Kirjailija Miki Liukkonen avautuu menestyksen kääntöpuolesta: päihdeongelmia, uupumus ja rahapula

Melankolisuus on seurannut kirjailija Miki Liukkosta nuoruusvuosista aikuisuuteen. Kolmisen vuotta sitten hän hakeutui terapiaan saadakseen apua ahdistukseen ja vähentääkseen juomistaan.

Kenelle omistaisi uusimman romaaninsa? Itselleen. Niin kirjailija Miki Liukkonen, 29, teki. Onhan vasta ilmestynyt teos Hiljaisuuden mestari vahvasti omakohtainen, ja Mikin maailmankuva on siinä vahvasti läsnä. Samoin yksinäisyys ja kommunikaatiovaikeudet.

Lue myös: Miki Liukkonen on vimmainen romantikko: ”Taidetta ei pitäisi opiskella. Jos se ei tule luonnostaan, se ei tule ollenkaan”

”Ne ovat suoraan omasta elämästäni. Olen pitänyt maailmaa aina sekavana paikkana, vaikka yritänkin ymmärtää sitä.”

Kirja ei syntynyt helposti. Pikemminkin vaikeimman kautta.

”Aloitin kirjoittamisen liian nopeasti edellisen romaanini O:n jälkeen ja väsyin.”

Miki Liukkosta naurattaa

Miki Liukkonen aloitti runoilla

Oulussa syntyneen Miki Liukkosen kirjallinen ura alkoi runoilla. Hän oli 21-vuotias julkaistessaan ensimmäisen teoksensa Valkoisia runoja vuonna 2011.

Kun runojen avulla ei saanut enää sanottua kaikkea haluamaansa, Miki siirtyi proosaan.

Vuonna 2017 ilmestynyt romaani O oli menestys ja synnytti Oulusta Helsinkiin muuttaneen kirjailijan ympärille valtavan nosteen. Yli 800-sivuista romaania kiiteltiin arvosteluissa, ja kirja valittiin Finlandia-ehdokkaaksi.

Mikiä pyydettiin joka suuntaan: haastatteluihin, luennoille, tilaisuuksiin. Mutta mitä enemmän hän oli julkisuudessa ja mitä runsaammin ihmisiä oli ympärillä, sitä yksinäisemmäksi hän tunsi itsensä.

”Aloin tuntea erillisyyttä. En saanut sanotuksi asioita kuten halusin, vaikka kirjailijana olin tottunut käyttämään kieltä.”

Joskus tuttavienkin kanssa keskustellessa välissä tuntui olevan lasiseinä. Ihmiset käsittävät sanat omalla tavallaan, ja se tekee Mikin mielestä kommunikaatiosta niin vaikeaa.

”Sanat eivät tuokaan meitä lähemmäs toisiamme, vaan vieraannuttavat ja aiheuttavat väärinkäsityksiä.”

Sanat eivät tuokaan meitä lähemmäs toisiamme, vaan vieraannuttavat ja aiheuttavat väärinkäsityksiä.

Se turhauttaa. Siksi Miki uskoo enemmän hiljaisuuteen.

”Toisaalta hiljaisuudessakin on aina hälyä. Hiljaisina hetkinä päästäni kantautuu jatkuva pälätys.”

Lue myös: Runous voi helpottaa jopa masennusta – näin runoterapia toimii

Kommunikoinnin ongelmat heijastuvat romaanin henkilöihin

Kommunikoinnin vaikeus piinaa myös uusimman romaanin hahmoja, arjessaan rimpuilevia, vähän tragikoomisia henkilöitä. Esimerkiksi cowboy-asuihin viehtynyttä miestä ja hänen vaimoaan. Naista, joka laittaa pyykkikoneen pyörimään peittääkseen bulimian äänet. Tai nuorukaista, joka tekee dokumentteja ihmisille, jotka eivät harrasta joogaa.

Kirjassa haudotaan rikoksia ja suunnitellaan itsemurhaa botoxin avulla, mutta siinä pilkahtelee myös huumoria. Useimmiten absurdilla tavalla.

Miki itse luonnehtii romaaniaan dekkariksi koomassa.

Edellisen tiiliskiviromaanin kirjallinen menestys lisäsi paineita. Piti luoda jotain erilaista, entistä parempaa.

”En halunnut, että uudesta romaanista tulisi O:n pikkuveli.”

Ratkaisun Miki löysi kääntymällä sisäänpäin, omaan itseensä.

Synestesia vilkastuttaa havainnointia: ”Päässä on jatkuva kaaos”

Miki Liukkosella on synestesia, kuten arviolta noin neljällä prosentilla kaikista suomalaisista. Synestesiassa havainnot ovat moniaistillisia. Maiseman voi kuulla musiikkina tai kokea äänet makuina.

