Ihmiset

Enteitä näkevä Raija Oranen: "Minulla on kuudes aisti, eikä siinä ei ole mitään pelättävää"

Kun Raija Oranen miettii kirjojensa päähenkilöitä, hahmot valtaavat hänen mielensä ja joskus jopa ruumiinsakin. Kyky eläytyä on niin vahva, että kirjailija puhuu kuudennesta aistista. Hän on myös kokenut enteitä.

Vuonna 1945 Carl Gustaf Mannerheim matkusti Portugaliin henkilääkärinsä Lauri Kalajan ja kenraalimajuri Ragnar Grönvallin kanssa. Sota oli juuri päättynyt ja Mannerheimin rintaa kuristi.

Puitteet olivat hulppeat. Sen näkee yhä kuvista, sillä linnamainen Bela Vistan hotelli toimii vieläkin Portugalissa Praia Da Rochan rannalla.

Pari vuotta sitten kirjailija Raija Oranen, 70, yöpyi hotellissa miehensä Jyrkin kanssa. Hän halusi selvittää ja ymmärtää kaiken Mannerheimista.  Myös kaikki tämän mielen liikkeet ja tunteet.

Historiallisessa romaanissa Marsalkan ruusu (Otava) Raija käy läpi Mannerheimin koko elämän tämän itsensä kertomana. Sivuille mahtuu käänteitä ja vivahteita.

Raijan suhtautui Mannerheimiin jopa intohimoisesti. Kirjaan syventyminen nimittäin täytti Raijan mielen niin, että hän tunsi konkreettisesti muuttuvansa Mannerheimiksi.

Lue myös: Kirjailija Audrey Magee: Vaikuttava natsiajan kuvaus

Draamantaju mummulta

”Taas se Raija puhuu itsekseen!” äiti saattoi naurahtaa, kun tytär oli pieni.

Raija Oranen eli jo lapsena osin mielikuvitusmaailmoissa. Siellä asiat olivat ”maagisia”: ihmeellisiä ja selittämättömiä.

Hyrynsalmen kirkonkylässä oli kirjasto, mutta ei elokuvateatteria. Televisio perheen kotiin saapui vasta 1960-luvulla, joten heillä luettiin paljon ja Raija kävi ahkerasti kirjastossa. Hän oli neljästä sisaruksesta nuorin.

Raijan isänäiti, Alina-mummu, opetti lapsenlapselleen tarinan kertomisen ja dramaturgian kyvyn.

”Sairastin kuusivuotiaana peräti puoli vuotta ja mummu oli paljon meillä. Hän oli kova kertomaan tarinoita, ja niitä riitti. Hän oli sellainen oman elämänsä sankari.”

Alina oli 1900-luvun alussa lähtenyt Kainuusta tulevan miehensä Eelin perässä Amerikkaan ja luotsasi mukanaan kymmenisen muuta henkilöä. Tie vei Englannin kautta Minnesotaan siirtolaisiksi, ja kokemuksista syntyi valtavasti kerrottavaa.

Raijan kirjoittamassa, 1990-luvulla suositussa Ruusun aika -televisiosarjassa Alina toimi esikuvana vintillä tarinoita kertovalle Alli-haamulle.

Lue myös: Anneli Kanto ryhtyi 57-vuotiaana kirjailijaksi: ”Romahdus 1990-luvun lamassa avasi uuden elämän.”

Mannerheim rakensi oman hahmonsa. Tilasi sodan keskellä viiksivahaa, koska koki sen tärkeäksi osaksi julkikuvaansa. Myös Raija on esteetikko. Hän on tarkka pukeutumisestaan ja huolitellusta ulkonäöstään. © Pekka Holmström/Otavamedia

Rakkaus kestänyt alkoholismin, konkurssin ja hometalostressin

Raija tapasi miehensä Jyrkin vuonna 1972 taistolaismielisten tiedotusopin opiskelijoiden kokouksessa. Jyrki oli yhdistyksen puheenjohtaja.

”Vetovoima syntyi heti. Olimme seurustelleet kaksi viikkoa, kun kosin.”

