Ihmiset

Jukka Puotila Seurassa: "Enää en haaveile muusta kuin siitä, että pysyisin terveenä"

Sairaus pakotti Jukka Puotilan miettimään uudelleen, kuka hän on ja mitä hän haluaa elämältään. Uudessa Seurassa hän kertoo, että nyt hänellä on vain yksi toive tulevalle.

Näyttelijä Jukka Puotila, 63, jäi eläkkeelle Suomen kansallisteatterista viime vuonna. Työt eivät kuitenkaan ole suinkaan loppuneet, vaan projekteja riittää.

”En ole vielä vanhus. Silti vanhuus on ihan tuossa noin, ei siihen kauheasti ole matkaa. On jännää huomata, että kun elämän pitäisi rauhoittua, tuleekin hoppu. Tuleekin hoppu! Näet, että toinen pää aukeaa jo edessä”, Jukka pohtii uudessa Seurassa.

Lue myös: Näyttelijä Jukka Puotila: ”Yleisön rakkaus on vastustamatonta”

Mitä jää jäljelle ilman teatteria?

Jukka Puotila sairastui syöpään kolme vuotta sitten. Toipumisprosessin aikana hän päätti, että jää eläkkeelle vakityöstään teatterissa.

”Päätös liittyi toisaalta ikään – täytin juuri silloin 60 – ja toisaalta ajankäyttöön. Samalla mietin, olenko vain tyhjä säkki ilman työtäni. Tarvitsenko tätä työtä ollakseni olemassa?” Jukka kertoo Seurassa.

Jukka Puotila, kansallisteatteri, näyttelijä, eläke

Jukka kiinnitettiin Kansallisteatteriin vuonna 1984. Teatterivuosia oli siis ehtinyt jo kertyä mukavasti.

”Olin tottunut siihen, että olin aina joko matkalla näytökseen, näytöksessä tai matkalla näytöksestä pois. Maailmani oli täyttynyt siitä, että ensi-ilta oli kahden viikon päästä, viikon päästä tai huomenna. Jos niitä vahvoja tunteita ei enää olisi, mitä jäisi jäljelle?”

Lue myös: Eläkkeelle jäävän muistilista – näin valmistaudut arjen muuttumiseen

Yksi toive tulevaisuudelle

Sairaus pakotti Jukan perumaan 60-vuotiskiertueensa syksyllä 2015. Uusi kiertue odotti jo seuraavana keväänä. Jukka lähti kiertämään Suomea, koska hänestä tuntui, että se voisi auttaa häntä paranemaan.

Lahden Sibeliustalossa hän esiintyi täydelle salille. Seurassa Jukka kertoo, ettei kokenut olleensa erityisen hyvässä vedossa.

”Esityksen jälkeen koko salillinen ihmisiä, kaikki 1 150 katsojaa nousivat seisomaan. Se oli äärimmäisen vaikuttavaa. Tuli sellainen tunne, että he haluavat minulle hyvää. Hetkellä, jolloin ei vielä tiedä parantuvansa, se hyvän osoittamisen viesti on saamarin voimakas”, Jukka sanoo Seurassa.

Jukan toiveet tulevaisuudelle ovat yksinkertaisia.

”Enää en haaveile mistään muusta kuin siitä, että pysyisin terveenä. Yritän unohtaa sairauden, ja aina välillä unohdankin. Terveys on vähän niin kuin onni. Moni pelkää, että jos siitä puhuu ääneen, saattaa menettää sen.”

Lue myös Seuran juttu: Eläkkeelle jäänyt Jukka Puotila ei hidasta tahtiaan: ”Kun elämän pitäisi rauhoittua, tuleekin hoppu”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jukka Puotila Seurassa: "Enää en haaveile muusta kuin siitä, että pysyisin terveenä"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.