Kohukirjan armeijakokemuksistaan kirjoittanut Kaisa-Maria Tölli: "Naisen on käytävä armeijaa kuin mies"
Kaisa-Maria Tölli, 35, meni armeijaan mummonsa lottahengen innoittamana. Vaikka palvelusaika kävi itsetunnolle, kokemukset rauhanturvatyöstä osoittivat, että armeijassakin voi olla nainen paikallaan.
No, onnea vaan! Et sinä kyllä ole armeijatyyppiä. Onko tuo vitsi?
Kun Kaisa-Maria Tölli kertoi ystävilleen ja läheisilleen hakeneensa armeijaan, nämä hölmistyivät. Eihän Kaisa ollut mitenkään erityisen urheilullinen, saati että olisi harrastanut eränkäyntiä tai pyrkinyt poliisiuralle.
Kaisa oli kiinnostunut lotista. Siitä periksi antamattomuudesta, velvollisuudentunnosta ja auttamisenhalusta, joka heidän tarinoistaan välittyi.
Kaisa oli tehnyt lotista esitelmän lukiossa ja myöhemmin gradunsa yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Suuri innoittaja oli oma, nyt jo 92-vuotias mummo, joka oli toiminut talvi- ja jatkosodassa lottana.
Lotta-aihe johdatti myös väitöskirjatyöhön ja sen jälkeen tutkijaksi Maanpuolustuskorkeakouluun. Sotilaan toimintakykyä käsittelevä työ sai Kaisan pohtimaan, josko omasta käytännön kokemuksesta olisi hyötyä.
Olihan siitä, mutta palvelusaika armeijassa kävi itsetunnolle. Kaisa koki olevansa väärää sukupuolta ja joukon heikoin lenkki. Kokemusta ei kohentanut myöskään läheisten ja treffikumppaneiden suhtautuminen.
Lue myös: Toisen maailmansodan aikainen puolustuslinja, Salpalinja, on upea vaellusreitti
Isä löi luurin korvaan
Kirjojen terävät kulmat hankasivat selkärankaa, kun Kaisa treenasi Porin prikaatiin kansainvälisten valmiusjoukkojen pääsykokeisiin. Juoksulenkillä selässä oli reppu täynnä painavia opuksia.
”En ole koskaan ollut mitenkään huippukuntoinen. Nuoruudessani Rovaniemellä viihdyin lumilautailemassa rinteessä.”
Jännitys laukesi, kun Kaisa sai onnittelukirjeen ja tiedon valinnastaan. Naispuoliset ystävät olivat innoissaan, miespuoliset lähinnä huvittuneita. Hörhelö intissä, he hekottivat.
Vaikeinta oli oman isän suhtautuminen. Kun Kaisa soitti ja kertoi asiasta, puhelimen päässä oli hiljaista.
”Isä oli järkyttynyt eikä meinannut saada sanaa suustaan.”
Isää ihmetytti, mitä tuolloin 27-vuotias Kaisa tekisi aikuisena naisena keskenkasvuisten jätkien keskellä. Lopulta hän oli tokaissut tyttärelleen, että itsepä teet omat valintasi. Sitten hän löi luurin korvaan.
”Isä ei puhunut minulle kuukauteen.”
Äiti suhtautui ymmärtävämmin, mutta hän oli huolissaan, miten tytär pärjäisi armeijassa.
Lue myös: Elisabeth Rehn uskaltaa yhä heittäytyä
Kypärä vinossa valatilaisuudessa
Lapsena Kaisa oli usein reserviupseeri-isänsä mukana veteraanien tilaisuuksissa. Perheessä arvostettiin maanpuolustusta, mutta sitä ei pidetty naisten asiana. Kaisa miettii nyt, että isällä oli kova suojelunhalu. Olihan Kaisa hänen pellavakutrinen tyttärensä, jota olivat lapsena kiinnostaneet piirtäminen ja näytelmät.
