Kristiina Salonen sinnitteli oppimisvaikeuksista huolimatta kansanedustajaksi – koulussa tytöt kiusasivat ja nimittelivät luokan huonoimmaksi
Kansanedustaja Kristiina Salonen ei pärjännyt koulussa. Syytä ei tuolloin ymmärretty, ja Kristiina oppi pärjäämään haastamalla ja inttämällä. Sekä esittämällä, ettei kiusaaminen satuta.
Tukiopetusta annettiin aamulla ennen koulupäivän alkua. Ensimmäistä luokkaa käyvä Kristiina Salonen seisoi yksin ala-asteen tyhjällä pihalla puoli kahdeksalta ja odotti opettajaa. Luokassa opettaja pyysi häntä kirjoittamaan sanan matto. Kristiina kirjoitti mato.
Kristiinalla oli vaikeuksia hahmottaa sanoja ja kaksoiskonsonantteja. Hän ei tiedä, milloin oppi lukemaan ja kirjoittamaan, mutta luultavasti toisella luokalla. Myös kielten oppiminen oli vaikeaa.
Vasta aikuisena Kristiina ymmärsi, että oppimisongelmien syynä mahdollisesti oli lukivaikeus, mutta sitä ei diagnosoitu, eivätkä vanhemmat keskustelleet asiasta koulun kanssa. Ehkä mainittiin, että ongelmia oli, mutta ne hoidettiin koulussa, ja Kristiinan tehtäväksi jäi yritti selviytyä.
”Olin aina luokan huonoin tyttö, mutta se ei tullut opettajien, vaan muiden tyttöjen suusta”, Kristiina kertoo.
”Minua ei sanottu tyhmäksi, mutta koin huonommuutta, koska en pystynyt samaan kuin muut. Kukaan ei tukenut eikä osannut kertoa, millaisia oppimiskeinoja minulla olisi voinut olla.”
Lue myös: Aikuisen lukihäiriö – näin tunnistat lukivaikeuden ja saat apua
Tärkeä oivallus kevätjuhlassa
Kristiina oli voimakastahtoinen ja eläväinen lapsi. Päiväkodissa vanhemmille sanottiin, että heillä tulee olemaan hankaluuksia tytön kanssa eikä tämä pärjää elämässä.
”Äitini ei unohda sitä koskaan. Aina kun hän näki kyseisen lastentarhanopettajan, hän halusi sanoa, että kyllä se tyttö pärjäsi.”
Koulussa Kristiinan vilkkaus tuotti ensin harmia, mutta sitten hän keksi kääntää sen myönteiseksi: hän viittasi tunneilla ahkerasti ja kyseli paljon. Hän oli ymmärtänyt, että asiat painuivat mieleen puhumalla. Niinpä Kristiina pölisi asioita ääneen ja selitti mielikuvituskaverilleen, mitä oli lukenut.
Yläasteella Kristiina haastoi opettajia ja intti, koska hän siten yritti hahmottaa asioita.
”Kerran äidinkielen tunnilla opettaja kysyi, mikä välimerkki tulee lauseeseen koira juoksee. Huutomerkki, vastasin. Opettaja tuskastui, ettenkö vieläkään tiedä, että piste. Kimmastuin ja huusin koira juoksee, eikä luokassa tietenkään saanut huutaa. Opettaja naurahti ja sanoi, että nyt se lause päättyy huutomerkkiin.”
Eräs kevätjuhla sai Kristiinan oivaltamaan jotain tärkeää. Opettaja halusi mainita henkilön, joka oli korottanut keskiarvoaan puoli numeroa: Kristiinan, joka oli nostanut keskiarvonsa seitsemästä seitsemään ja puoleen.
”Tuntui ihmeelliseltä, että vaikka olin luokan huonoin tyttö, hän halusi kertoa, että olin parantanut niin paljon. Siitä syntyi ajatus, että kun teen kovasti töitä, voin onnistua.”
