Ihmiset

Seura: Tangokuningas Marko Maunuksela palasi lähihoitajaksi lähes 11 vuoden tauon jälkeen – esiintyy nyt kuntoutuskeskuksen asukkaille

Marko Maunuksela kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 2010, ja sen jälkeen mies on elättänyt itsensä musiikilla. Nyt elämään on tullut muutos, kertoo Seura-lehti.

Marko Maunuksela, 47, valmistui lähihoitajaksi vuonna 1996. Vuonna 2010 musiikkiura vei miehen mukanaan lopullisesti, kun Marko kruunattiin tangokuninkaaksi. Nyt hän kertoo Seura-lehdelle palanneensa takaisin lähihoitajan työn pariin lähes 11 vuoden tauon jälkeen.

”On ollut hauskaa verestellä vanhoja työkuvioita, yllättävän hyvin ne ovat pysyneet takaraivossa. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen pääsi jo vauhtiin ja työhön kiinni”, Marko kertoo Seuran haastattelussa.

Lue myös: Korona pakotti tangokuningatar Saija Tuupasen hidastamaan – hehkuttaa Seurassa parisuhdettaan Sami Hedbergiin

Marko Maunuksela oli jo päättänyt, ettei enää palaa hoitotöihin

Päätös palata hoitoalan töihin ei ollut kuitenkaan helppo. Vielä viime vuonna Markolla riitti koronatilanteesta ja laulukeikkojen peruuntumisesta huolimatta sen verran töitä, että hän pärjäsi. Kolme aikuista lastakin olivat jo muuttaneet pois kotoa ja Marko ja Taija-vaimo olivat muuttaneet omakotitalosta kerrostaloasuntoon.

Marraskuun lopussa Seinäjoen kaupunginteatteri kuitenkin ilmoitti Evita-musikaalin jäävän tauolle ja radiotyö Ylen Auringon alla -ohjelmassa oli kutistumassa kahteen päivään. Kevään toimeentulo alkoi näyttää niukalta.

”Kamppailin jonkin aikaa sen kanssa, lähdenkö tekemään hoitoalan töitä vai en. Olin joskus mielessäni päättänyt, että en enää palaa hoitotöihin”, Marko Maunuksela sanoo Seurassa.

”Ajattelin ehkä, että olenko enää artisti, jos lähden taas hoitoalalle. Oli iso kynnys ottaa se askel, mutta kun olin tehnyt päätöksen ja työvuorot alkoivat, tuli olo, että tämä oli oikea ratkaisu.”

Karaokepäivästä tulikin konsertti

Marko työskentelee mielenterveyskuntoutujien kuntoutuskeskuksessa. Etukäteen häntä jännitti, muistaisiko hän yhä kaikki sairaudenkuvat ja niihin sopivat lääkkeet. Entä miten asukkaat ja työkaverit ottavat hänet vastaan?

Osa asukkaista tunnisti Markon heti, ja viikkojen aikana sana on kiirinyt. Yksi asukkaista on laulajan pitkäaikainen fani. Marko on kuitenkin halunnut tehdä selväksi, ettei ole tulossa taloon tangokuninkaana vaan ohjaajaksi tekemään hoitoalan töitä.

”Kohtaaminen hänen kanssaan oli tosi tavallinen, moikattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Tuntuu, että ainakin ne kerrat, kun olen ollut hänen kanssaan siellä, olemme tulleet hyvin juttuun ja olen päässyt uutena ohjaajana hänen kanssaan jo aika pian syvään hoitosuhteeseen. Voihan se olla jopa avuksi hänen polullaan.”

Vaikka Marko on halunnut pitää laulajan roolin sivussa työstään, aina se ei onnistu. Talossa järjestetään pari kertaa viikossa karaokea, ja ohjelmanumero saa aina yli puolet talon asukkaista kokoontumaan olohuoneen sohvalle. Alussa Marko kuunteli hiljaa muiden laulua, kunnes kerran häntä tultiin hakemaan laulamaan keittiöstä asti. Yhden kappaleen jälkeen pyydettiin lisää. Lopulta Marko veti viisi laulua putkeen.

”Se oli pienimuotoinen konsertti! Asukkaat olivat aivan haltioissaan ja joku tuli kysymään, laulanko jossain bändissä, kun laulan niin hienosti. Oli tuttuja lauluja, niin saatoin esiintyä olohuoneen sohvalle päin eikä tarvinnut tuijottaa monitoreja.”

Lue myös Seura.fi: Tangokuningas Marko Maunuksela ei kadu paluuta vanhaan ammattiinsa: ”Hyvä tulee hyvän luo – mistään ei kannata lähteä siltoja poltellen”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Tangokuningas Marko Maunuksela palasi lähihoitajaksi lähes 11 vuoden tauon jälkeen – esiintyy nyt kuntoutuskeskuksen asukkaille

Brina

Marko on NIIN hyvä tyyppi!
Huomioi yleisön ja on pirteä !
Tykkään kovasti ♤!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.