Isä leppyi saatuaan miettiä asiaa rauhassa. Kun Kaisalla oli valatilaisuus Porin prikaatissa Säkylässä, isä halusi tulla paikalle.
”Näin isän, kun pyöräilimme yleisön ohi. Minulla oli liian isot varusteet ja kypärä vinossa.”
Kun Kaisa myöhemmin pääsi Haminan reserviupseerikouluun, se oli isästä jo mahtavaa. Kaisa huomasi, että tälle nousi kyynel silmään. Isä oli itse aikanaan palvelut samassa yksikössä Tuliasemapatterissa.
”Jälkeenpäin hän puhui, miten tärkeää on osata muuttaa omia käsityksiään.”
Kaisa puolestaan joutui selvittämään oman suhtautumisensa aseisiin.
”Minusta on toiveajattelua uskoa, että puolustuskykyä kyettäisiin pitämään yllä ilman aseita. Miksi myös minä en yrittäisi kantaa vastuuta?”
Tasapainon löytäminen omien ajatusten kanssa ei kuitenkaan ole ollut helppoa.
Lue myös: Entinen lotta Maija Kitinoja, 99, nauttii tavallisesta arjesta
Kun ei pärjääkään
Nuoska painoi kuusten oksia, joiden välistä aamun kajo kurkisteli. Kaisa tuijotti edeltävän hiihtäjän suksia ja puuskutti. Juuri sairastettu flunssa tuntui kehossa, ja kostea lumi tarttui suksiin kuin liima.
Aamukuuden jälkeen alkanut matka määränpäähän ampumaradalle oli viitisen kilometriä. Kaisa yritti sohia paakkuuntunutta lunta sauvalla pois suksien pohjista, mutta hetken päästä sukset tuntuivat taas kiviriipoilta. Hiihtäjä toisensa perään ohitti Kaisan, ja joku taisi kysyä, pärjääkö tämä.
”Hävetti, enkä saanut sanottua, että en pärjää.”
Kaisa jäi istumaan hämärään metsään. Kylmä hiki helmeili otsalla, ja häntä vapisutti. Kaisa päätti palata kasarmille ja ilmoittautui varuskuntasairaalaan. Asiasta nousi kohu. Kaisasta levitettiin perättömiä huhuja, joiden mukaan hän oli saanut rangaistukseksi poistumiskieltoa eli hänen lomansa olisi evätty.
Asian muisteleminen hävettää yhä, vaikka Kaisa on ymmärtänyt, että tapahtunut nousi kohtuuttomiin mittasuhteisiin.
”Naisen on käytävä armeijaa kuin mies. Hyväksyntä ja se, miten sinua arvostetaan, kiteytyvät siihen.”
Naiset kärsivät armeijassa usein fyysisistä rasitusvammoista. Palvelusaikana Kaisan nilkka nyrjähti, selkä revähti ja reiden nivelpussi tulehtui.
Yrittämisestä huolimatta kukaan ei kannustanut. Annettu palaute oli usein kielteistä.
Sepaluksella varustettuja kalsareita käyttävät naisvarusmiehet kaipasivat naisellisuutta. Kaisa ja saman tuvan naiset letittivät toistensa hiuksia ja suihkauttivat parfyymia korvan taakse. Siitä tuli sanomista.
Käy miehen egolle
Armeijan asu karkotti tehokkaasti mahdolliset poikaystävät Kaisan ympäriltä. Hän huomasi, että miehillä oli ennakkoluuloja armeijaa käyvää naista kohtaan. Eräskin treffikumppani keskittyi vain todistelemaan, miten hänellä oli palveluksessa ollut paljon rankempaa kuin Kaisalla.
”Intissä oleva nainen käy monelle miehelle egon päälle.”
Kaisaa moinen käytös sisuunnutti. Pärjäämisen ja todistamisen halu ajoivat eteenpäin.
RUK:ssa opettamisesta kiinnostunut Kaisa sai kuulla, että hänen johtamistyylinsä oli ala-astetasoa.
