Meeri Koutaniemi: ”Aiemmin elämäni mahtui neljään muovipussiin”
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvasi viikkonsa kulun. Hän teki sen aikana puolenkymmentä matkaa ja vietti vapaapäivän kotona. Vielä vuosi sitten Meerin hyvinvointia nakersi se, ettei hänellä ollut kotia.
Että sain elää tällaisenkin viikon.
Se on ajatus, joka valokuvaaja Meeri Koutaniemelle, 28, tulee mieleen, kun hän miettii kulunutta viikkoa.
Oli matkustamista, paljon.
Oli ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia.
Oli töitä, mutta myös ilahduttavasti vapaata.
Melko tyypillinen viikko Meerille siirtymien ja erilaisten työprojektien osalta. Vielä loppuvuoden aikana hän tekee viitisentoista matkaa eri puolille maapalloa.
Kaikki eivät jaksa Meerin tahtia tai elämäntyyliä. Vuosien varrella lähipiiristä on tippunut pois ihmisiä, jotka eivät ymmärrä hänen valintojaan.
Suunnitelmat muuttuvat
Meeri aloitti viikkonsa seuraamisen Roomassa. Siellä hänen teki kesken lounaan mieli katsoa lentolippujen hintoja Mallorcalle. Parin päivän päästä lähtevällä lennolla oli vielä yksi vapaa paikka.
”Olin Roomassa dokumenttielokuvani ensi-illan takia. Pakatessani kotona Helsingissä muusikko Sami Yaffa oli laittanut viestin, että Roomasta hänen luokseen Mallorcalle ei ole pitkä matka. Sami toivoi minun ottavan kuvia hänen kirjaansa. Pakkasin kameran mukaan varmuuden vuoksi.
Vasta Roomassa päätin jättää vapaapäivät käyttämättä ja lähdin Samin luo. Hän asuu Mallorcalla pienessä Banyalbufarin kylässä. Otin kuvia Samista hänen kauniissa vanhassa asuintalossaan, joka on täynnä instrumentteja. Siellä asuu myös sokea Elvi-koira.
On tyypillistä, että suunnitelmani muuttuvat viime tipassa. En osaa lentää Thaimaan-rantalomalle makoilemaan viikoksi, vaan haluan tehdä jotain hyödyllistä. Loma tarkoittaa minulle pieniä kauniita tapahtumia työkeikkojen välissä, kun tapaan ystäviä, luen tai kävelen hetken yksinäni luonnossa.
Lauantaina palasin takaisin Roomaan. Sunnuntain ensi-illassa oli 50 kutsuvierasta, joiden kanssa katsoimme Amazonilla kuvatun dokumentin ja juhlimme aamuseitsemään.
Maanantaina söin kolmen tunnin lounaan ennen paluulentoa Suomeen.”
Pois pussista
Meeri ei pidä itseään sosiaalisena vaan pikemminkin introverttina. Työ ja ihmisten kohtaaminen voimaannuttavat, mutta vievät myös paljon energiaa. Kodilla ja yksinololla on lataava vaikutus, ja Meeri nauttii hiljaisuudesta.
”Tämän viikon tiistaina kalenterini oli aivan tyhjä. Yleensä pyhitän itselleni vain aamusta muutaman tunnin ja sovin tapaamisia iltapäivälle. Aamuisin haluan tanssia, käydä uimassa tai lukea.
Muutin takaisin Suomeen viime kesänä. Vietän Helsingissä pari viikkoa kuukaudesta. Aiemmin olin Helsingissä korkeintaan viikon kuukaudessa eikä minulla ollut pysyvää kotia. Elämä mahtui neljään muovipussiin, ja majoituin matkojen välissä ystävien luona. Se oli typerä päätös.
Kiersin kodittomana säästääkseni rahaa. Se alkoi nakertaa omaa hyvinvointia, ja suoraan sanoen sellainen elämä vie mielenterveyden. Asunnon pitäminen ei ole halpaa, mutta se on pieni hinta mielenrauhasta.
Vastapainona työlle elämäni kotona on aika säännöllistä. Minulle sopii rytmi, jossa valvon myöhään. Käsittelen kuvia tai kirjoitan päiväkirjaa yöllä kahteen ja herään aamuyhdeksältä tekemään smoothieta.”
Ruuhkaa siskonpedissä
Tiistaina Meerin äiti lähetti kuvan kotitalosta Kuusamossa. Keväistä, ajatteli Meeri katsoessaan kuvaa.
”Käyn vanhempien luona jokaisena vuodenaikana. Koko perhe on koolla jouluisin. Kun lasketaan kaikki kuusi sisarusta perheineen, meitä on parikymmentä. Siskonpedissä on tiivistä.
Viime jouluna emme nähneet, koska isäni oli elinsiirtoleikkauksessa keuhkofibroosin takia. Hän toipuu leikkauksesta, ja kokoonnumme kesällä perheen kesken juhlimaan elämää ja isän 65-vuotissyntymäpäivää.
