Ihmiset

Kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo, millaista on tehdä töitä kriisialueilla: "Olen koukussa adrenaliiniryöppyyn"

Kirjeenvaihtaja Petri Saraste pakkaa työmatkoilleen kameran lisäksi luotiliivin. Vaaratilanteiden adrenaliiniryöppy koukuttaa, mutta sillä on hintansa. Nyt koti on maailmalla ja vaimo 6000 kilometrin päässä.

Miltä siellä Tuzlassa tänään näyttää, kysyi ­uutisankkuri Leena Kaskela MTV3:n kymmenen uutisten suorassa lähetyksessä. Petri Saraste piti mikrofonia kädessään ja raportoi Bosniasta. Elettiin heinäkuuta 1995, ja käynnissä oli ­Bosnian sota.

Yhtäkkiä kuului valtava pamaus. Kuvaruutu heilahti. Petri tajusi silmänräpäyksessä, että viereiseen taloon oli ammuttu kranaatti. Hän jähmettyi pelosta 15-kerroksisen hotellin ­katolla, josta hän antoi raporttia suorassa lähe­tyksessä. Kuvayhteys Suomeen katkaistiin.

”Nyt sinun pitäisi varmaan mennä pommisuojaan”, Leena Kaskela sanoi linjan toisessa päässä.

Petri ampaisi juoksuun.

Lue myös: Sotareportteri Leena Reikko: ”Olen aina rakastunut mahdottomiin miehiin”

Tallinnassa nykyinen koti – matkalaukku koko ajan pakattuna

Nyt Petri istuu kahvisalongin terassilla Tallinnassa Kadriorgin puiston laitamilla. Luodit eivät viuhu, eivätkä sireenit soi. Vain tuuli puhaltaa pilviä pois auringon edestä.

Tallinnassa on Petrin koti. Täällä hän on pitänyt tukikohtaansa kesästä 2014 lähtien.

MTV3:n kirjeenvaihtajana työskentelevä Petri tekee juttuja monenlaisista aiheista: alkoholiverotuksen muutoksesta jääkiekon MM-kilpailuihin ja Suomeen muuttaneisiin pandoihin. Nämä ovat sopivaa vastapainoa pitkäaikaisen ulko­maankirjeenvaihtajan lempiai­heelle, kriisialueilta raportoimiselle.

”Laukkuni on koko ajan pakattuna. Jos kännykkä piippaa merkittävän uutistapahtuman vuoksi, tilaan taksin, haen­ kotoa tavarani ja ajan lentokentälle.”

Petri on yleensä jo matkalla lentokentälle, kun työpaikalta tulee ­lupa reissulle.

Petri on uutisaddikti. Hän seuraa jatkuvasti maailman tapahtumia niin työaikana kuin vapaallakin. Kirjeenvaihtaja on keskeyttänyt lomamatkojaan lähteäkseen töihin.

”Myönnän olevani koukussa vaarallisten tilanteiden aiheuttamaan adrenaliiniryöppyyn.”

Sinne missä tapahtuu

Syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 Petri istui palaverissa Soneralla, jossa hän työskenteli sisältöjohtajana. Palaveripuhe oli keskeytynyt ja kaikkien katseet olivat nauliintuneet televisioruutuun. He tuijottivat, kuinka lentokone törmäsi kaksoistorneihin New Yorkissa.

Tuona hetkenä Petri ymmärsi, että tämä työpesti jäisi lyhyeksi.

”Tajusin, että minun on päästävä sinne, missä tapahtuu.”

Petri tiesi jo nuorena haluavansa toimittajaksi. Hän oli koulussa hyvä ainekirjoituksessa ja kiinnostunut maailman ilmiöistä. Hän valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 1979 pääaineenaan tiedostusoppi.

Kirjeenvaihtajan työt Petri aloitti vuonna 1988 Saksan Bonnissa. Siitä lähtien hän on asunut ulkomailla yhteensä lähes 18 vuotta. Hän on raportoinut paikan päältä savuavista kaupungeista, maanjäristysalueilta, pakolaisleireiltä ja tsunamin pyyhkäisemältä rannalta.

Toimittajan työ on muuttunut vuosien varrella merkittävästi. Kun ennen juttukeikalle lähtivät vähintään kuvaaja, äänittäjä, valomies ja toimittaja, nykyään Petri tekee kaiken itse. Hän kuvaa, leikkaa, äänittää ja kirjoittaa jutut lehteen ja verkkoon.

Vaikka työ on muuttunut kiireisemmäksi ja vaativammaksi, Petri ei vaihtaisi ammattiaan mihinkään toiseen.

”Näin vierestä, miten haavoittuneita lapsia amputoitiin”

Eteisen nurkassa lojuu musta urheilukassi. Sinne on pakattu toimittajan tärkeimmät työvälineet: kamera, akut, mikrofonit, valo, kypärä, luotiliivit ja lääkelaukku. Viereisessä kaapissa on tallessa kaasunaamari ja raskaampi luotiliivi erityisen kovia olosuhteita varten.