Taiteilijat pystyvät hyödyntämään ominaisuutta työssään luodessaan mielikuvia. Kuuluisimpia synesteetikkoja lienee säveltäjä Jean Sibelius.

”Lapsena ihmettelin tapaani kokea värejä voimakkaasti ja havainnoida tunnelmia ja valaistuksia vahvasti. Myöhemmin ymmärsin, mistä oli kyse.”

Miki Liukkonen näkee kirjaimet ja numerot värillisinä, ja teksteissään hän kuvailee usein esineitä ja näkymiä yksityiskohtaisesti värien kautta. Ensimmäinen kirja sai nimekseen Valkoisia runoja.

Synestesia vilkastuttaa havainnointia.

”Aivot käyvät nonstoppina, koska vaikutteita tulee niin paljon joka puolelta. Päässä on jatkuva kaaos.”

Yliherkkyys teki jo lapsuudesta melankolisen

Oman synestesiansa Miki arvelee liittyvän yliherkkyyteen. Hän oli jo lapsena tunteellinen ja helposti stressaantuva.

”Tulin surulliseksi pienimmistäkin asioista ja itkeskelin.”

Miki valitsi ilmaisukanavakseen runouden, koska siinä herkkyys oli valttia.

”Elämä on ollut minulle aina vähän raskasta ja melankolista”, hän sanoo.

Oulussa lapsuudenperhe asui omakotitalossa ja tuli toimeen mukavasti. Sekin ahdisti.

”Kaikki oli hyvin, mutta voin silti henkisesti huonosti. Syyttelin siitä itseäni. Mielestäni minulla ei ollut oikeutta valittaa, koska monilla muilla asiat olivat huonommin. Tämä vain lisäsi häpeän kierrettä.”

Mielestäni minulla ei ollut oikeutta valittaa, koska monilla muilla asiat olivat huonommin.

Miki kävi kuvataidepainotteisen yläasteen ja sen jälkeen Madetojan musiikkilukion. Kuvataiteesta hän haaveili jopa ammattia, mutta päätyi kirjoittamaan. Sen avulla pystyi purkamaan pahaa oloa.

”Äidin kuolema muutti minua paljon”

Kun Miki Liukkonen oli yksitoistavuotias, hänen äitinsä sairastui rintasyöpään. Äiti parani, mutta myöhemmin syöpä uusiutui.

”Äidin kuolema on suurin käännekohta elämässäni. Se muutti minua paljon.”

Äiti oli kuollessaan vain 44-vuotias, ja äidin ja pojan suhde oli ollut läheinen. Juuri aikuistunut nuori mies tajusi elämän rajallisuuden.

”Ymmärsin, että lyhyttä elämää on turha käyttää keskivertoon näpertämiseen. Ryhdyin sivistämään ja kehittämään itseäni tullakseni mahdollisimman hyväksi kirjoittajaksi.”

Äidin menetyksellä oli myös karaiseva vaikutus. Mikistä tuli peloton.

”Lopetin pelkäämisen, koska pahin oli jo koettu.”

Lopetin pelkäämisen, koska pahin oli jo koettu.

Hän alkoi tehdä sitä, mitä eniten halusi, eikä välittänyt muiden mielipiteistä. Uskalsi olla kirjoittamisessaan kokeileva ja rohkea. Tehdä sitä, mikä tuntui oikealta.

Nuoruusvuosien tapahtumat heijastuvat edelleen Mikin kirjoihin. Sen hän tosin huomaa itse usein vasta jälkikäteen.

”Kaikki kirjojeni äidit ovat jotenkin sairaita. Elin teinivuodet jatkuvassa kuolemanpelossa. Sitä kesti kahdeksan vuotta. Niin isosta jutusta ei pääse helposti eroon.”

Miki Liukkonen vakavana

Liikaa alkoholia

Vuosi äidin kuoleman jälkeen Miki Liukkonen voitti runoillaan J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Se merkitsi hänen elämässään toista käännekohtaa.

”Voitto määritteli ammatillisen suuntani. Sen jälkeen uskalsin lähettää runojani kustantamolle.”

Nuorta Mikiä verrattiin runoilija Pentti Saarikoskeen. Häntä pidettiin yhtä lahjakkaana, mutta myös elämäntavoissa nähtiin samankaltaisuutta.

Saarikoski ryyppäsi välillä rankasti. Miki puolestaan purki juomiseen työpaineita ja pahaa oloa.

”Alkoholi oli nuorempana minulle tapa käsitellä ahdistusta. Huono tapa, koska juominen vain lisäsi sitä.”

Alkoholi on minulle tapa käsitellä ahdistusta.

Nuorena Miki antoi haastattelut päissään, koska oli omasta mielestään selvänä ujo ja tylsä. Nyt sellaista ei ole tapahtunut vuosiin.

