Ihmiset

Kohdunpoiston läpikäynyt Kiti Kokkonen Annassa: ”Mietin, olenko epäonnistunut naisena”

Näyttelijä Kiti Kokkonen naurattaa kansaa Putouksen Tanhupallona, vaaleanpunaiseen balettiasuun ja nalletossuihin pukeutuneena pikkutyttönä. Haaveet omasta lapsesta Kiti on joutunut hyvästelemään, kertoo Anna-lehti.

Kiti Kokkonen, 43, on laittanut itsensä täysillä likoon Putous-hahmossaan ja  pompahtanut ennakkosuosikiksi.

”Kasvaessa monelle kerääntyy turhaa häpeää, estoja ja korostunutta tietoisuutta ulkonäöstä. Tanhupallona irtaudun kaikista näistä kahleista. On todella tervehdyttävää unohtaa se, miltä näyttää, ja keskittyä siihen, mitä tekee”, Kiti sanoo Annan jutussa.

Kiti Kokkonen on joutunut jättämään hyvästit vauvahaaveille

Kiti tutustui nykyiseen mieheensä Olliin Hevisaurus-musikaalissa. Olli oli Herra Hevisaurus, Kiti näytteli Purppura Louhikäärmettä.

”Harjoituksissa katseemme kohtasivat yhä useammin ja kohtaus, jossa hahmomme halaavat, alkoi venyä yhä pitemmäksi”, Kiti sanoo Annassa.

”Meitä yhdistää sielunkumppanuus. Olli on minulle yhtä aikaa tuttu ja arvoituksellinen, niin jännittävä, että välillä ottaa vatsasta”, Kiti jatkaa.

Kiti Kokkonen perheineen
Kitin äiti, näyttelijä Titta Jokinen, Kiti Kokkonen ja puoliso Olavi (Olli) Tikka sekä Sofi-tytär.

Tutustumisemme aikaan kahdeksan vuotta sitten Ollin tytär oli 3,5-vuotias. Kiti kohtasi hänet ensi kertaa sattumalta Linnanmäellä Peacock-teatterin takana esityksen jälkeen.

”Tiesin, kuka hän oli, mutta hän ei tuntenut minua. Hymyilimme ja tuijottelimme hetken toisiamme. Rinnassa läikähti lämpimästi. Rakastin häntä heti”, Kiti sanoo jutussa.

Meni vielä vuoden verran, ennen kuin kaikki kolme asettuivat saman katon alle.

Kiti on saanut luvan olla tasavertainen vanhempi, mutta aluksi hän tunsi itsensä silti usein ulkopuoliseksi. Seitsemän vuoden aikana tytön ja Kitin välille on kasvanut voimakas side.

”Vauvahaaveille jouduin jättämään hyvästit pari vuotta sitten, kun kohdustani löydettiin hyvänlaatuisia kasvaimia. Olen toivonut lasta kaikissa kolmessa parisuhteessani, mutta varsinaista vauvakuumetta en ole koskaan potenut”, Kiti sanoo Annassa.

Kerran, hyvin nuorena, Kitille tuli keskenmeno. Hän oli paitsi pettynyt myös huojentunut, sillä hän sai aikalisän perheenperustamiseen.

”Viime syksynä kohtu poistettiin. Olin kärsinyt pitkään kovista kivuista ja anemiasta. Ennen operaatiota mietin, olenko epäonnistunut naisena, kun en ole synnyttänyt lasta. Leikkauksen jälkeen olo oli vapautunut. Enää minun ei tarvitse miettiä koko asiaa. Se on nyt loppuun käsitelty”, Kiti sanoo Annassa.

 

Lue Annan koko juttu: Näyttelijä Kiti Kokkonen: ”Hoikkana olen ollut huomattavasti epävarmempi ulkonäöstäni”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kohdunpoiston läpikäynyt Kiti Kokkonen Annassa: ”Mietin, olenko epäonnistunut naisena”

Piivi

Naiseus ei asu kohdussa! Ikävää, ettei saa lasta, jos haluaa, mutta ei asialla ole naiseuden kanssa mitään tekemistä!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.