Temperamentit ovat heillä täysin erilaiset: Raija sanoo olevansa helposti kiihtyvä mutta myös leppyvä, Jyrki taas on rauhallinen ja harkitseva. Puolisot eivät haudo tunteitaan, vaan välillä riidellään, jopa kerran niin, että astioita kolisi seinään.

”Minä olen kenraali Talvela, hyökkään sutena päälle, Jyrki taas kuin Mannerheim, joka analysoi tilannetta.”

Rakkaus on kestänyt Raijan alkoholismin, Jyrkin yrityksen konkurssin ja pariskunnan ostamasta hometalosta aiheutuneen velkastressin.

”Olemme suhteessamme tasavahvoja, vaikka minä aina sanon, että Jyrki meillä määrää. Hän taas väittää, että se olen minä.”

Matkatoimistoa työurallaan pyörittänyt Jyrki Oranen on utelias, kuten vaimonsakin. Hän etsii mielellään vaimolleen materiaaleja, selailee tutkimusarkistoja ja lehtileikkeitä.

Raijan aivot vain eivät meinaa rauhoittua edes öisin. Hän on kärsinyt pitkään unettomuudesta. Sängyssä hän usein valvoo ja lukee, kun Jyrki nukkuu vieressä.

Pariskunnan välillä on outo kytkös: on aivan tavallista, että Jyrki näkee unessaan tilanteita, joita Raija lukee ja josta he eivät ole keskustelleet.

”Se on meille niin normaalia, että emme sitä hämmästele. Olemme kasvaneet yhteen.”

Lue myös: Ihana rakkaustarina: Vaitelias isäntä hurmasi pariisittaren ja sai emännän maatilalleen

Tavoitteena Mannerheimin totuus

Raija puhuu historiasta palavasti. Hän muistaa vuosilukuja ja tapahtumapaikkoja, selvittää yleistä poliittista tilannetta ja henkilöiden motiiveja.

Mannerheimia Raija on tutkinut vuosia. Häntä käsitteli jo Metsästäjän sydän -romaani vuonna 2010. Vaikka romaanien taustalla on tutkittua tietoa, Raija käyttää sitä valikoiden. Hän haluaa tehdä lukijoistaan parempia ihmisiä.

”Ehkä minut on leimattu viihdekirjailijaksi, koska haluan kohottaa lukijoitani.

Lue myös: Taitelija Marita Liulia vietti lapsuutensa parantoloissa: ”Päätin toteuttaa kaikki unelmani, jos en kuole”

Kuudes aisti

Puhelin soi. Raija käveli ruokapöydän ääreen ja etsi katseellaan puhelintaan.

Soitto ei tullut yllätyksenä, kuten eivät monet muutkaan aiemmat puhelut. Raija oli vaistonnut sen minuutteja etukäteen.

”Olen telepaatti. En tiedä, mistä se johtuu, eikä se ole minulle mitenkään pelottavaa.”

Muutaman kerran on käynyt niin, että esineet ovat reagoineet Raijan mielentilaan. Esimerkiksi kerran kun Raija hermostui hysteerisesti, palohälytin alkoi soida.

”Monesti olen nähnyt unta ihmisestä ja kun soitan tälle aamulla, selitys on löytynyt.”

”Minulla on jonkinlainen kuudes aisti. Eläytymisen taito on vahva. Kirjoitusvaiheissa töiden henkilöhahmot valtaavat mieleni lähes kokonaan”, hän kertoo.

Ajatukset Kekkosesta herättivät kerran Raijan tuntemukseen, että Kekkosen kuollut ruumis makasi Raijan päällä. Paasikiven kanssa syntyi unessa rakkaussuhde, ja tämän uusimman teoksen Mannerheim-hahmo ei halunnut lopettaa puhettaan Raijan pään sisällä.

Luit lyhennelmän Kotilieden jutusta, jossa Raija Oranen kertoo elämästään, työstään ja uudesta kirjastaan. Voit lukea jutun Kotilieden numerosta 17/2018. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Enteitä näkevä Raija Oranen: "Minulla on kuudes aisti, eikä siinä ei ole mitään pelättävää"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.