”Peittelin humalalla omaa epävarmuuttani. Uskalsin silloin sanoa mielipiteeni vahvemmin.”

Ujoksi hän tunnustautuu edelleen, kolmikymppisenäkin.

Kirjoittaessaan intensiivisellä tahdilla O:ta Miki ei juonut juuri lainkaan, mutta romaanin valmistuttua alkoi pitkä rellestyskausi.

Krapulaisena mieli oli maassa, ja Miki joutui perumaan sovittuja tapaamisia. Hän ei pystynyt kirjoittamaan ja soimasi itseään siitä, että taas oli mennyt päivä hukkaan.

Kun juomisen jälkeiset kaudet vain pahetuivat, Miki tajusi, että alkoholista oli päästävä eroon.

Hän hakeutui terapiaan saadakseen apua ahdistukseen ja ammattiauttajien luo vähentääkseen alkoholinkäyttöä.

”Huomasin, miten paljon paremmin voin, kun en läträä viinan kanssa. Vähentäminen oli sen jälkeen helppoa.”

Masentunut työnarkomaani

Monet Mikin kirjoista ovat saaneet lähtölaukauksensa jostakin dramaattisesta tilanteesta. Kolmannen kirjan jälkeen hän sai vatsahaavan ja joutui sairaalaan.

Osastolla vierustoverina oli mies, joka oli hoidettavana huimauksen vuoksi. Vierailulle tulleiden sukulaisten mielestä vaivaan oli selkeä syy. Raviradoilla viihtynyt mies oli joutunut kääntelemään päätään rivakasti seuratessaan hevosten kiitoa. Miki näki tilanteessa niin paljon koomisia piirteitä, että oli pakko ryhtyä kirjoittamaan.

Hän alkoi työstää Hiljaisuuden mestaria vain muutamia viikkoja edellisen romaanin valmistuttua, mutta vauhti hiipui nopeasti uupumuksen ja masennuksen takia.

Pahimmillaan päivässä syntyi vain yksi lause. Niinä aikoina oli vaikeuksia jaksaa käydä suihkussa tai asioida ruokakaupassa.

Työnarkomaanille se oli kova pala. Hän oli tottunut aiemmin kirjoittamaan Helsingin Töölössä sijaitsevassa yksiössään parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa jopa kymmenen tuntia vuorokaudessa.

Uupumuksen taustalla lienee ollut tiiliskiviromaanin aiheuttama loppuunpalaminen.

”Olen itselleni armoton. Vien työmoraalini äärimmilleen enkä osaa pysähtyä.”

Miki on etsinyt terapiassa syitä työnarkomaniaan ja runsaaseen juomiseen. Hän on miettinyt, onko taustalla itsensä pakoilua tai ehkä pelkoa kohdata asioita sellaisina kuin ne ovat.

”Minulla on ollut lapsesta saakka tarve pyrkiä täydellisyyteen. Olen valmis tekemään sen eteen valtavasti työtä.”

Hän on aina ihaillut mikamyllylöiden ja muhammadalien kaltaisten urheilijoiden tapaa viedä harjoittelunsa lähes itseruoskinnan tasolle.

Mutta urheilussa tulokset ovat helposti mitattavissa sentteinä ja sekunteina. Kirjoittamisessa tulokset sen sijaan pohjautuvat mielipiteisiin. Onnistumisia on vaikeampi arvioida.

Terapian ansiosta Miki on oppinut hallitsemaan ahdistustaan paremmin.

”En ole silti itselleni sen armollisempi kuin ennenkään. Teen vieläkin liikaa töitä.”

Mahdoton tehtävä

Kolmikymppisessä Miki Liukkosessa on samaa uhmaa kuin kaksikymppisessä, vaikka hän tuntee olevansa aiempaa vakavampi.

”Ja realistisempi. Se on kai aikuistumista.”

Pettymyksiä on tullut vastaan. Parisuhteissa on ollut ongelmia, eikä kirjailijan ammatti ole ollut taloudellisesti niin kannattavaa kuin Miki oli pitkiä työpäiviä tehdessään kuvitellut.

”Rahan kanssa saa kärvistellä, ja kirjoittaminen on puuduttavampaa kuin ennen. Nuorempana vain lallattelin menemään.”

Seuraavaksi Miki Liukkonen on lupautunut tekemään näytelmän ja kuunnelman.

Mutta kun uusi romaani alkaa kehittyä, sen on oltava jotain aiemmasta poikkeavaa. Mielellään myös jotakin niin mahdottomalta tuntuvaa, että mahdottoman taltuttamisesta tulee kirjallisena matkana kiinnostava.

”Ehkä teen seuraavaksi kirjan, joka on ihan älyttömän onnellinen.”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kirjailija Miki Liukkonen avautuu menestyksen kääntöpuolesta: päihdeongelmia, uupumus ja rahapula

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X