Ihmiset

Laulaja Jonna Tervomaa Annassa: "Paljon jäi sanomatta, kun isä nukkui pois"

Jonna Tervomaa kertoo uudessa Annassa, että isän kuolema terävöitti ajatukset. "Omaisuuden hamstraaminen, arvojaan vastaan eläminen ja peilaaminen johonkin instafeediin on arvokkaan ajan hukkaa", Jonna sanoo Annassa.

Laulaja Jonna Tervomaa, 45, kertoo uudessa Annassa, että isän kuolema neljä vuotta sitten sai hänet tajuamaan myös oman elämänsä rajallisuuden.

”Surussa paiskauduin kertaheitolla silmätysten oman kuolevaisuuteni kanssa. Kun elämän rajallisuus oikein hierotaan naamaan, sen kyllä tuntee. Siitä jää perintö, joka leimaa koko loppuelämää. Kunnioitus omaa elämää kohtaan nousee aivan uudelle tasolle, kun perinpohjin tajuaa, että aikaa ei ole loputtomasti”, Jonna Tervomaa kertoo Annassa.

Lue myös: Ministeri Anne-Mari Virolainen tyttärensä kuolemasta: ”Emme kertoneet muille lapsille, että sairaus johtaa kuolemaan”

Jonna Tervomaa

Isän kuolema terävöitti ajatukset

Myös Jonnan isä Timo Tervo oli muusikko. Jonna kertoo Annassa, että koska he olivat myös kollegoita, perinteinen isä–tytär-suhde ei määrittänyt heitä.

”Kun ryhdyin aikuisena tekemään musiikkia, otin mielessäni rajun pesäeron isään. Oli tärkeä näyttää, että pärjään omillani.”

Laulaja-rumpali-isän sairastuttua ALS-tautiin Jonna vietti paljon aikaa hänen luonaan. Sairaus lähensi.

”Jäähyväiset olivat pitkät ja puhuimme paljon, mutta paljon jäi vielä sanomatta, kun hän neljä vuotta sitten marraskuussa nukkui pois.”

Lue myös: ALS-potilas Frans: Näin kuolemansairas potilas haluaa tulla kohdelluksi

”Keski-ikäisten suurin synti on vetäytyä omiin poteroihinsa ja elää varman päälle, vaikka oikeudentajuaankin vastaan. Jokainen, joka on päässyt juttelemaan kuolemaa tekevän ihmisen kanssa, ymmärtää, että omaisuuden hamstraaminen, arvojaan vastaan eläminen ja peilaaminen johonkin instafeediin on arvokkaan ajan hukkaa”, Jonna sanoo Annassa.

Jonna kertoo kuitenkin myös oppineensa isänsä kuolemasta.

”Kuolema on lohduttoman lopullinen, ja pelkäsin sitä lapsena tosi paljon, mutta tällä hetkellä en pelkää omaa kuolemaani lainkaan. Isän menetys on myös terävöittänyt minun elämääni ja meininkiäni.”

Lue myös Annan juttu: Uusperheestä onnen löytänyt Jonna Tervomaa: ”Minulla on avoin suhtautuminen perheeseen ja rakkauteen”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Laulaja Jonna Tervomaa Annassa: "Paljon jäi sanomatta, kun isä nukkui pois"

Farssi1966

Tunsin Timon. Jonnan jo pikkutyttönä Forssan kaduilta. Perkele, sama tauti iski. Ikä just nyt 17.05 2019 52-v. Eipä siinä, kivaa on ollut. Jonna! Verbaliikkaani auttaa. Kiitos.

Vastaa käyttäjälle Farssi1966Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.