Miten niin sinua kiusattiin?
Lapsena ja teininä Kristiina Salonen oli pyöreä. Sen takia häntä kiusattiin koulussa kolmannelta luokalta kahdeksannelle. Liikkuva lihatiski, muut ilkkuivat. Kodin postilaatikkoon kiusaajat pudottivat haukkumakirjeitä, ja Kristiina sysättiin ulos seurasta.
Kristiina ei kertonut asiasta vanhemmilleen, koska ei halunnut huolestuttaa heitä.
”Voi myös olla niin, etten halunnut olla heidänkin silmissään huono, koska olin jo koulussa luokan huonoin tyttö.”
Koulussa kukaan ei puuttunut kiusaamiseen. Kun Kristiina on myöhemmin puhunut asiasta ystäviensä kanssa, he kertoivat, että eivät olleet tajunneet kiusaamista. Se luultavasti johtui siitä, että Kristiina puolusti itseään ja oli toimelias.
”Koska olin toimintakykyinen, he ehkä ajattelivat, ettei kiusaamisella olisi vaikutuksia. Kyllä sillä oli. 12-vuotiaana olin synkissä vesissä, en itsetuhoinen, mutta ajattelin, ettei kukaan välitä minusta, ei halua olla kaverini eikä pidä minusta oikeasti.”
Vastareaktio: Kristiina Salonen päätti olla laiha ja täydellinen
Kahdeksannella luokalla Kristiina laihdutti kymmenen kiloa, ja kun hän meni rippikouluun, luokkakaverit eivät tunnistaneet häntä. Kun hän oli selin diskossa, pojat, jotka olivat kiusanneet häntä pahasti, hakivat tanssimaan. Hänen käännyttyään pojat olivat hämillään. Kristiina kieltäytyi.
Kristiinan sisällä arvottomuuden tunne kääntyi vaativaksi puheeksi häntä itseään kohtaan. Hän tutki tarkasti, miten paljon hän juoksi ja söi, ja merkitsi muistiin kuntosalilla nostamansa painot. Kodin piti olla tiptop. Vain täydellinen ulkonäkö, suoritus ja elämä riittäisivät.
Nyt hän ymmärtää, että se oli vastareaktio sille, mitä hän koki.
Perhe arvosti töiden tekemistä
Kristiina kasvoi Raumalla perheessä, jonka keskeinen arvo oli, että maailmassa ei selviä ilman työntekoa. Isä on toisen polven kirvesmies Äiti oli käynyt keskikoulun ja kodinhoitajakoulun ja johtavan kodinhoitajan kurssin käytyään hän toimi esimiestehtävissä vanhustenhoidossa. Äiti oli myös mukana kunnallispolitiikassa Sdp:n riveissä.
Kun Kristiina kysyi äidiltään, miksi tämä lopetti keskikouluun, äiti sanoi, ettei olisi pärjännyt kielissä. Isä puolestaan lukee paljon, mutta kirjoittaminen on ollut hänelle vaikeaa.
”Ehkä vanhempani toivoivat, että lapset kouluttautuisivat, mutta sitä ei sanottu ääneen. Ehkä heidän omat kokemuksensa aiheuttivat sen, ettei heillä ollut rohkeutta kannustaa koulutukseen.”
Kahdeksannella luokalla Kristiina luki yhteiskuntaopin kokeeseen. Kirjassa kerrottiin, että Suomessa ammatit eivät enää periydy, vaan lapset voivat taustastaan riippumatta opiskella mitä haluavat. Kristiina oivalsi, että se olisi hänellekin mahdollista.
Myöhemmin hän tosin oppi, että perheen merkitys on vahva koulutuksen tasa-arvoisuudesta huolimatta. Erityisesti äidin koulutustausta periytyy vielä 2020-luvullakin.
Nuorena Kristiina tunsi usein, ettei hän ollut oikeanlainen, ei riittävän sivistynyt eikä käyttäytynyt tarpeeksi hienosti.
