä, kunnes vuonna 2001 kohtasimme jälleen.

Olin valmistumassa sairaanhoitajaksi ja muutin hetkeksi asumaan parhaan ystäväni opiskelija-asuntoon. Ystäväni ja hänen veljensä järjestivät kotibileet, jonne Mikkokin tuli. Kävi ilmi, että Mikon vanhemmat asuivat lähellä. Pian törmäilimme usein.

Lue myös: Puolison sairaus voi aiheuttaa kriisin parisuhteeseen – lue asiantuntijan vinkit

Tarvitsimme kimppakämppäämme avuksi miestä, joka asentaisi uuden suihkun. Pyysimme Mikkoa, ja hän tuli. Pian huomasin, että meillä riitti juttua.

Äkkiä löysinkin Mikolle uutta tehtävää. Pyysin häntä laittelemaan listoja, vaikka olisin osannut tehdä sen itsekin. En tietenkään paljastanut tätä. Pian ­ystävyytemme syveni seurusteluksi.

Veritulppa odotusaikana

Kihlauduimme vuonna 2002 asuttuamme yhdessä vuoden verran. Vietimme iltaa espoolaisessa lähipubissa ja mainitsin, että nyt olisi hyvä hetki kosia. Mikko pyysi baarin karaokeisännältä Frank Sinatran biisin Lady Is a Tramp soimaan ja polvistui kotimatkalla.

Menimme naimisiin Kirkkonummen kirkossa kolme vuotta myöhemmin. ­Pelasin siihen aikaan kilpasarjassa jääkiekkoa, enkä halunnut ihan heti lapsia.

Vuonna 2007 sain ottelussa päähän kohdistuneen kovan taklauksen, menetin­ tajuntani ja niskalihakseni repeytyi. Silloin päätin, että jääkiekko saisi jäädä vähemmälle, ja olisi sopiva hetki perheen perustamiselle. Esikoisemme Niilo syntyi vuonna 2009, Nuutti 2011.

Jenny ja Mikko
Jenny ja Mikko lomamatkalla Kreetalla vuonna 2003.

Olin sairastanut aiemmin keuhkoembolian ja laskimotrombin, joten minut luokiteltiin riskisynnyttäjäksi. Jouduin käyttämään verenohennuslääkkeitä molempien raskauksieni aikana.

Nuuttia odottaessani sain kuitenkin veritulpan juuri ennen synnytystä. Kaikki meni kuitenkin hyvin: synnytin ensin, ja sitten liuotettiin tulppa.

Kannan todennäköisesti geeniä, joka altistaa veritulpalle – sitä vain lääkärit eivät ole vielä löytäneet. Keuhkoembolian lisäksi veritulppia on ollut neljä, joista viimeisin tuli keväällä. Nyt syön verenohennuslääkkeitä loppuelämäni.

Lue myös: Miten tunnistan keuhkoveritulpan?

Jalkavamma muutti roolit

Elämäämme on vaikuttanut vahvasti se, että Mikko on invalidi ja osittaisella sairauseläkkeellä. Hän vammautui armeijassa liukastuessaan kalliolla. Hänen jalkateränsä taittui kokonaan ympäri, ja samalla murtuivat pohjeluu sekä nilkan kaikki luut.

Kipsauksen aikana tapahtui hermovaurioita ja Mikon toinen jalka on osittain halvaantunut. Hän ei pysty kävelemään kävelykepin kanssa edes 50 metrin matkaa. Vamma on iän myötä pahentunut, ja hänellä on kovia kipuja. Mikolla on invalidikortti ja hän kulkee rollaattorilla.

Mikon vammautumisen vuoksi olen aina hoitanut perheessämme kaupassa käymiset, remppahommat, lastenhoidon ja muut käytännön puuhat, jossa vaaditaan fyysistä ponnistelua.

Mikko sanoikin joskus olevansa onnellinen, ettei ottanut kumppanikseen taitoluistelijaa vaan jääkiekkoilevan naisen, joka ei pienestä hätkähdä.

Olemme usein nauraneet, että Mikko on joutunut ottamaan naisen paikan ja minä miehen. Se toimii, koska tartun toimeen mielelläni.

Vuosi 2013 oli meille erityisen raskas­. Mikolle laitettiin hermostimulaattori selkään, ja siinä yhteydessä selkäytimeen pääsi bakteeri. Mikko oli vaarassa­ halvaantua ja kuolla, mutta selvisi.

Pian tämän jälkeen kävi ilmi, että sydämessäni oli synnynnäinen jakautunut sähköhäiriö. Olin kuvitellut sydämeni tykyttelevän stressin vuoksi, mutta kyseessä olikin sydänvika. Minulle tehtiin sydänoperaatio.

Olimme paljon sairauslomilla. Onneksi isovanhemmat ja ystävät olivat apunamme.

Lue myös: Eeva Kuuskoski: ”Puolison vakava sairaus pysäytti”

Jääkiekko helpottaa

Kokemamme vaikeudet ovat kuluttaneet parisuhdettamme. Se Mikko, johon alunperin tutustuin, oli iloinen ja reipas. Nyt hän joutuu ottamaan välillä niin kovia kipulääkkeitä, että ei pysy hereillä.

Välillä olen kokenut vihaa ja katkeruutta siitä, että perheemme on joutunut kohtaamaan näin paljon vastoinkäymisiä. Jääkiekon avulla olen päässyt purkamaan paineitani. Verenohennuslääkkeiden vuoksi olen nyt siirtynyt pelaajasta pikkupoikien jääkiekkovalmentajaksi.

Vaikeudet ovat myös vahvistaneet suhdettamme. Olemme voineet tukeutua toisiimme ja päättäneet yhdessä, että me selviämme.

Juuri nyt toiveeni yhteiseltä tulevaisuudelta on selkeä: kunpa kumpikaan meistä ei enää sairastuisi tai vammautuisi pahemmin. Eniten toivon, että poikamme pysyisivät terveinä.”

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 16/18.

Jaa tarinasi! Haluaisitko kertoa oman rakkaustarinasi? Tai tunnetko ihmisen, jonka tarina on kertomisen arvoinen? Ilmoittaudu haastateltavaksi: kotiliesi(a)otavamedia.fi

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jennyn ja Mikon rakkaustarina sairauksien varjossa – veritulppa, sydänvika ja halvaantuminen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.