Suhteet

Kaisu Brehmerin rakkaus yllätti: ”Jalkapallohuligaaniksi luulemani olikin rauhan mies”

Kaisu Brehmer, 43, temperamenttinen fiftarinainen löysi itselleen rakkauden tasaisen rauhallisesta Henrikistä, 32. Edes ikäero ei paria haitannut.

Erosin edellisestä avioliitostani vuonna 2010. Kun entinen mieheni syksyllä 2012 muutti pois Kemistä, jäin käytännössä kahden poikani yksinhuoltajaksi. Samaan aikaan minusta tuli perheyrityksemme Bombuksen toimitusjohtaja. Se oli rankka syksy.

Vanhemmat patistivat huilaamaan ja lähdinkin pääsiäisenä ystäväni kanssa Turkkiin kymmenen päivän sinkkulomalle. Ei ollut tarkoitus löytää ketään, mutta jo ensimmäisenä iltana tärähti.

Olimme kaverini kanssa aikamoinen näky baarikadulla fiftarihelmoinemme, kun muita turisteja ei juuri ollut. Tunsin, että joku tuijotti minua – nuori, englantilaisen jalkapallohuligaanin näköinen mies, jolla oli pistävät silmät.

Pian jo keskustelimme intensiivisesti englanniksi. Hän luuli minua hollantilaiseksi, kunnes kysyi mistä olen. Nauroimme, että ehkä juttelemme sitten suomeksi.

Hän oli suomenruotsalainen Henrik, jonka sukulaisilla on Turkin Alanyan rannikolla asunto kuten minunkin vanhemmillani. Henrik ei ollut käynyt missään yli kolmeen viikkoon, lukenut vain Hankenin pääsykokeisiin. Ystävät pakottivat hänet juuri sinä iltana ulos kolostaan.

Kohtalokas sähköposti

Kiinnostuin Henrikistä heti: hänestä huokui rauha, joka valloitti minut täysin. Puhuimme – tai siis minä puhuin – koko yön.

Ongelma oli siinä, että hän on minua 12 vuotta nuorempi ja Helsingistä, minä Kemistä. Silti tuntui, että olemme tunteneet toisemme aina. Olin aivan sekaisin. Vietimme koko loman yhdessä, kunnes hän joutui lähtemään.

En saanut rauhaa. Kirjoitin hänelle sähköpostin ennen paluupäivääni: jos sinulla ei ole muuta huomenna, niin tule moikkaamaan minua lentokentälle. Minulla oli Helsinki-Vantaalla kolme tuntia aikaa ennen Kemin-lentoa.

Kun näin Henrikin kentällä, jalat menivät alta. Puhuimme, suutelimme, puhuimme. Olin myöhästyä jatkolennolta. Koneessa ihmiset tuijottivat, kun ryntäsin sisään huulipunat levinneenä.

Perillä soitin heti Henrikille, että hän olisi tervetullut Kemiin koska tahansa. Käykö huomenna, hän kysyi. Koska lentoja ei ollut, hän pääsi vasta viikon kuluttua.

Hän sitten lenteli Kemiin kevään ja kesän 2013. Teimme yhteisen lomareissunkin lasten kanssa.

Koti löytyi heti

Henrik oli töissä metrovartijana. Hän oli jo pidempään haaveillut muuttavansa pois Helsingin hulinoista, joten mikään ei pidätellyt. Henrik tajusi, että tarvitsin apua liikkeessä ja heitti, että jospa hän muuttaisi Kemiin.

En ollut ikinä kuullut, että helsinkiläinen haluaisi muuttaa Kemiin. Minä sanoin, että ihanaa jos tulet, jos olet niin hullu!

Firmassa oli meneillään sukupolvenvaihdos. Vanhempani olivat iloisia, että minulla on kumppani – hekin olivat tehneet töitä kahdestaan. Takahuoneeseen oli sattumalta siirretty toinen työpöytä, ikään kuin valmiiksi.

Olin marketin kassalla, kun Henrik soitti muuttavansa Kemiin, mutta meidän pitäisi hankkia oma yhteinen koti. Mistä löytäisimme tarpeeksi ison? Omakotitaloa emme halunneet.

Kotona avasin netin asuntosivun ja siinä se oli, ensimmäisenä: kahdesta asunnosta yhdistetty keskustakoti. Asumme nyt siinä.

Tervetuloa, lapset

Henrik on vain 12 vuotta vanhempi kuin esikoiseni Lassi. Olin aluksi kauhuissani ikäerosta, mutta Henrik on jotenkin vanha sielu, minä taas en. Enää emme ole miettineet sitä, eivätkä ihmiset edes hoksaa.

Alkuun kyllä pelkäsin, miten Henrikin perhe suhtautuu ’vanhaan’ yksinhuoltajaan. Olen ollut todella tervetullut sukuun. Poikani Lassi ja Ossi tulevat hyvin toimeen Henrikin kanssa.

Yhteen muuttaessamme olin 38-vuotias. Sanoin Henrikille, että jos oikeasti haluat olla kanssani, niin pitäisi pian ajatella lapsia. Henrik ei ollut miettinyt asiaa, mutta halusi kyllä. Jos lapsia tulisi, niin saisi tulla.

Aika haipakkaa onkin ollut: Kristina tuli maailmaan lokakuun alussa 2014, lopulliset yrityskaupat tehtiin kuun lopussa. Neljän kuukauden päästä olin uudelleen raskaana. Axel syntyi joulukuussa 2015.

Aika ihanaa

Olin salaa toivonut kosintaa. Viime syksynä Henrik tuli kotiin luokkakokouksesta. Hän oli jutellut luokkakaverinsa kanssa, joka oli ollut monta vuotta naimisissa, mutta lapsia ei ollut siunaantunut. Miksipä me emme voisi mennä naimisiin, Henrik kysyi siinä mikron edessä keittiössä. Ei se kovin romanttista ollut, mutta aika ihanaa.

Uudenvuodenaattona 2017 meidät vihittiin. Emme kertoneet etukäteen ystäville ja suvulle, että bileistä tulikin hääjuhla. On kiva ajatus, että hääpäivänämme aina ilotulitetaan – ja seuraava päivä on vapaa.

Uskon kohtaloon. Asiat menevät kuten niiden kuuluu mennä.”