Krista Kosonen nauttii äitiydestä.

Krista Kosonen Annassa: ”Kotiäidin arki on välillä pitkästyttävää”

Krista Kosonen kertoo Annan tuoreessa haastattelussa nauttivansa äitiydestä. Näyttelijä elääkin nyt onnellista aikaa niin yksityis- kuin työelämässäänkin.

Näyttelijä Krista Kosonen vietti avomiehensä, ohjaaja Antti Jokisen kanssa Los Angelesissa pari kuukautta kahtena viime talvena. Suomeen palannut Krista kertoo Annan jutussa olevansa nyt onnellisempi kuin koskaan.

”Ehkä äitiys on tehnyt minulle hyvää”, Kosonen pohtii jutussa.

Krista vietti Amerikassa tavallista pikkulapsiarkea, josta Hollywoodin glamour oli kaukana: puistoon, kotiin, kahvilaan, kauppaan ja illalla lenkille, Annan jutussa kerrotaan.

”Ihmiset käyttäytyivät ystävällisesti ja kohteliaasti ja esimerkiksi lastenrattaiden ja kauppakassien kanssa liikkuvaa äitiä autettiin herkemmin kuin Suomessa”, Krista sanoo jutussa.

Kotiäidin arki pitkästyttää välillä

Krista kertoo Annan jutussa kaivanneensa Amerikassa ystäviään ja erityisesti aikuista seuraa.

”Hei, älä kiipeä sinne, ei siihen saa koskea, älä pistä sitä suuhun… Sitähän se pienen lapsen kanssa oleminen on. Kotiäidin arki on välillä pitkästyttävää. Toisaalta pitkästyminen on myös terveellistä, ei kaiken tarvitse koko ajan olla kivaa ja kiinnostavaa. Tylsyydestä voi nousta aivan uusia ideoita”, Krista sanoo Annan haastattelussa.

”Lapsen ansiosta olen entistä kärsivällisempi, ja äitinä olen löytänyt itsestäni paljon uusia tunteita, joita en tiennyt olevan olemassakaan: esimerkiksi rakkauden eri sävyjä, huolenpitoa ja vastuuta”, hän sanoo jutussa.

Läheisten seura on tärkeintä

Krista palaa syksyllä täysipäiväisesti töihin. Hän ei halua kommentoida Annalle mahdollisia perheenlisäyshaaveitaan tai sitä, onko häitä jo suunniteltu.

”Haaveilen siitä, että voin tehdä mielekkäitä rooleja näyttelijänä. Tärkeintä on kuitenkin se, että saan elää onnellisena ja terveenä rakkaimpieni kanssa”, hän sanoo jutussa.

Lue Annan juttu: Hollywood-elokuvaan valittu Krista Kosonen: ”Minun on ollut vaikea nauttia onnistumisistani”

Lue myös:

Helena Ahti-Hallberg äitiyden haasteista: ”Kannoin 20 vuotta jatkuvaa syyllisyyttä”
Maailmalle muuttanut Karita Mattila: ”Menestyjät eivät mahdu Suomeen”
Taiteilija Johanna Oras: ”Lähipiirini syytti minua tyttäreni anoreksiasta”
Vappu Pimiän pitkä tie ruokaguruksi: ”En murtunut, vaikka haaveeni torjuttiin monta kertaa”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Krista Kosonen Annassa: ”Kotiäidin arki on välillä pitkästyttävää”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X