”Olin ehkä kymmenvuotiaana syömässä erään arvostamani aikuisen kanssa ja käytin veistä ja haarukkaa väärinpäin. Hän sanoi: jos et opettele syömään oikein, et koskaan pääse linnan juhliin. Kun sitten olin linnan juhlissa, muistin sanat. Ajattelin, että täällä ollaan, ja edelleen syön väärinpäin.”
Ei opiskelupaikkaa taaskaan
Kristiinasta tuli perheensä ensimmäinen ylioppilas, mutta hän ajatteli pitkään, ettei voi opiskella yliopistossa oppimisvaikeuksiensa takia.
Lukion jälkeen hän meni ensin Turkuun talouskouluun, mutta haki kuitenkin yliopistoon opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa.
”En tietenkään päässyt. Pääsykoe perustui ulkoa opiskeluun, eikä minulla ollut valmiuksia oppia ulkoa asioita, joiden asiayhteyskin oli minulle vieras.”
Lue myös Seura.fi: 370 000 aikuista suomalaista ei osaa lukea kunnolla – ei, he eivät ole maahanmuuttajia
Kirjoitusten jälkeen Kristiina Salonen oli hakenut yhteishaussa sosiaalialan opintoihin, mutta ei päässyt mihinkään suoraan sisään. Hän soitti sitkeästi Kaarinan sosiaalialan oppilaitokseen peruutuspaikkojen perään ja kävi myös psykologisessa testissä.
”En päässyt opiskelemaan siksi, että perfektionismini oli tapissa. En voisi työskennellä alkoholistien kanssa, koska persoonani ei kestäisi sitä, etten pystyisi auttamaan heitä kaikkia. Se tuntui pahalta. Suljettiin tie, jota olin ajatellut ja joka tuntui minulle luontevalta.”
Kolmannella kerralla yliopistoon
Lopulta Kristiina pääsi opiskelemaan sosiaalialan ohjaajaksi ja palasi sen jälkeen töihin Raumalle vanhustenhuoltoon. Tässä vaiheessa hän pyrki yliopistoon opiskelemaan sosiaalipsykologiaa eikä päässyt. Vuonna 2010 hän haki kolmannen kerran yliopistoon, nyt hallintotieteisiin.
”Pääsykokeessa tunsin ensimmäisen kerran, että tiedän ja osaan. Se oli mahtavaa. Olin käyttänyt valmistautuessani muistitekniikoita: sijoitin kotini eri huoneisiin eri asioita. Koetilanteessa lähdin kävelemään huoneita läpi ja muistin, mitä missäkin oli. Pääsin kirkkaasti sisälle.”
Kristiina ei ollut kertonut pääsykokeesta kenellekään. Hän ei olisi kestänyt, jos olisi taas joutunut kertomaan, ettei päässyt. Puoliso sentään sai tietää loppuvaiheessa.
Maisteriksi Kristiina valmistui 2020. Asialla on hänelle suuri merkitys kahdesta syystä.
”Kaikista opiskeluvaikeuksista huolimatta olen nyt maisteri. Arvostan sitä myös taustani takia, sillä olen sukuni ensimmäinen akateemisen loppututkinnon suorittanut.”
Kristiina Salonen ajattelee, että hän määrittelee elämänsä itse
Kristiina ajatteli pitkään, ettei hän ole lahjakas missään, koska hän ei ollut hyvä perinteisissä lahjakkuuden lajeissa kuten matematiikassa, musiikissa, urheilussa, kuvataiteissa tai kielissä.
Kolmikymppisenä hän tajusi, että hän on nuoresta pitäen ollut vastuullinen ja luotettava. Hänellä on ollut rohkeutta luoda kontakteja ja puhua yleisön edessä. Hänellä on myös herkkyyttä ja kykyä empatiaan, ja hän pystyy tulkitsemaan ympärillään vallitsevia tunnelmaa. Lisäksi hän tulee toimeen ihmisten kanssa.
