Ihmiset

Anna: Meteorologi Liisa Rintaniemi, 43, odottaa kolmatta lastaan ja valmistuu pian lääkäriksi

Liisa Rintaniemi on lääkäriopintojensa ja lapsiperhearjen ohella tehnyt koko ajan myös meteorologin töitä. 

Meteorologi Liisa Rintaniemi, 43, odottaa kolmatta lastaan. Laskettu aika on syyskuussa. Liisa kertoo Anna-lehdessä, että perheen 9- ja 12-vuotiaat lapset, tulevat isoveljet, olivat aluksi yllättyneitä vauvauutisesta.

”Nyt he ovat jo ottaneet puheissaan syntymättömän vauvan osaksi perhettä ja suunnittelevat asioita, joita hänelle opettavat. Tuntuu, että odotamme vauvaa koko perhe yhdessä”, Liisa kertoo Annassa.

Liisa oli ehtinyt jo ajatella lapsiluvun olevan täynnä. Edellisestä raskaudestakin on ehtinyt kulua jo melkein 10 vuotta.

Parin viime vuoden aikana Liisan puoliso ryhtyi kuitenkin yhä useammin ehdottamaan: mitä jos kuitenkin vielä yksi? Pian Liisankin vauvakuume heräsi.

”Kun oli mahdollisuus vielä kerran yrittää avata tämä ovi, niin ajattelin, että mikä ettei. Ei ole itsestäänselvyys tulla raskaaksi tässä iässä”, Liisa pohtii Annassa.

Lue myös: Tv-meteorologi Anniina Valtonen yllättyi, miten paljon yksi asia voi kuohuttaa katsojia

Liisa Rintaniemi on yhdistänyt lapsiperhearjen, opinnot ja töissä käynnin

Uutta perheenjäsentä odottaessa Liisa viimeistelee lääketieteen opintojaan. Miten ihmeessä meteorologi päätyi opiskelemaan myös lääkäriksi?

Ajatus lääketieteen opinnoista hiipi Liisan mieleen perheen kahden ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Hän oli puolisonsa kanssa pohtinut, voisivatko he jossakin kohtaa muuttaa pois pääkaupunkiseudulta. Meteorologian alan työt keskittyvät kuitenkin vahvasti Helsinkiin.

Millä alalla riittää töitä asuinpaikasta riippumatta, Liisa pohti.

Haave uudesta alasta kirkastui pikkuhiljaa. Liisa haki Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ja pääsi sisään ensimmäisellä yrittämällä. Lapset olivat tuolloin 5- ja 3-vuotiaita.

Perhe-elämän ja lääketieteellisessä opiskelun yhdistäminen voi olla haastavaa. Liisa on kuitenkin lisäksi tehnyt koko ajan myös töitä meteorologina.

”Aikaiset aamu- ja myöhäiset iltavuorot ovat mahdollistaneet sen, että olen saanut opiskeltua päivisin”, hän kertoo Annassa.

Välillä Liisa on myös pysähtynyt kyseenalaistamaan tekemiään valintoja:

”Aika monta kertaa kysyin itseltäni, onko tämä oikein, kun näin lapsiani liian usein vain iltaisin nukkumassa sängyissään. Voinko pistää näin paljon paukkuja tällaiseen projektiin, kun minulla on pienet lapset kotona?”

Jotta unelmat ovat voineet toteutua, puolison tuki on ollut Liisalle korvaamaton.

”Olemme tehneet ratkaisut yhdessä. Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta toteuttaa tätä kaikkea yksin.”

Vauva-ajalta Liisa toivoo kiireettömiä päiviä

Liisa uskoo saavansa lääketieteen opinnot lähes kokonaan kasaan ennen vauvan syntymää. Jäljelle jää vain yksi kuukauden mittainen harjoittelujakso.

Sen aika koittaa joskus. Elokuussa hän jää raskausvapaalle, muttei vielä tiedä, kuinka pitkäksi aikaa.

”Mieheni on toivonut voivansa pitää pitkän vanhempainvapaan”, Liisa sanoo Annassa.

Tulevalta vauva-ajalta Liisa toivoo erityisesti sitä, että hän osaisi pysähtyä hetkeen ja nauttia kiireettömistä päivistä.

Lue myös Anna.fi: Meteorologi Liisa Rintaniemi, 43, odottaa iltatähteä ja opiskelee lääkäriksi: ”Aika monta kertaa kysyin itseltäni, onko tämä oikein”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Meteorologi Liisa Rintaniemi, 43, odottaa kolmatta lastaan ja valmistuu pian lääkäriksi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.