Toimittaja Katja Ståhl kertoo Anna-lehdessä uudesta elämänvaiheestaan: ”Onneksi minulle jäävät vielä hevoset ja koira, joista pitää huolta”

Katja Ståhlin lapset lentävät pesästä. Irtipäästäminen on joskus ollut vaikeaa, kirjoittaa Anna-lehti.

Toimittaja ja juontaja Katja Ståhl, 52, on kahden aikuisen lapsen äiti. Hän tunnustaa Anna-lehdessä, että joskus irti päästäminen on tuntunut vaikealta.

”Lapsiani olen paaponut liikaakin. Esikoiseni Topi muutti viime syksynä omilleen”, Katja Ståhl kertoo Annan haastattelussa.

”Soittelin hänelle jatkuvasti, vaikkei ollut mitään asiaa, ja organisoin koko ajan jotakin. Kämpästä puuttui keittiön pöytä, joten katsoin asiakseni etsiskellä sellaista. Onneksi tajusin, että aikuinen ihminen on itse kykenevä hankkimaan pöydän.”

Nyt myös nuorempi Vilma-tytär on ilmoittanut muuttavansa pois ensi kesänä.

”Onneksi minulle jäävät vielä hevoset ja koira, joista pitää huolta. Kenties tästä alkaa ihan uusi elämänvaihe”, Katja naurahtaa.

Lue myös: Maria, 30, haluaisi lapsen, mutta sopivaa puolisoa ei ole löytynyt: ”Miehillä on realiteetit hukassa”

Katja Ståhl lymyilee ruokakaupassa, ihan vain koska voi

Katja kertoo Anna-lehdessä harrastavansa tyttärensä kanssa julkista hassuttelua edelleen, vaikka se ei perinteisesti kuulukaan aikuisille.

”Kauppaan lähtiessä esimerkiksi pukeudumme hiippariasuun: verkkarit, jotkin jalkineenomaiset ja huppari, joka kiristetään naaman ympärille niin, että vain nenä näkyy. Sitten lymyilemme hyllyjen välissä ja herätämme epäluuloa”, Katja kertoo.

Joskus oma lapsenmielisyys on jopa mietityttänyt Katjaa. Mitä jos se onkin haitallista?

”Kerran kysyin terapeutiltani, onko lapsellisuuteni vahingoksi jälkeläisilleni. Tuntevatko he kenties olonsa sen takia turvattomaksi? Terapeutti rauhoitteli, että olen kuitenkin ihan vastuullinen ihminen.”

Olisiko elämässä tilaa uudelle parisuhteelle, Katja Ståhl?

Katja kertoo eläneensä sinkkuna viimeiset viitisen vuotta. Lastensa isän Timon kanssa hän erosi, kun lapset olivat vielä pieniä. Mahtuisiko elämään nyt uusi kumppani? Ehkäpä.

”Nyt voisin pitkästä aikaa katsella vähän ympärilleni. Toivon, etten enää valitsisi miestä sillä perusteella, että onpa kuuma tyyppi. Se ei välttämättä ole hyvän parisuhteen kulmakivi”, Katja toteaa.

”Eräs tuttava totesi kerran, että minun kumppanillani pitää olla lehmän hermot ja rautainen itsetunto. Se oli hyvin sanottu. Arvostan myös leikkisyyttä ja poikamaisuutta. Tyyppiä, joka ei toppuuttele minua sanomalla, että ’älä nyt, ihmiset kattoo’.”

Toisaalta Katja kertoo olevansa hirveän onnellinen ja tyytyväinen olotilaansa nytkin.

”Lapsena vihasin yksin olemista, nyt nautin siitä täysillä.”

Lue myös Annan juttu: Katja Ståhl on uuden elämänvaiheen edessä, kun lapset muuttavat kotoa: ”Minulla oli isoja vaikeuksia päästää irti esikoisestani”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Toimittaja Katja Ståhl kertoo Anna-lehdessä uudesta elämänvaiheestaan: ”Onneksi minulle jäävät vielä hevoset ja koira, joista pitää huolta”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X