Ihmiset

Laulaja Laura Voutilainen Annassa: ”En ryhdy miehelle äidiksi enkä tyttäreksi”

Laura Voutilainen erosi kolme vuotta sitten aviomiehestään. Erottuaan hän ymmärsi hakeneensa parisuhteesta samaa turvaa, jota oli kokenut lapsuudenkodissaan.

Viihdetaiteilija Laura Voutilainen, 43, kertoo uudessa Annassa eron jälkeen ymmärtäneensä, ettei hänen enää tarvitse etsiä miehestä isähahmoa.

”Enää en ryhdy äidiksi enkä tyttäreksi, vaan parisuhteen kuuluu olla tasaveroinen”, Voutilainen sanoo.

Lue myös: Mitä tehdä, jos häpeää puolisonsa käytöstä? Näillä vinkeillä selviät noloista tilanteista

Vuotilainen erosi kahden poikansa isästä kolme vuotta sitten.

”Olin isän tyttö ja siirryin syntymäperheestä maailmalle hyvin varhain. Oli selvää, että alitajuisesti hain turvaa”, hän toteaa Annassa.

Lue myös: Kaipaatko hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä? Näin saat parisuhteesi kukoistamaan jälleen

Laura Voutilainen, ero, parisuhde, mies, äitiys

”Syyllisyys kuuluu äidin rooliin”

Voutilaisen ensimmäinen single julkaistiin, kun hän oli 18-vuotias. Annassa hän kertoo, että julkisuus sekä kiehtoi että hirvitti.

”Olihan se imartelevaa, kun minut ensimmäistä kertaa tunnistettiin kadulla. Mutta samalla se oli pelottavaakin. Lahdessa ei aina ollut kovin kannustava tunnelma, ja opin pian, että julkisuuteen liittyy myös kateutta ja ilkeyttä.”

Parin vuoden päästä piti yhdistää äitiys ja ura, kun esikoispoika Leevi syntyi Lauran ollessa 21-vuotias.

”Olen päivitellyt, että Leevi on sellainen harjoituspoika. Ehkä ensimmäinen lapsi on aina harjoituslapsi, vaikka äiti olisi vanhempikin. Syyllisyys kuuluu äidin rooliin, mutta koetan tulla sen kanssa toimeen ja teen parhaani”, Laura pohtii Annassa.

Lue myös: Onko häpeä tuttu tunne? Älä anna sen kontrolloida elämääsi – näin pääset häpeästä eroon

Laura Voutilainen, ero, parisuhde, mies, äitiys

”Minulla on tunne, että kriisit menivät jo”

Laura Voutilainen on vastikään muuttanut Helsinkiin ja asuu nyt keskustassa kaksiossa meren tuntumassa. Voutilaisen ja hänen ex-miehensä koti Heinolassa meni kaupaksi vuoden vaihteessa.

Voutilainen kertoo Annassa olleensa pari viime vuotta ikään kuin kynnyksellä astumassa uuteen:

”Piti odottaa, että talo löytää ostajan ja kaikki talousasiat saadaan selväksi. Nyt olen ylittänyt kynnyksen, ja paljon uutta on luvassa myös työpuolella.”

Uusi elämänvaihe kiehtoo Voutilaista.

”Minulla on tunne, että kriisit menivät jo. Mietin, että miten meni alkupuolisko, mitkä ovet sulkeutuvat, mitkä odottavat avoinna edessä. Mitä kihelmöivää voi vielä tapahtua. On monia asioita, jotka on jo tehty, ja monia, jotka vielä voi tehdä.”

Nyt Voutilainen toivoo voivansa haltioitua elämästä ilman, että painostaa itseään mihinkään.

”Haluan syventää asioita, joita jo osaan, mutta voisin tehdä jotain uuttakin. Joku menestyskirjailija on esimerkiksi kirjoittanut esikoiskirjansa vasta yli nelikymppisenä”, hän sanoo.

Lue myös Annan juttu: Laura Voutilainen eron jälkeen: ”En ryhdy miehelle äidiksi enkä tyttäreksi”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Laulaja Laura Voutilainen Annassa: ”En ryhdy miehelle äidiksi enkä tyttäreksi”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.