Taide_1

Kauppiaspari Heino: ”Lapset eivät halua periä taidekokoelmaamme”

Kun Raini Heino halusi ostaa ensimmäisen taulunsa, 200 markan hintaan ei olisi ollut varaa. Onneksi puoliso Raimo yllytti. Heinon Tukkua pyörittänyt pari on kerännyt Suomen merkittävimpiin kuuluvan nykytaiteen kokoelman.

Suuri rotta ottaa tulijat eteisessä vastaan. Alumiiniveistos on Kimmo Pyykön työ. Sen nimi on Jokin meissä.

”Eikös meissä kaikissa ole vähän rottaa”, rouva Raini Heino kysyy ja kättelee.

Yläkertaan vievien portaiden seinät ovat täynnä maalauksia. Sama jatkuu olohuoneessa. Maalauksia ja veistoksia joka puolella.

Tiilitalo vuodelta 1970 on L-pohjineen ja tummine sisäkattoineen tyypillinen aikansa edustaja, mutta taide talossa on poikkeuksellisen tasokasta. Jo ensi silmäyksellä näkyy Laila Pullista, Rafael Wardia ja Reidar Särestöniemeä.

Taide_2

Laila Pullisen Mystinen tapahtuma seisoo Heinojen olohuoneessa. Seinällä Reidar Särestöniemen maalaus Kuu lohduttaa huolestuneita puita ja Anitra Lucanderin Kitaransoittaja.

Rouva Raini Heino ja kauppaneuvos Raimo Heino ovat keränneet taidetta lähes koko ikänsä. Ensin taide valtasi kodin Helsingin Metsälässä, sitten perheyritys Heinon Tukun tilat. Nyt sitä on myös heidän poikiensa kodeissa.

Lisäksi mittava nykytaiteen kokoelma täyttää kolme varastoa, ja töitä lainataan näyttelyihin. Parhaillaan Helsingin taidemuseo HAM:ssa on näyttely nimeltään Rakkaudella Heino.

Rakkaudesta kaikki alkoikin.

Ensimmäinen taulu

Oli toukokuun 10. päivä vuonna 1955. Raini ja Raimo olivat nuoria ylioppilaita. Helsingin Ostrobotnian tansseissa soitti Olli Hämeen orkesteri solistinaan Brita Koivunen.

Sinne, ajattelivat molemmat tahoillaan, koska tanssit olivat ilmaiset.

”Olin jo lähdössä pois, kun tämä Heino tarttui minua Bottan portaikossa kädestä ja kysyi, lähdenkö tanssimaan. Lähdinhän minä.”

Kohta molemmat istuivat pänttäämässä taloutta kauppakorkeakoulussa. Vuoden 1959 toukokuussa mentiin naimisiin.

Raimo Heinolla oli valmiit urasuunnitelmat. Hän oli häärinyt pienestä lähtien asikkalalaisen isoisänsä Fritjof Heinon Helsinkiin perustamassa tukkuliikkeessä. Heinoilla kaupattiin lihaa, kalaa, vihanneksia ja makeisia, tupakkaa ja paljon muuta.

”Olin mukana heti, kun kelpasin jouluapulaiseksi tai auton apumieheksi. Kun valmistuin ekonomiksi, työni alkoivat muuttua monimutkaisemmiksi.”

Rainia puolestaan kiinnosti taide. Hän viihtyi yliopistolla taideluennoilla ja kulki Ateneumissa ja gallerioissa.

”Minulla on aina ollut villi luonne, joka on kääntynyt runouden ja estetiikan puoleen. Luimme tyttökaverini kanssa Shakespearea ja kuvittelimme olevamme parempia kuin muut.”

Kun Raini meni 1960-luvulla Ars-näyttelyyn, eräs työ pysäytti.

”Se oli sellainen aniliininpunainen pöytäliina. Mielikuvitukseni alkoi laukata. Näin siinä pitkän kievarinpöydän, jolla oli maata viistävä liina.”

Raimo Heino sanoo ”jotenkin sotkeutuneensa” mukaan vaimon harrastukseen.

”Raimo ei yleensä kieltäydy mistään, lähtee vaikka kirkkoon, jos pyydän”, Raini Heino kertoo.

Taide_3

Raimo Heino toimi Heinon Tukun toimitusjohtajana parikymmentä vuotta. Vapaa-ajan täytti taide ja kalastus.

1960-luvulla Heinot ryhtyivät käymään viikonloppuisin näyttelyissä. Yksivuotishääpäivänään he kävelivät City-käytävässä, kun Raini huomasi gallerian ikkunassa Olavi Laineen työn Mustalaistyttö.

”Sanoin, että haluaisin taulun kotiin. Ei meillä olisi ollut siihen varaa. Se maksoi 200 markkaa. Raimo sanoi, että ostetaan vaan.”

Rainia kiehtoi Mustalaistytössä kiertolaiselämä ja vapauden kaipuu. Hän arvelee sen johtuvan karjalaisista juurista.

