Leskeksi jäänyt Kaari Utrio puolustaa yhä naisten oikeuksia: ”Kai haluaisi minun jatkavan töitä”

Suomalainen nainen on joutunut historiassa kohtaamaan monenlaisia vaatimuksia. Kirjailija Kaari Utrio on uskaltanut ajatella itse. Vaikka puoliso on nyt poissa, Kaari ei aio jäädä eläkkeelle.

Voi kun syntyisi poika! Tai sitten: Jalat ristiin – nyt ei saa syntyä yhtään kukaan!

Naisen elämää on historiassa määrittänyt biologinen rooli synnyttäjänä. Kirjailija ja historioitsija Kaari Utrio on selvittänyt, että tyttöjä ryhdyttiin kouluttamaan 1800-luvun puolivälissä, jotta heistä kasvaisi parempia äitejä.

Oli nainen käynyt kouluja tai ei, lasten ja kodin hoito oli pitkään vain toisen sukupuolen tehtävä. Ensimmäinen sukupuoli oli tietysti mies, jonka kanssa Kaari ei toivo samanlaisuutta vaan yhdenvertaisuutta.
”Naisten näkökulma itsestään oli pitkään se, joka miehillä heistä oli”, Kaari sanoo.

Naisilta puuttui itsetuntoa. Vuonna 1942 syntynyt Kaari sai onneksi syntyä sukuun, jossa omaa ajattelua ja itsensä arvostamista on korostettu.

Kaarikin on opiskellut, koko ikänsä. Viimeisin teos Hupsu rakkaus ilmestyi elokuussa 2017. Kului viikko ja Kaari joutui kohtaamaan valtavan surun. Puoliso Kai Linnilä menehtyi äkillisesti sydänkohtaukseen.

”Yritän pysyä aktiivisena, sillä en halua vaipua itsesääliin.”

Vaikka takana on myös lokakuinen haastava silmäleikkaus, Kaari on luvannut pohtia Kotiliedelle, miten naisen elämä on hänen elinaikanaan muuttunut ja miten nuo käännekohdat ovat suhteutuneet hänen omaan arkeensa.

Rohkeudesta ei Kaarin elämässä ainakaan ole ollut pulaa.

Niukkuutta pula-aikana

Vatsassa kurisi. Kaari mietti seuraavaa päivää, jolloin saisi viikoittaisen herkun: sokeripalan. Perhe oli ylempää keskiluokkaa, mutta sotien jälkeen useimmissa kodeissa oli pulaa jopa ruoasta.

”Asenne oli, että nyt säästetään.”

Miehet palasivat sodasta traumatisoituneina. Moni juopotteli ja oli väkivaltainen. Naiset pyörittivät arkea: pyykkäsivät, tiskasivat, kuurasivat, hoitivat lapsia ja jonottivat kaupoissa.

”Naiset eivät edes osanneet toivoa parempaa. Henki oli hyvin isänmaallinen ja jokainen yritti vain selviytyä.”

Taloudenhoito oli arvostettua työtä ja moni ajan nainen opiskeli sitä sisäoppilaitoksen kurssilla. Jos nainen suoritti akateemisen tutkinnon, hän jäi silti yleensä kotiäidiksi. Niin Kaariakin opastettiin tyttökoulun ja -lukion jälkeen: on hyvä, että on jokin ammatti, jos mies kuolee tai tulee vaikka avioero.

Oudot sukkahousut

Ensin puettiin kokovartaloliivi ja sitten pikkuhousut. Liiviin piti vääntäytyä, sillä se kiristi tytölle vyötärön. Alaosassa roikkuivat nauhat, joihin pitkät sukat piti räplätä kiinni.

Kun sukkahousut tulivat kauppoihin 1960-luvun alussa, naisen vapaus laveni taas hieman.

”Sukkahousut säästivät paljon aikaa, vaikka aluksi niiden käyttäminen tuntui oudolta.”

Samalla vuosikymmenellä naisten elämää helpottivat sähköverkon yleistyminen ja kodinkoneet. Kun Kaari alkoi ansaita, hän hankki heti pyykinpesu- ja astianpesukoneen.

Kaari kertoo aina vihanneensa taloustöitä. Asenne on, että ne täytyy vain hoitaa tehokkaasti alta pois, mutta sen ei pitäisi olla yksin naisen asia.

E-pilleri toi oman uran

Ikkunasta näkyi havumetsää ja kinoksia. Hämärän hyssyssä Kaari kuunteli hiljaisuutta ja tarttui sinikantiseen Sergeanne Golonin Angelika-kirjaan.

”Upseerien vaimot olivat paljon yksin. Niin minäkin.”

Kaari Utrio oli avioitunut upseerimiehen kanssa vuonna 1965 ja muuttanut varuskuntaan Vekarajärvelle. Miehen työ oli liikkuvaa. Kahdeksasta avioliittovuodesta puolisot olivat yhdessä noin kaksi.
Kaari opiskeli historiaa. Hän mietti, että haluaisi tehdä väitöskirjan ja ryhtyä tutkijaksi. Urasuunnittelu oli ylellisyyttä, sillä yleisesti nuorten elämää ennen ehkäisypillereiden yleistymistä 1960-luvulla oli hallinnut raskauden pelko.

Ennen väitöstä Kaari Utrio päätti kirjoittaa romanttisen historiallisen romaanin. Kartanonherra ja kaunis Kirstin ilmestyi 1968 ja nousi myyntilistojen kärkeen. Niinpä Kaari päätti kirjoittaa lisää romaaneja. Se oli sitä paitsi hauskaa! Kurjaa oli, että kirjojen suuri suosio aiheutti närää: poliittiset piirit pitivät hänen tyyliään kevytmielisenä ja uskonnolliset piirit liian seksuaalisena.

Kaari Utrion ura oli hyvässä nosteessa, kun vuonna 1969 syntyi esikoinen Karri ja parin vuoden päästä Antti. Perheen ja uran yhteensovittaminen nousi naisten huoleksi 1970-luvulla.

Piti olla supernainen

Kaari istui raitiovaunussa Helsingissä ja katsoi muuttuvaa kaupunkimaisemaa. Hän oli palaamassa tilaisuudesta, jossa hänet palkittiin. Nyt minusta tulee kirjailija, Kaari mietti.

Viidennen romaaninsa jälkeen Kaari sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1973. Suunnitelmissa häilynyt väitöskirja Suomen keskiajan perustutkimuksesta jäi tekemättä.

Tuohon aikaan äitiysloma oli kolme kuukautta. Pojat olivat sen jälkeen perhepäivähoidossa, ja Kaari kirjoitti päivisin kotona. Päiväkodit olivat yksinhuoltajille.

Naisille ajan murros oli suuri: 1970-luvun taitteessa naiset lähtivät työmarkkinoille. Toimivaa lastenhoitojärjestelmää ei ollut, joten syntyvyys romahti.

Naisen piti tehdä uraa, hoitaa koti ja lapset sekä miellyttää miestään seksuaalisesti.

”Naisen piti olla samalla sekä supernainen ja kuin mies. Silloin ei ymmärretty muuta mahtiasemaa. Nainen ryhtyi pukeutumaan jakkupukuun tai housupukuun.”

Avopari muutti maalle

Kaari rakastui Kai Linnilään vuonna 1973. Avioerossa pojat jäivät isälleen. Kaari muutti Kain kanssa yhteen avoliittoon eli pahojen kielten sanoin susipariksi.

”Minua ei paheksuttu, koska olin kirjailija. Taiteilijoille suotiin vapauksia.”

Avoliitot alkoivat yleistyä muutenkin. Kaari ja Kai avioituivat 1974. He huomasivat olevansa kyllästyneitä kaupungin levottomuuteen, ihmisten holtittomaan alkoholinkäyttöön ja poliittiseen kiihkoon.
Kevät loisti kirkkaan vihreänä 1975, kun Kai soitti Kaarille ja penäsi yhtäkin syytä, miksi he asuisivat Helsingissä.

”En pystynyt keksimään ainuttakaan.”

Kaari ja Kai päättivät yrittää elää Somerniemen huvilalla omavaraistaloudessa. Naapureilla oli ihmettelemistä, kun rekka toi uuteen kotiin sata hyllymetriä kirjoja.

”Kukaan ei uskonut, että asuisimme maalla vuotta kauempaa.”

Lue koko haastattelu Kotiliedestä, 25/2017!

Lähteet: kaariutrio.fi; Kaari Utrio: Suomen naisen tie, pirtistä parlamenttiin (Tammi 2006); Kaari Utrio: Perhekirja, eurooppalaisen perheen historia. (Tammi 1998).

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Leskeksi jäänyt Kaari Utrio puolustaa yhä naisten oikeuksia: ”Kai haluaisi minun jatkavan töitä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X