Ihmiset

Maria Ohisalo paljastaa Annassa, miten raskaus on sujunut: ”Mielessäni on edelleen huoli”

Lasta odottavalle Maria Ohisalolle vanhemmuus on jaettu asia. Annassa hän kertoo uskovansa, että maailmaan uskaltaa synnyttää vielä uusia lapsia. 

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, 36, kertoi heinäkuussa odottavansa lasta. Nyt Maria paljastaa Anna-lehden haastattelussa, että tunteellinen tiedotustilaisuus yllätti kansanedustajan itsensäkin.

”Luulin, että voisin puhua asiasta liikuttumatta, kun heinäkuun alussa kerroin odottavani lasta. Onhan Helsingin Sanomat jopa nimennyt minut – tosin kai leikkimielisesti – vuoden pokerinaamaksi. Yllätyin, kun en voinut pidättää kyyneleitäni”, hän kertoo Annassa.

Lue myös: Marketin kassalta ministeriksi: näin Maria Ohisalo raivasi tiensä politiikan huipulle

Äidiksi tuleminen on Marialle suuri ilo.

”Lapsen saaminen mieheni Miikan kanssa on meille suurempi asia kuin mikään muu koskaan aikaisemmin, vaikka olemme olleet hyvin onnellisia ja tunteneet, että olemme kahdestaankin perhe”, hän sanoo Annan jutussa.

Maria Ohisalo kertoo voineensa raskauden ajan hyvin

Maria kertoo Annassa kärsineensä aamupahoinvoinnista kuntavaalikampanjan aikana.

”Oli aikamoinen yhdistelmä vetää puheenjohtajana ensimmäistä isoa vaalikampanjaa ja totutella samalla ajatukseen raskaudesta”, hän sanoo.

Muuten raskaus on sujunut hyvin. Silti Maria ei vielä uskalla hengähtää.

”Olen voinut raskauden ajan hyvin, mutta mielessäni on edelleen huoli kaiken arvaamattomuudesta. Toivottavasti kaikki menee nyt onnellisesti.”

Vanhemmuus on Marialle ja Miikalle jaettu asia, ja pariskunta käy äititysneuvolassa aina yhdessä. Keväällä Maria aikoo mitä todennäköisimmin olla äitiysvapaalla, mutta sen jälkeen Miika jää kotiin hoitamaan lasta.

”Uskon, että juuri nyt on täydellinen aika lapselle. Tuskin koskaan tulisi tämän parempaa aikaa. Teemme mieheni kanssa todennäköisesti molemmat tulevaisuudessakin vastuullisia töitä. Meidän ei kannata odottaa, että tilanne elämässämme jotenkin muuttuisi.”

Maailmaan uskaltaa vielä tuoda lapsia, uskoo Ohisalo

”Minulla on myös vahva luottamus siihen, että maailmaan uskaltaa vielä synnyttää lapsia”, Maria kertoo Annan haastattelussa.

”Olen taustaltani tutkija. Uskon tutkittuun tietoon. Tutkijat ovat lähes yksimielisiä siitä, että ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttama, mutta he myös uskovat, että se voidaan pysäyttää. Poliitikkona voin itsekin vaikuttaa siihen, että teemme oikeita ratkaisuja ilmastotoimien puolesta.”

Vihreiden eduskuntaryhmässä jo kolme kansanedustajaa on ollut äitiysvapaalla. Maria pitää sitä rohkaisevana.

”Koronan aikana olemme myös oppineet, että työ ei aina vaadi fyysistä läsnäoloa. En näe mitään syytä, miksen äitiysvapaalla osallistuisi jossakin määrin myös työhöni.”

Lue myös Annan juttu: Maria Ohisalo: ”Minulla on vahva luottamus siihen, että maailmaan uskaltaa vielä synnyttää lapsia”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maria Ohisalo paljastaa Annassa, miten raskaus on sujunut: ”Mielessäni on edelleen huoli”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.