Ihmiset

Kotilieden Mia Kuntsi sai kunniamaininnan vuoden merkittävimmässä aikakauslehtikilpailussa

Kotilieden toimittaja Mia Kuntsi sai kunniamaininnan aikakauslehtialan suurimmassa kilpailussa Edit-gaalassa.

Kunniamainininta tuli Edit-kilpailun Vuoden aikakauslehtitoimittaja 2017 -sarjassa, jonka loppukilpailuun Mia pääsi.

Miltä nyt tuntuu?

”Pöllämystyneeltä. Koko ehdokkuus oli yllätys – en edes tiennyt, että esimiehet olivat ilmoittaneet minut mukaan!”

Jutuissa koskettavuutta ja huumoria

Mia uskoo, että finaalipaikan takasivat raadin lukemat, aihepiireiltään hyvin erityyppiset jutut. Toinen, Perheenäiti Sirpa saa kuulla jatkuvasti, kuinka ruma hän on kasvojen geenivirheen vuoksi, on koskettava henkilöhaastattelu, toinen lämpimän humoristisesti kerrottu tarina Suomen vanhimmasta ruisleipäjuuresta.

Jutut nousivat vuonna 2017 Kotilieden lukijoidenkin suosikiksi. Ovatko ne sitä tyypillisintä Miaa?

”Kyllä. Jutut editoinut tuottaja Mirka Heinonen kuvaili, että minulla on kyky kuljettaa huumoria jutuissani ja toisalta taito kysyä vaikeita kysymyksiä mutta olla silti haastateltavan puolella.”

Mia muistuttaa myös, että on merkityksellistä, että jutut on julkaistu juuri Kotiliedessä.

”Kotiliesi on laadukas ja turvallinen julkaisu, johon moni uskaltaa tulla haastatteluun vaikeasta tai kipeästäkin aiheesta.”

Mian juttuja ei ole viime aikoina nähty, sillä hän työskentelee vielä kesän loppuun Kotilieden pitkien juttujen tuottajana. Meillä on ollut ikävä sinun juttujasi, Mia, mutta onko sinulla ollut ikävä kirjoittamista?

”Ihan hirveä ikävä! Usein kun käsittelen juttuja, alkaa tehdä mieli itsekin kirjoittaa samasta aiheesta.”

Mia on työskennellyt Kotiliedessä 10 vuotta.

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotilieden Mia Kuntsi sai kunniamaininnan vuoden merkittävimmässä aikakauslehtikilpailussa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.