”Sen sijaan, että olisi annettu rakentavaa palautetta, sai jatkuvasti tuntea olevansa epäonnistunut.”
Metsälenkeillä Kaisa opetteli matalaa äänenkäyttöä. Kun naiset harjoittelivat johtamista, toisten varusmiesten joukosta kuului hörähdyksiä.
Nyt Kaisa miettii, että jos ihmistä koulutetaan sodan ajan johtamiseen, taito antaa suoria ja kuuluvia käskyjä on tärkeää, mutta myös pedagogisia taitoja tarvitaan. Kaikesta huolimatta Kaisa ei katunut valintaansa. RUK:n jälkeen hän haki rauhanturvaajaksi Kosovoon.
Lue myös: Naisten asevelvollisuutta pohdittiin jo 1940-luvulla
Itkimme kaikki
Joukkoraiskattuja naisia, lapsia ja vanhuksia. Tytär raiskattu isänsä tai äitinsä edessä, äiti lastensa nähden. Kosovossa rauhanturvatehtävissä Kaisa-Maria Tölli joutui kohtaamaan ihmisten kokemat kauheudet. Kosovon sodasta oli jo parikymmentä vuotta, mutta haavat olivat syvät.
Käytännössä rauhanturvaajan työhön kuului partiointia ja raportointia esikunnalle. Kaisa esimerkiksi keräsi tietoa radikalisoituneista kansalaisista, selvitti tuhopolttoja ja tapasi paikallisia virkamiehiä ja sodan uhreja. Moni heistä oli kokenut seksuaalista väkivaltaa.
”Raiskatut tunsivat häpeää ja pelkäsivät, että oma mies hylkää. Naisen oli helpompi puhua toiselle naiselle.”
Empatian merkitys kirkastui, kun Kaisa vieraili työparinsa kanssa raiskattuja naisia auttavassa hyväntekeväisyyskeskuksessa.
”Naiset olivat hiljaisia ja sulkeutuneita. He keskittyivät ompelutöihinsä, joita tekivät myyntiin. Osa oli kokemusten takia menettänyt mielenterveytensä.”
Kaisan oli tarkoitus kysellä kuulumisia, mutta kaksi tapaamiseen pyydettyä naista alkoi kertoa avoimesti kokemuksistaan. Paikallinen tulkki oli järkyttynyt.
”Itkimme kaikki. Ei sellaisessa tilanteessa voi vain olla kivikasvoisena.”
Mies joka saa nauramaan
Kun Kaisa oli Kosovossa, hänen poikaystävänsä kävi Suomessa armeijaa. Ikävissään pari soitteli toisilleen.
”Kun kysyin insinöörimieheltäni, miltä hänestä tuntui, hän kiemurteli, että pitääkö tässä nyt eritellä.”
Suhde kuitenkin kesti, ja komennuksen jälkeen pari kihlautui vuonna 2015. Kaisa oli tavannut seitsemän vuotta nuoremman miehen ystävänsä kautta. Mies saa Kaisan nauramaan. Hän on myös ennakkoluuloton.
”Kun kerroin, että olin käynyt armeijan, se oli hänestä vain siistiä.”
Muillekin Kaisa on kertonut kokemuksistaan syksyllä 2018 ilmestyneessä kirjassaan Häiriö! Nainen intissä (Docendo).
Tulevaisuudessa Kaisa lähtee todennäköisesti rauhanturvaajaksi Lähi-itään. Mies on sanonut, että tarvittaessa hän voi muuttaa Kaisan mukana jonnekin lähelle, turvallisempaan paikkaan. Ja vaikka lapsen kanssa. Nyt 35-vuotiaana Kaisa haaveilee lapsesta, omasta tai adoptoidusta.
Lottahenki kunniaan
Rovaniemeltä kotoisin oleva mummo on Kaisalle läheinen. Mummo lähti jatkosotaan Sallan rintamalle 15-vuotiaana pikkulottana.
”Mummolla on ollut ajatus, että eteenpäin pitää mennä, vaikka olisi kokenut mitä.”
