Ihmiset

Maria Lund Seurassa: ”Jos lopettaa itsetyydytyksen, himokin kuolee"

Suurten musikaalien tähtenä nähty Tamara Lundin tytär Maria Lund ei suojele itseään rakkaudelta, kertoo uusin Seura.

Parhaillaan Hair-musikaalissa Jyväskylässä näyttelevällä laulaja Maria Lundilla on kaksi lasta, 7-vuotias Jyri ja 3-vuotias Lara.

Maria ja YUP-yhtyeen basisti Valtteri Tynkkynen olivat olleet pitkään ystäviä, mutta seurustelleet vasta muutaman kuukauden, kun Maria tuli raskaaksi, ilmenee Seurasta.

Lue myös: Perhe-elämä ei enää houkuttele suomalaisia nuoria – johtuuko se tästä yhdestä asiasta?

”Lapsi ei ollut hetken mielijohde, vaan yhteisesti harkittu”, Maria kertoo Seuran jutussa.

Kaksi erilaista synnytystä

Synnytyssalissa soi hevimetallibändi Iron Maidenin musiikki.

”Tarvitsin sen kaltaista voimaa. Tuli hirmuisena yllätyksenä, kuinka paljon synnyttäminen oikeasti sattui.  Raivosin ja taisin huitaistakin aika montaa läsnäolijaa”, Maria kertoo jutussa.

Toisella kerralla kokemus oli erilainen.

”Olin rauhallinen ja ystävällinen. Muistin kiitellä kaikkia.”

Seura kertoo, että lasten syntymät antoivat Marian elämälle uuden tarkoituksen.

”Oivalsin, että minulle se on suvun jatkaminen. En halua itsekkäistä syistä itsestäni kopioita, jotka kantavat geenejäni. Minulle siinä on kyseessä luonnollisesta, elämän kulkuun kuuluvasta asiasta”, Maria sanoo Seurassa.

Maria Lund

Jokin aika sitten Jyri kysyi toiveikkaana, saako hän joskus lisää sisaruksia.

”Luulen, että lapsiluku on nyt täysi.”

Lue myös: Vatvominen tappaa intohimon – rakkauspsykologi Tony Dunderfeltin neuvoilla seksuaalisuus pysyy suhteessa vireänä

Maria Lund arvostaa intohimoa

Maria erosi saksalaisesta kihlatustaan Thomas Meindersista rakastuttuaan näyttelijä Mikko Rantanivaan vuonna 2004. Maria ja Mikko solmivat avioliiton seuraavana vuonna, mutta päätyivät eroon viisi vuotta myöhemmin.

Pian eron jälkeen Marian ja Valtteri Tynkkysen ystävyys syveni rakkaudeksi.

”Olen rakastanut paljon elämäni aikana. Siltä en ole itseäni suojellut. Maksan mielelläni minkä tahansa hinnan siitä, että saan kokea rakkauden täysillä”, Maria kertoo Seuran jutussa.

”Intohimo on maailman ihanin asia, joka parantaa mielen synkkyyksiä.”

Himon ylläpitäminen vaatii aktiivisuutta.

”Itsetyydytys on tärkeää. Jos sen lopettaa, himon tunne kuolee helposti.”

Kumppaneiden välinen kipinä säilyy Marian mukaan esimerkiksi vihjailuilla, koskettelulla, puheilla, suunnittelemalla tulevaa.

Lue myös: Toimisiko lemmenloitsu ratkaisuna rakkausongelmiin?

Tärkeää on, että osapuolet tuntevat samoin.

”Jos himon taso ei ole samanlainen, toinen kokee itsensä torjutuksi ja toinen ahdistelluksi”, Maria sanoo jutussa.

Kun Seura kysyi, voittaako intohimo Marian rakkauden suklaaseen, vastaus on diplomaattinen.

”Se on sekä suklaa- että mieskohtaista. Olen kohdannut suklaakonvehteja parempiakin miehiä, mutta he ovat harvassa.”

Lue Seuran koko juttu: Upea Maria Lund ei suojele itseään intohimolta: ”Se on maailman ihanin asia, joka parantaa mielen synkkyyksiä”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maria Lund Seurassa: ”Jos lopettaa itsetyydytyksen, himokin kuolee"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.