Nuoripari ripusti maalauksen espoolaisen kesämökin vinttikomeron seinälle. Se oli heidän ensimmäinen kotinsa. Talveksi työ matkasi vuokrayksiöön Helsinkiin. Kun esikoinen ilmoitti vuonna 1963 tulostaan, Mustalaistyttö muutti Maunulaan, josta he olivat saaneet kaupungin vuokra-asunnon.

Elämä oli täynnä työtä. Myös Raini oli mukana perheyrityksessä. Lappuja eli kuormakirjoja kirjoiteltiin Kosmos-kynillä iltaisinkin. Kesällä lomailtiin viikko.

Seinät piti täyttää

Raini pyytää puolisoa tuomaan kahvin pöytään.

”Juoksutan sinua vanhan sopimuksen mukaan.”

Olohuoneen ruokapöydän takana riippuu maalaus ajalta, jolloin perhe muutti tiilitaloon Metsälään vuonna 1970. Juhani Linnovaaran työssä kaksi myyrää nököttää heinikossa.

”Ehkä tunnistimme siinä jotain itsestämme”, Raini Heino sanoo.

Talon myötä taideharrastus pääsi tosissaan vauhtiin. Oli paljon seinätilaa täytettävänä. Kotiin hankittiin etenkin esittävää taidetta, joka sopi sinne.

Raimo Heino oli ottanut tukun johtoonsa. Työpäivän jälkeen perheen ruokapöydässä keskusteltiin mieluummin taiteesta kuin yrityksen asioista. Raimo Heino saattoi tuulettaa ajatuksiaan taiteen äärellä kesken työpäivänkin.

Viikonloppuisin hypättiin metallinhohtoiseen Cortinaan ja ajettiin gallerioihin.

”Lähtiessämme huhuilin pihalla palloa potkiville pojille, tuleeko joku mukaan. Petri sanoi usein, että hänellä on peli kesken. Rauli sen sijaan vastasi lähtevänsä”, Raini kertoo.

Petri Heino johtaa nykyisin Tukku Heino -konsernia. Rauli Heino on galleristi.

Mitään ei myydä

Heinoilla on ollut tapana katsoa gallerioiden anti usein jo ennen avajaisia.

”Emme ole juuri käyneet avajaisissa, paitsi tietysti Raulin galleriassa.”

Heinot ovat keskittyneet nykytaiteeseen, koska sitä katsoessa pitää voimistella itsensä kanssa.

”Niin hienoja kuin kultakauden työt ovatkin, ne eivät kiehdo mielikuvitustani”, Raini Heino sanoo.

Heinot eivät osta taidetta sijoitusmielessä. Jos rahat haluaa pistää poikimaan, kannattaa hankkia jotakin muuta tuottavaa omaisuutta. Yhtään ostamaansa työtä Heinot eivät ole myyneet pois.

”Se olisi loukkaavaa taiteilijaa kohtaan.”

Taide_4

Yksi kotiin hankituista veistoksista on Arvo Siikamäen Vapauden kaipuu vuodelta 1979.

Raini Heinon ”lemppari” on valokuvaaja Elina Brotheruksen työ Spectator 2. Se riippuu hänen työhuoneessaan. Kuvassa nainen istuu selin hiekka-aavikon laidalla.

”Siinä ihminen ei oikein tiedä, mistä on tullut ja minne on menossa. Kaikilla on elämässä tienhaarakohta. Silloin pitää istua alas ja hiljentyä, jotta tietää, mihin jatkaa.”

Pariskunta on halunnut ilahduttaa myös työntekijöitään laittamalla taidetta esille Heinon Tukun tiloihin.

”Työntekijät ovat kiitelleet siitä. Tietysti joku voi myös ajatella, että me leveilemme.”

Pieni taide-esittely ennen liikeneuvottelujen alkua on havaittu hyödylliseksi. Se vapauttaa tunnelmaa.

”Ihmiset ovat tärkeämpiä, jos istuvat suoraan neuvottelupöytään.”

Tuttuja taiteilijoita

Taiteilijat ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Heinot ovat seuranneet monen tekijän kehitystä ja vierailleet työhuoneilla.

”Tuossa on Pullisen Lailan työ. Hänet me tunsimme hyvin. Hän oli kova seuraihminen”, Raini kertoo hiljattain edesmenneestä kuvanveistäjästä, jonka upea veistos on olohuoneessa.

Taide_5

Myös Marjatta Tapiolaan pari on tutustunut. Yksi Raimon lempitöistä on Tapiolan maalaama härkä nimeltä Eläimen pää. Työ kuvaa hänelle peräänantamattomuutta.

Raimo Heino pitää yleensäkin luontoa kuvaavista töistä. Hän itse kulkee mielellään luonnossa, varsinkin kalassa. Myös herkät työt miellyttävät. Hän näyttää kodin seinällä olevan maalauksen, jossa pikkutyttö istuu isän polkupyörän tarakalla. Tytöllä on selässään siivet.