Sellainen Kaisakin haluaa olla: eteenpäin katsova ja kiitollinen siitä, mitä on.
Kun Kaisa vuonna 2013 valmisteli Maanpuolustuskorkeakoulussa tohtoripromootiota, hän sai yllättävän pyynnön. Voisiko hän toimia kunniatohtori Elisabeth Rehnin adjutanttina?
”Olin aivan otettu.”
Kaisa ehdotti Rehnille, että tämä perustaisi työtään jatkavan organisaation samaan tapaan kuin Martti Ahtisaari. Rehn piti ajatusta liian työläänä.
Myöhemmin Kaisa kuitenkin ehdotti, että hän kokoaisi toimijat ja Rehn tukisi hanketta. Syntyi ajatushautomo Bank of Ideas, jolta on ilmestynyt selvitys kansalaispalveluksesta.
Sen mukaan tulevaisuudessa fyysisellä voimalla ei ole maanpuolustuksessa enää kaikissa tehtävissä niin paljon merkitystä kuin vielä nyt.
”Asejärjestelmät automatisoituvat ja robotisoituvat”, Kaisa selittää.
Lottien viitoittamalle sinnikkyydelle ja kyvykkyydelle on silti yhä paikkansa, Kaisa uskoo.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kohukirjan armeijakokemuksistaan kirjoittanut Kaisa-Maria Tölli: "Naisen on käytävä armeijaa kuin mies"
”Naisen on käytävä armeijaa kuin mies”
Väärin. Naisen on käytävä armeija juuri niin kuin muidenkin. Koko armeija perustuu kuriin, järjestykseen ja ryhmätyöhön. Kaikki voivat päätellä, mitä tapahtuu ryhmässä, jos kaikilla ei ole samat säännöt.
Ei armeija ole mikään romanttinen paikka jossa taputellaan selkään ja jutellaan sosiaalisia, armeija on paikka jossa opetellaan alkeiset siitä miten toimitaan totaalisessa sodassa ja se paikka ei ole naisille, yksinkertaisesti fyysisiä edellytyksiä ei ole.
Jos armeija voisi olla kovempi paikka se sitä olisi mutta liian liberaali mummoyhteiskuntamme ei anna sen tapahtua ja se on meidän tappio.
Armeijassa tosin on monia tehtäviä joihin naiset sopisivat, pyydän anteeksi jos olen karkea mutta puolustuksemme vaatii sitä.
Erittäin hyvä kommentti.
Olen samaa mieltä.
Olen toiminut MPK:n kautta kertausharjoituksissa
reserviläiskouluttajana.
T. Res. Rakuuna vääpeli
Nähtävästi Israelissa naiset ovat erilaisia, koska kaikki käyvät kaksivuotisen armeijan samoilla ehdoilla, ja Israelin armeija tunnetusti on kohtuullisen toimiva sodassa.
No ei ne naiset Israelissakaan samoilla ehdoilla mene, kyllä sitä sormien välistä katselua riittää aivan taatusti ja se on jopa dokumentoitu, naissotilaat siellä ovat itse kertoneet pääsevänsä vähemmällä.
Naiset eivät kokonaisvaltaisesti yksinkertaisesti kykene ruumiinvoimiensa vuoksi toimimaan sodanajan jalkasotilaina jossa jo pelkästään perusvarusteet voi kyykyttää naisen kuin naisen, moni mieskään ei meinaa pystyä vaikka näillä voi prosentuaalisesti olla jopa puolet vahvempi ylävartalo ja 30% enemmän alakropan voimaa (suuntaa antavat lukemat mutta taatusti hyvin lähellä totuutta).
Ryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki (ikivanha armeijan sanonta), mikään ei voi haastaa tosiasioita, ei edes nykyfeministinen illuusion tarve.
Niin, varmasti naisia siellä katsotaan vinoon, enkä yhtään hämmästy. Toiset joutuu sinne vankeuden uhalla, toiset menee jos huvittaa.