”Työvälineeni ovat niin painavat, että minun on minimoitava omien tavaroiden määrä. Juttukeikoillani ei paljon pikkutakkeja vaihdella.”

Mitkä ovat vaarallisimmat tilanteet, joihin Petrin on työssään joutunut?

Niitä on monia. On eri tavalla vaarallista olla hiljaisessa Fukushiman kaupungissa ydinonnettomuuden jälkeen kuin yksin yöllisellä lentokentällä Pakistanissa kiilusilmäisten miesten tuijotuksen kohteena.

”Matkailijan ohjeissa neuvotaan, että älä lähde kenenkään tuntemattoman kyytiin, älä mene vuoristoon, vältä väki­joukkoja, äläkä pidä mukana suuria summia käteistä. Työssäni joudun toimimaan juuri päinvastoin.”

Petri on ollut vaaratilanteissa niin verisiksi kääntyneissä mellakoissa Bangkokissa kuin vallatussa Slovianskin kaupungissa Itä-Ukrainassa, jossa hän joutui keskelle taistelua.

­Viimeksi Petri näki verenvuodatusta raportoidessaan Ukrainan Kiovasta helmikuussa vuonna 2014, kun noin sata ihmistä ­kuoli tarkka-ampujien tulittaessa mielenosoittajia kiikarikivääreillä.

Vaikka Petri on monta kertaa joutunut katsomaan itsekin aseen piippuun, hänelle kaikkein järisyttävintä on ollut todistaa siviilien hätää sodan keskellä ja pakolaisleireillä.

”En koskaan unohda sitä, kuinka Sara­jevosta loppuivat lääkkeet Bosnian­ sodan aikana 1990-luvulla. Näin vierestä, kuinka haavoittuneita lapsia leikattiin ja amputoitiin ilman nukutusta.”

Lue myös: Ethän jätä matkustusilmoitusta tekemättä? Hädän hetkellä se voi pelastaa henkesi

Petri vei rahaa bosnialaisperheelle

Sodan kauhujen keskellä näkyy ihmisyyden koko kirjo, myös inhimillisyys ja hyvyys. Petrin naapurissa asunut ruotsalaisbosnialainen perhe halusi lähettää hänen matkassaan rahaa sodan keskellä eläneelle isoäidille. Petri ­lupasi tehdä voitavansa tavoittaakseen isoäidin.

Sotakirjeenvaihtaja päätyi juoksemaan pää kumarassa pitkin Sarajevon kaupungin kujia bosnialaisperheen ­kotiin. Tilanne oli absurdi. Talon kaikki ikkunat olivat rikki pommitusten jäl­jiltä. Sähköt ja vesi olivat poikki.

Sotatilasta huolimatta Petri otettiin vastaan kuin kunniavieras. Isoisä oli pukeutunut ryppyiseen pukuun, ja isoäiti oli kattanut pöytään papuvelliä.

Kun sähköt hetkeksi palasivat, he kaivoivat sängyn alta esille levysoittimen ja panivat soimaan klassista musiikkia.

”Ihmiset yrittävät elää kaikesta huolimatta normaalia elämää.”

Pitäisikö kokemuksia purkaa terapiassa?

Kokemukset kriisialueilta ovat niin vavah­duttavia, että ne seuraavat mukaan kotiin. Kun Petri palasi viimeiseltä juttukeikaltaan Bosnian sodasta vuonna 1995, hän lysähti eteisen lattialle itkemään.

Petrin silloinen vaimo yritti saada puolisoaan lääkäriin, mutta tämä ei suostunut. Hän lievitti oloaan mieluummin kossupaukulla.

”Kun kaksivuotias tyttäreni Anna yritti kiivetä syliini, hätistin hänet pois. Olin niin romuna, että en sietänyt heti ketään lähelläni.”

Sodan kauhujen näkemisen jälkeen Petri tunsi syyllisyyttä siitä, että hänellä oli asiat niin hyvin.

Petri ei ole purkanut kokemuksiaan terapiassa, eikä hänellä ole työnohjausta. Joskus hän on miettinyt, että ammattilaiselle puhuminen voisi olla hyväksi.

Tärkeintä on kuitenkin puhua rankoista kokemuksista samaa työtä tekevien kollegoiden kanssa. Silloin tietää varmasti tulevansa ymmärretyksi.

Kriisialueen juttukeikalta kotiin palat­tuaan Petri keskittyy nukkumiseen ja yksinoloon. Hän nollaa päänsä pitkillä kävelylenkeillä ja lukemalla kirjoja. Koska töitä paiskittaessa ei kat­sota kelloa, lepo on tärkeää.

”Työpäiväni reissun päällä ovat jatkuvaa seikkailua. Ne ovat myös epävarmuutta siitä, missä nukun, mitä syön, kuka tulkkaa, kuinka pääsen siirtymään paikasta toiseen ja miten saan lähe­tettyä jutun Suomeen. Kotona nautin arjen rauhallisista rutiineista.”