”En kuitenkaan nuorena ymmärtänyt, ettei kaikilla ole sosiaalisia taitoja. Ne kuuluivat mielestäni peruskalustoon, ja perinteiset lahjakkuudet tulivat niiden päälle.”
Oman tarinansa Kristiina haluaa kertoa rohkaistakseen muita uskomaan, että he voivat löytää polkunsa ja tapansa tehdä asioita. Hän toivoo, että ihmisillä olisi rohkeutta puhua vaikeuksistaan, jotta he voivat saada apua ja kannustusta.
”Älä anna kenenkään muun määritellä itseäsi. Oppimisvaikeudet eivät määrittele elämääsi, voit tehdä sen itse.”
Poliitikko joutuu lukemaan paljon
Politiikka on Kristiinalle hyvä ammatti siksi, että siinä toimitaan pitkälti puhumalla. Puheita kuunnellessaan Kristiina tekee paljon muistiinpanoja.
”En ole kokenut eduskunnassa vaikeuksia, sillä pystyn hyödyntämään vahvuuksiani.”
Lukiessaan Kristiina alleviivaa ja laputtaa tekstiä ahkerasti. Kansanedustajana hän voi käyttää työpapereiden lukemiseen aikaa niin paljon kuin on tarpeen, koska se tehdään yksin. Erääseen valiokunnan kokoukseen tosin tuotiin poikkeuksellisesti luettavaksi viisisivuinen paperi. Kristiina huomasi olevansa vasta sivulla kolme, kun nopeimmat alkoivat jo keskustella lukemastaan.
Myös tekstin tuottaminen on osa työtä. Kristiina Salonen on kirjoittanut kolumneja yli viisitoista vuotta, tällä hetkellä kolmeen lehteen. Aluksi se oli tuskaa, ja hän pyysi veljensä toimittajavaimoa tarkastamaan tekstit ja korjaamaan kielioppivirheet. Moni sanoo kirjoittavansa kolumnin tunnissa, mutta Kristiinalle se on useamman tunnin työ.
”Nykyään rakastan kirjoittamista. Pystyn ilmaisemaan itseäni tarkasti ja harkitusti. Pohdin sanamuotoja ja olen pilkunviilaaja.”
Kaunasta on päästävä eroon
Kiusaaminen ja oppimisvaikeudet ovat aiheuttaneet Kristiinalle tunnetta huonommuudesta. Kiusaaminen viestittää, että et ole hyväksytty, olet vääränlainen. Se on kulkenut pienenä äänenä hänen sisällään, vaikka hän ei suostunut kiusatuksi.
Kristiina Salonen on päättänyt olla kantamatta kaunaa.
”Sillä vahingoitan vain itseäni. Minun on ollut päästävä yli niistä asioista itseni takia, jotta voin olla onnellinen.”
Vuosien mittaan myös perfektionismi on hellittänyt. Pian kuusivuotiaan Edith-tyttären tulo maailmaan lapsettomuushoitojen jälkeen oli siinä merkittävä käänne.
Tyttären syntymän myötä Kristiina koki menettävänsä kontrollin, mikä oli pelottavaa ja johti haavoittuvaiseen tilaan. Yhtäkkiä hän eli vauvan ehdoilla eikä osannut kaikkea entuudestaan.
”Oli pakko päästää irti vaateista itseäni kohtaan, jos meinasin ylipäätänsä selviytyä. Mutta se suunnaton rakkaus ja armollisuus, jota lapsi osoittaa vanhempaansa kohtaan, on hoitavaa rakkautta. Hän hyväksyy minut aina, ja sillä on iso merkitys.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/2022.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kristiina Salonen sinnitteli oppimisvaikeuksista huolimatta kansanedustajaksi – koulussa tytöt kiusasivat ja nimittelivät luokan huonoimmaksi