Ihmiset

Juontaja Susanna Laine esiintymiskammostaan Annassa: "Pidättelin oksennusta aamusta asti"

Juontaja Susanna Laineen lähes kaikki aika menee töissä ja suoran lähetyksen tekeminen tuntuu kotoisalta. Susanna kertoo Annassa, että aina näin ei kuitenkaan ole ollut.

Susanna Laine juontaa tällä hetkellä Puoli seitsemän -ohjelmaa ja Tuttu juttu -show’ta MTV3:lla. Hän vaikuttaa olevansa kuin kotonaan lavalla, mutta näin ei suinkaan ole aina ollut. Esiintymisjännitys oli pilata lupaavan uran heti alussa.

Lue lisää: Tuttu Juttu Shown uusi juontaja Susanna Laine iloitsee visailuohjelman paluusta: ”Pidän siitä, että kilpailijoita ei yritetä asettaa huonoon valoon”

”Aloitettuani Puoli seitsemän -ohjelmassa syksyllä 2014 jännitin ensimmäisen vuoden niin, että viikonloput makasin lattialla sikiöasennossa toipumassa. Se oli superraskasta”, Susanna kertoo Annan jutussa.

”Lapsuuden suuri haave toteutui, kun pääsin Uuteen Iloiseen Teatteriin kaksi vuotta sitten. Jännitys oli pilata ensi-iltani. Pidättelin oksennusta aamusta asti ja pelkäsin mokaavani koko esityksen”, Susanna sanoo.

Hän tajusi, ettei voi tehdä juontajan työtä, ellei saa jännitystä aisoihin. Susanna päätti ottaa tilanteen haltuun. Nykyään suoran lähetyksen tekeminen on jopa kotoisaa, kertoo Anna.

Susanna Laine kävi vuosia terapiassa

Susanna uskoo, että ihmisellä on ominaissävellaji. Onnistumiset ja vastoinkäymiset tuovat hetkellistä vaihtelua, mutta lopulta se palautuu entiselleen.

”Oma sävellajini on duurivoittoinen, mutta matkan varrelle on mahtunut tietysti myös mollisointuja”, hän kertoo Annassa.

”Nuorena aikuisena podin ahdistusta, joka vaikutti niin, etten pystynyt kunnolla nukkumaan ja syömään. Hakeuduin terapiaan, jossa kävin säännöllisesti vuosia. Se on auttanut minua ymmärtämään oman arvoni ja vetämään rajani: mitä minulle saa tehdä ja mitä ei”, Susanna sanoo Annan jutussa.

Mokaamisen pelko on ihmisessä syvällä, hän uskoo. Jos kirurgi tekee virheen, se voi olla fataalia. On tärkeä muistaa, että jos tv-juontaja tai näyttelijä joskus sekoilee sanoissaan, maailma ei kaadu siihen.

Itsetutkiskelua myös rakkausrintamalla

Itsetutkiskelu on vaikuttanut työn lisäksi yksityiselämänkin puolelle.

”Olen luonteeltani aika kiltti ja mukautuva. Olen joutunut opettelemaan näyttämään myös vihan tunteet. Muuten ne kääntyvät suruksi itseä kohtaan tai passiivisaggressiivisiksi teoiksi”, hän sanoo Annassa.

Viha pitää uskaltaa kohdistaa oikeaan paikkaan, hän uskoo. Raja vihan ja rakkauden välillä on kuitenkin häilyvä. Niitä ihmisiä, joita kohtaan tuntee rakkautta, tuntee usein myös vihaa.

”Viha on hirveän raskas tunne. Olen yrittänyt opetella toimimaan niin, että se ei kääntyisi itseäni vastaan. Että en aina pyrkisi ymmärtämään loukkaavaa osapuolta: ”Minä olin varmaan tyhmä. Minun olisi pitänyt tajuta”,” Susanna sanoo Annassa.

Vihan ilmaiseminen ei aina tarkoita karjumista ja kiroilua. Tehokkainta olisi, jos pystyisi sanomaan asiallisesti, mikä mättää. Lähimmille ihmisille kiukun ilmaiseminen on helpompaa, mutta Susannalle ei tulisi mieleenkään raivota työpaikalla.

”Mieluummin karjun yksin autossa”, hän sanoo Annassa.

Lue lisää: Kateus, ahdistus, viha ja häpeä voivat olla myös hyödyksi! Näin käännät hankalat tunteet voimavaraksi

Televisiossa työskennellessä joutuu tottumaan siihen, että katsojat antavat palautetta. Susannan tapauksessa se on harvoin vihamielistä.

”Mutta yritän pitää mielessä, että olipa palaute hyvää tai huonoa, en ota sitä henkilökohtaisesti. Julkinen minäni on kuitenkin vain osa persoonaani.”

Lue myös Annan juttu: Susanna Laine: ”Olen hyväksynyt sen, ettei kaikkien naisten tarvitse saada vauvoja”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Juontaja Susanna Laine esiintymiskammostaan Annassa: "Pidättelin oksennusta aamusta asti"

Liian isot saappaat

Susanna selittää nyt asiat parhainpäin. Osaamisensa ohuus näkyy telkkarissa. Ja siksi myös jännittäminen. On ns. ”alasti väärissä pidoissa”. Kiusallista seurattavaa. Ei kauneus riitä. Pitäisi osata. Puuttuu karismaa ja sielua.

Sopivat saappaat

Höpön pöpön! Susanna on kaikin puolin kiva ihminen ja myös hyvä juontaja. Ainoa pieni miinus on liiallinen ”laitettu” olemus – olisi kaunis ilman liikaa meikkiä ja tehtyjä kampauksia; sekin on makuasia. Hyvää jatkoa Susannalle!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.