Perhe on jäänyt hunningolle

Petrin kutsumusammatti on vaatinut poistumista omalta mukavuusalueelta. Se on vaatinut myös joustamista yksityiselämässä.

”Olen joutunut tekemään työni vuoksi monia uhrauksia. Työ on merkinnyt ja merkitsee minulle niin paljon, että perhepuoli on jäänyt välillä vähän hunningolle.”

Kun Petri lähti vuonna 2005 kirjeenvaihtajaksi Pekingiin, mukaan lähtivät hänen silloinen aviovaimonsa ja tuolloin teini-ikäinen tytär.

Kiinassa haastavinta oli saada jutut lähetettyä Suomeen huonolla nettiyhteydellä. Parin minuutin ohjelman lähettäminen saattoi kestää kahdeksan tuntia.

”Luurasin myöhään yöhön kotimme kellaristudiossa, ja aamulla olin silmät ristissä. Ei ihme, että vaimoni hermostui.”

Petrin ja hänen puolisonsa 20 vuotta kestänyt avioliitto päättyi eroon viiden Kiinassa asutun vuoden jälkeen. Vaimo palasi Suomeen, ja täysi-ikäiseksi varttunut Anna muutti opiskelemaan Hongkongiin.

Tällä hetkellä Petrin ex-vaimo asuu Suomessa ja tytär Ruotsissa. Petri on molempien kanssa hyvissä väleissä. Erityisen läheinen hän on 27-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Petriä ei kaduta, että hän on antautunut työllensä niin kokonaisvaltaisesti.

”Olen oppinut paljon, päässyt toteuttamaan itseäni ja saanut ihmissuhteita ympäri maailmaa. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää myös perhe-elämää, vaikka olenkin tällainen yksinäinen ratsastaja.”

Uusi puoliso löytyi Kiinasta, mutta pari tapaa vain harvoin

Kahdeksan Kiinassa vietettyä vuotta ovat jättäneet Petriin jälkensä. Toisella puolella maailmaa hän oppi katsomaan elämää uusin silmin.

”Kiinassa ratkaisukyky ja asioiden hoitaminen ovat ripeydessään huippuluokkaa, vaikka en muuten maan järjestelmää kannatakaan.”

Petri oppi kiinalaisilta paljon suvun ja perheen merkityksestä. Läheiset ovat Kiinassa kaikki kaikessa. Jopa ­lakiin on kirjoitettu, että lasten kuuluu huolehtia vanhemmistaan.

Sukurakkauden lisäksi Petri ihailee kiinalaisten sitkeyttä.

”Ihmiset tekevät paljon töitä. Jos ­joku jää tänään työttömäksi, hän on huomenna kadunkulmassa korjaamassa polkupyöriä tai lankkaamassa kenkiä. Kiinalaiset eivät valita, vaikka olosuhteet olisivat karut.”

Kiinan huonoihin puoliin kuuluvat Petrin mielestä yksipuoluejärjestelmä, tuskastuttava byrokratia ja kyttääminen. Sekä tietysti saasteet.

Pahimpina päivinä ilma on Pekingissä niin huonoa, että on kuljettava hengityssuojain kasvoilla.

Kiinassa Petri tapasi myös nykyisen vaimonsa, 52-vuotiaan Jinlanin. He tutus­tuivat työn merkeissä.

Vuosi sitten naimisiin mennyt pariskunta näkee toisiaan noin kolmen kuukauden välein, sillä vaimo asuu Koilis-Kiinassa. Heitä erottaa yli 6 000 kilometriä.

”En tämän ikäisenä kaipaa parisuhdetta, jossa kävellään käsi kädessä samanlaisissa verkkareissa ostoskeskukseen. Ainakaan tällä hetkellä en haaveile yhteisestä kodista.”

Petri ja Jinlan tapaavat Pekingissä, Tallinnassa tai jossain muussa kaupungissa riippuen siitä, kumman on helpompi saada viisumi. He pitävät päivittäin yhteyttä Skype-puheluilla ja WhatsApp-viesteillä.

”Nykyajan viestintävälineet tekevät tämän mahdolliseksi. Etäparisuhde ei toimisi pelkän kirjekyyhkyn välityksellä.”

”Ikävöin Suomesta vain ruokia, järviä ja ystäviä”

Suomeen Petri ei ole tähän mennessä juuri tuntenut kaipuuta. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, ja Lahdessa sijaitseva lapsuudenkoti on myyty.

Petrillä on Helsingin keskustassa asunto, jossa hän asuu kotimaan vierailuittensa aikana. Muuta kiintopistettä Suomeen ei enää ole.

”Ikävöin ainoastaan karjalanpaistia, rasvatonta maitoa, sokeritonta Jaffaa, järvimaisemaa ja ystäviä.”

Petri pitää kotinaan maailmaa. ­Tällä hetkellä pysähdyspaikka on Tallin­nassa, vuoden päästä se voi olla jossain muualla.

Yksi ehto sijainnille on. Lentokentälle on päästävä nopeasti silloin, kun työt kutsuvat.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 23/18. Tilaa lehti nyt kotiisi tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus!