Li Andersson: 
”En välitä ikäni ja asemani 
ihmettelystä”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson, 30, aloitti poliittisen uransa jo 10 vuotta sitten. Hän asuu Turussa puolisonsa kanssa, mutta viettää osan viikosta Helsingissä.

Työmatkoillani ulkomailla kiinnitetään paljon huomiota siihen, kun sanon olevani kansanedustaja ja puolueeni puheenjohtaja. Useimmiten reaktiot ovat varsin positiivisia, mutta toki jokainen naispoliitikko on joutunut miesvaltaisella alalla tekemään erityisen paljon työtä osoittaakseen pätevyytensä. Yritän miettiä sukupuoltani työelämässäni mahdollisimman vähän. Se on minun strategiani selvitä alalla, jossa tytöttelyltä ei voi välttyä.

Li Andersson on ollut politiikassa jo 10 vuotta.Aloitin poliittisen urani 20-vuotiaana. Sitä ennen olin kansalaisjärjestöaktiivi. Suomen koulutusjärjestelmä on mahdollistanut sen, että olen voinut rakentaa itselleni sellaisen uran kuin olen halunnut. Harvassa muussa maassa tämä on mahdollista. Olen jo oppinut suhtautumaan ikäni ja asemani aiheuttamaan ihmettelyyn enkä välitä siitä. Menestys uralla on asia, josta voin olla ylpeä.
Minua eteenpäin on ajanut joukko positiivisia ja negatiivisia fiiliksiä. Positiivinen eteenpäin vievä voima on se, että uskon ja luotan siihen, että asioita voi muuttaa.

Vastaavasti myös suuttumuksen tunne on vienyt eteenpäin. En ole koskaan pelännyt sitä, että jokin asia aiheuttaa minussa kipinöintiä, sillä se on energisoiva tunne. Apatia ja tekemättömyys ovat kaikkein pahinta.

Aina kun vierailen kouluissa, sanon lapsille, että jokainen, joka pystyy luettelemaan omasta arjestaan ja ympäröivästä yhteiskunnasta kolme epäkohtaa, voi lähteä mukaan politiikkaan ja vaikuttaa. Se on ajatus, joka kantaa minua eteenpäin.

Musta nilkkapituinen Demelza-maximekko 359 e, Andiata. Zula-kaulakoru 105 e, Marimekko. Nauhalliset kengät 265 e, Terhi Pölkki. Lisa Johansson-Papen suunnittelema Senator-lattiavalaisin 
1 917 e, Innolux. Kiki-penkki 1 093 e, Artek. Musta-valkoinen Normandie-tyynynpäällinen alkaen 65 e, Johanna Gullichsen. San Francisco -paperinarumatto, tiedustelut Woodnotes. Tuoli on kuvausrekvisiittaa.

Tyyli: Jenni Juurinen

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 25/17.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Li Andersson: 
”En välitä ikäni ja asemani 
ihmettelystä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X