Tuula Ryhänen kotonaan Katajanokalla
Ihmiset Tilaajille

Kun Tuula masentui monien menetysten takia, perheettömyys tuntui musertavalta: ”Minun sukuni päättyy tähän”

Kuka minut saattelee viimeiselle matkalleni, pohti perheetön Tuula Ryhänen. Kun hän alkoi suunnitella hautajaisiaan, hän sai elämäänsä yllättäviä läheisiä. Tuula menehtyi Suursuon sairaalassa lokakuussa 2021, noin vuosi tämän jutun julkaisemisen jälkeen.

Helsinkiläisen Tuula Ryhäsen, 72, kotona on paljon mustavalkoisia valokuvia. Niitä on suvusta, ystävistä ja lemmikkieläimistä. Mutta ei omasta ydinperheestä, sillä sellaista Tuulalla ei ole.

Pitkässä parisuhteessa riitti rakkautta, mutta yhteistä kotia ei missään vaiheessa perustettu. Työ ulkoministeriössä oli merkityksellistä ja työkaverit kuin perhe, mutta nyt Tuula on eläkkeellä. Viime vuosina hän on pohtinut paljon sukulaisuutta ja suvun merkitystä. Vaikka ystäviä on paljon, toisivatko sukulaiset erityistä turvaa?

”Minun sukuni päättyy tähän. Jäljelle jää vain kissa ja tuhkaa”, Tuula sanoo.

Lue myös: Leskeys teki Varpu Vesterisestä yksinäisen: ”Tunnen kaihoa, kun näen vanhoja toisiaan rakastavia pareja”

Tuula Ryhänen kotonaan Katajanokalla
Kun Tuula oli 10-vuotias, hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen. ”Se on vaikuttanut elämääni suuresti. Olin aina ollut isän tyttö.”

Kielletty suhde

Kun Tuula oli 1960-luvun loppupuolella aloittanut kauppatieteen opinnot, hän pääsi kiireapulaiseksi isovanhempiensa kello- ja kultasepänliikkeeseen Kalevankadulle.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.