Ihmiset

Vapaaehtoisesti lapseton kirjailija Sofi Oksanen Annassa: ”Minulta udellaan jatkuvasti, koska hankin lapsia”

Kirjailija Sofi Oksanen käsittelee uudessa romaanissaan hedelmöitysbisnestä raadollisimmillaan. Hän ei ole koskaan kokenut oman lapsen kaipuuta, mutta sen hän tietää kokemuksesta, että äitiys nähdään edelleen itsestään selvänä osana naiseutta, Anna-lehti kertoo.

Sofi Oksanen, 42, kirjoitti uutta, kuudettta romaaniaan, Koiratarhaa, ympäripyöreitä päiviä. Niitä katkaisivat seitsemän tunnin yöunet, sähköpostien läpikäynti, viikonloput, jotka Sofi pyrkii pitämään vapaana, ja työmatkapäivät, joita on noin sata vuodessa.

”Kun kirjoitan, elämäni on selkeää, vakaata ja rauhallista. Minulla on Kalliossa iso työhuone, jossa voin keskittyä vain kirjoittamiseen. Silloin en juuri tapaa muita ihmisiä. Nukun pitkään ja rauhallisesti. Kun en kirjoita, arki on pirstaleista: hoidan yrittäjyyteen liittyviä asioita, luen käännösversioita sekä vastailen kääntäjien kysymyksiin, teen kirjailijavierailuja ja tutkin taustoja seuraavaa romaania varten”, Sofi kertoo Annan jutussa.

Lue myös: Sofi Oksanen: ”Kauneusalan ongelmat tulivat kotikulmilleni”

Silloin kun Sofi ei kirjoita, hän ”rännittää” television suoratoistopalveluiden sarjoja eli hotkaisee monta jaksoa kerralla. Tv-sarjojen lisäksi vapaa-aikaan kuuluu kokkaus. Sofi tekee kotona kaikki ruoat. Usein niissä on paljon mausteita ja itäeurooppalaisista ruokakulttuureista tuttuja happamia makuja.

Annan haastattelua edeltäneenä päivänä Sofi valmisti kilokaupalla itse kehittelemäänsä kaalisalaattia, jotta aviomiehellä on kotona viikoksi syötävää, kun haastattelut ja kirjanjulkaisu pitävät hänet kiireisenä.

”Minulla ei ole harmaata aluetta oikein missään. Minun on vaikea löytää keskinkertaista suhtautumista asioihin. Olen intohimoinen, ja se näkyy kaikessa, mitä teen. Olen joko todella kiinnostunut tai en yhtään”, Sofi sanoo jutussa.

Lue myös: Kirjailija Anna-Leena Härkönen ei aina hallitse raivoaan: Löi ihmistä, joka puhui pahaa kuolleesta siskosta

Sofi uppoutui hedelmöitysbisneksen raadollisuuteen kirjoittaessaan romaaniaan 

Ukrainaan, Tallinnaan ja Helsinkiin sijoittuva Koiratarha on romaani naisista, jotka myyvät munasolujaan ja vuokraavat kohtujaan heille, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen lapsia.

”On kiinnostavaa, miten on päässyt kehittymään lääketieteen ala, jossa ei ole yhtenäistä kansainvälistä säätelyä. Naisen oikeus lapseen on ehkä suurimpia oikeuksia, mitä voi olla. Se voi olla isompi kuin toisen naisen oikeus omaan kehoonsa”, Sofi kertoo Annan jutussa.

Sofilla ei ole lapsia, eikä hän ole kokenut kaipuuta omaan lapseen. Mutta avioiduttuaan kahdeksan vuotta sitten hän huomasi, että äitiys nähdään edelleen itsestään selvänä osana naisena olemista.

”Minulta udellaan jatkuvasti, koska hankin lapsia. Se alkoi, kun menin naimisiin. Eräs kirja-alan työntekijäkin sanoi minulle silloin, että kyllä kustantaja huolehtii asioista nyt. Hän tarkoitti sillä sitä, että voin keskittyä huolehtimaan lapsista. Menin hämmästyksestä sanattomaksi. Olin pitänyt kirja-alaa tasa-arvoisena”, Sofi sanoo Annassa.

”Ihmiset ajattelevat, että naimisissa oleminen oikeuttaa raskausutelut. Kysyttäessä olen kertonut, että olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta utelut lapsen hankkimisesta tuntuvat vanhanaikaisilta ja kiusallisilta. Miehet eivät joudu vastaamaan sellaisiin. Miksi julkisessa ammatissa toimivan naisen ruumiintoimintojen pitäisi olla julkisia?”, Sofi sanoo jutussa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vapaaehtoisesti lapseton kirjailija Sofi Oksanen Annassa: ”Minulta udellaan jatkuvasti, koska hankin lapsia”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.