Raini Heino kertoo, että heillä on Raimon kanssa samanlainen taidemaku.

”Meidän ei ole tarvinnut tapella, ostetaanko joku työ vai ei. Ja velaksi emme ole koskaan ostaneet.”

Paremmaksi ihmiseksi

Olohuoneessa on muotokuvat perheen pojista heidän teinivuosiltaan. Pari vuotta sitten Heinot havahtuivat: heidän pitää keskustella Petrin ja Raulin kanssa keräämänsä taidekokoelman tulevaisuudesta.

”Pojat sanoivat heti, että älkää vain jättäkö sitä meille. Tajusimme, ettei lapsille voi laittaa tällaista taakkaa perintöveroineen päivineen.”

Syntyi Heinon Taidesäätiö, jolle Heinot lahjoittivat 1 416 teosta sekä 268 teosta käsittävän grafiikankokoelman. Kolmasosa lahjoituksista tuli Rauli Heinolta. Kyseessä on yksi Suomen merkittävimpiä nykytaiteen kokoelmia.

Kokoelmaan kuuluu kuvataidetta 1950-luvulta tähän päivään. On Eija-Liisa Ahtilaa, Pekka Jylhää, Leena Luostarista ja Kim Simonssonia. On Marika Mäkelää, Silja Rantasta ja Jani Leinosta sekä lukuisia muita kärkinimiä.

”Säätiössä töillemme on saatu koti. Työt pääsevät ihmisten nähtäviksi”, Raini Heino sanoo.

Kaiken aikaa pariskunta hankkii lisää taidetta. Heitä naurattaa.

”Olemme aina puhuneet, että emme osta taidetta, vaan uhraamme taiteen alttarille. Tuemme taidetta. Ei kuvataiteilijoiden elämä niin ruusuista ole. He tekevät hirvittävästi töitä, eikä taide käy häävisti kaupaksi.”

Raini Heino tuntee itsensä taiteen harrastamisen myötä paremmaksi ihmiseksi.

”Olen kenties tehnyt joitain asioita oikein. En ole juossut vain rahan perässä”, Raini sanoo.

”En koe, että olisimme juosseet rahan perässä. Olemme yrittäneet yrityksenä pärjätä kilpailussa ja pyrkineet tekemään asioita aina paremmin”, Raimo Heino jatkaa.

Taide_6

Raimo ja Raini Heino ovat pitäneet yhtä yli 60 vuotta. Taiteen harrastamiselle on jäänyt yhä enemmän aikaa, kun he ovat jättäytyneet pois firman arjen pyörittämisestä.

Turhaa tavaraa Raini ja Raimo Heino eivät ole keränneet ympärilleen. Raini luonnehtii heidän asuntoaan retrokodiksi. Sitä ei ole juuri remontoitu eikä trendien perässä ole laukattu.

”Emme ole hankkineet muotisohvia. En näe sellaisessa mitään arvoa”, Raini Heino sanoo.

Rakkaasta tiilitalosta ei ole haluttu muuttaa, vaikka monet hyvät naapurit ovat jo lähteneet.

”Asunto on toiminut aika hyvin. Vielä olemme jaksaneet kulkea portaissa, ja uima-altaassakin on pidetty vettä.”

Pojat jatkavat

Sen jälkeen kun Heinot irrottautuivat firman arjesta vuonna 2003, heillä on ollut aikaa taiteelle.

”Olemme naureskelleet, että tämä on kuin riippuvuus, johon pitää saada hoitoa.”

Se, että pojat jatkavat heidän työtään, merkitsee paljon.

”Jos meillä ei olisi Petriä, joka jatkaa firmaa, hommassa ei olisi mieltä. Tärkeää on myös, että Rauli jatkaa taidehommaa. Kunnioitan hänen näkemystään, koska hän on opiskellut taidehistorian maisteriksi ja tehnyt Lontoossa MA-tutkinnon”, Raini Heino sanoo.

Heinot jatkavat omalla tyylillään sellaisten kokoelmien luojien kuin Serlachiusten, Hildénien ja Gullichsenien jäljillä.

”Tärkeintä on se, mitä tehdään tässä ja nyt. Ei täältä saa lähtiessään mitään mukaan.”

Raimo Heino haluaa näyttää vielä yhden aarteen, tällä kerralla talon avaralta pihalta. Hänellä on tontin nurkassa pieni kasvimaa. Mitään siellä ei vielä näy, mutta kesällä on tarkoitus nostaa porkkanoita, tomaatteja ja perunaa. Siikliä tietenkin.

”Ihan kirkkaita perunoita sieltä on edelliskesinä tullut.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2016 

Lue lisää:

Kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry: ”Minulta meni luottamus ihmisiin jo äidinmaidossa”

Reidar Särestöniemi – Pohjolan Picasso

Tajuatko taidetta?

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kauppiaspari Heino: ”Lapset eivät halua periä taidekokoelmaamme”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X