Ympärilleni ovat jääneet ihmiset, jotka ymmärtävät elämäntapaani. Vapaus hypätä lentokoneeseen tai jättää paluulento käyttämättä tulevat minulle ykkösenä. Arkeni on intensiivistä ja arvaamatonta.
Tein päätöksen asettua Helsinkiin, jotta minun olisi helpompi olla läsnä ystävien ja perheen elämässä. Välit parhaaseen ystävääni katkesivat vuosi sitten, koska en nähnyt tarpeeksi vaivaa suhteemme eteen. En anna saman tapahtua uudelleen.
En eläisi näin, jos se ei tuntuisi minusta hyvältä. Olen etuoikeutettu. Tämä ajatus sysää syrjään elämäntavan huonoja puolia.”
Katse kotimaahan
Keskiviikko alkoi aikaisin ajomatkalla Poriin tekemään Pahan jälkeen -dokumenttisarjaa toimittaja Arman Alizadin ja kuvausporukan kanssa.
Kuvattavana oli Roni, jota oli koulukiusattu koko hänen lapsuutensa ajan.
”Roni on yksi kahdeksasta haastateltavasta, joka kertoo selviytymistarinansa. Olimme hänen kotonaan, ja aluksi vain juttelimme pitkään.
Minulla on sama tapa myös valokuvatessani. Haluan tutustua henkilöön ennen kuin otan yhtään kuvaa. Vasta kuvattavan ajatukset tekevät kuvasta merkittävän.
Olemme olleet tekemässä sarjaa jo aiemmin Intiassa, jossa tarinansa kertoivat aviomiehen tekemästä happoiskusta selviytynyt nainen ja parin yhteinen tytär.
Toinen reissu oli Romaniaan, jossa aiheena oli kodittomuus ja päihderiippuvuus. Vietimme viikon Bukarestin kodittomien seurassa viemäreissä, joissa he asuvat.
Roni on esimerkki suomalaisesta yhteiskunnasta ja meidän ongelmistamme. Kiinnostuksen kohteeni ovat pikkuhiljaa siirtyneet lähemmäs kotimaata. Haluan ymmärtää juuriani, sitä mistä itse tulen ja ihmisiä lähelläni.”
Apua muilta
Meerin yöpöydälle kertyy kirjoja, jotka liittyvät hänen työprojekteihinsa. Tällä viikolla Meeri luki Eveliina Talvitien ja Maija Salmen kirjoja.
”Tapasimme Maijan kanssa pari viikkoa sitten. Kävi niin, että me kaksi samoista asioista kiinnostunutta naista keksimme nopeasti yhteisen projektin. Lähdemme loppuvuodesta tekemään kirjaa El Salvadorin naisvankilasta.
Olen vihdoin oppinut myös delegoimaan. Tapasin torstaina Heli Mäenpään, jota voi kutsua konsultikseni. Ravintola Sandron omistaja toi meille drinkit kevään kunniaksi.
Heli auttaa minua kaikessa projekteihin liittyvässä: asiakkaissa, sopimuksissa, sisällön hiomisessa, näyttelyissä, sponsoreissa ja niin edelleen.”
Keräilevä käsityöläinen
Meeri rakastaa matkantekoa. Mieluiten hän kävelee tai pyöräilee joka paikkaan, jos siihen vain on aikaa. Lentokoneissa on hänestä jotakin luonnotonta.
”En ymmärrä, miten voin siirtyä paikasta toiseen niin nopeasti. Matkustaminen muuttuu paremmaksi, jos voin itse päättää pysähtymisistäni.
Loppuviikoksi lähdin valokuvaajaystäväni Touko Hujasen kanssa ajelemaan rannikolle. Kuuntelimme teknoa ja otimme pellolla valokuvia.
Fiskarsissa kävimme paikallisen korusepän luona. Rakastuin heti sormukseen, jossa oli suuri spektroliitti. Seppä kertoi, että se on peräisin Lappeenrannasta.
Himoitsen kaikkea kaunista kuin harakka. Tuon matkoilta pieniä muistoesineitä. Viimeksi raahasin Puerto Ricosta kahdeksankiloisen savisen kuuakka-patsaan.
Pidän itseäni käsityöläisenä ja haluantukea käsityöläiskulttuuria. Kodissani olevat esineet eivät ole arvokkaita, enkä menetä paljon, jos jokin niistä menee rikki tai katoaa.
En ota turistivalokuvia, joten esineet muistuttavat minua matkoista. Toivon, että niiden avulla voin kertoa lapsilleni tarinoita elämästäni.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 11/2016
Lue lisää:
Interrail vei nuoruusmuistoihin – naiskaksikko reissasi saman reitin kuin 50 vuotta sitten
Kommentoi
Kommentoi juttua: Meeri Koutaniemi: ”Aiemmin elämäni mahtui neljään muovipussiin”