Ihmiset

Näyttelijä Merja Larivaara Annassa: ”Nainen voi saada kaiken: parisuhteen, perheen ja olla tekijä ja intohimoinen työssään”

Näyttelijä Merja Larivaara ei pelkää sanoa ääneen, että aviopuoliso Kari-Pekka Toivonen on hänen elämänsä ainoa ja suuri rakkaus, selviää Anna-lehden jutusta.

Runsaat neljä vuotta sitten Merja Larivaara, 54, palasi takaisin lapsuutensa maisemiin Ouluun. Silloin Merjan puoliso Kari-Pekka Toivonen, 51, valittiin Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi, ja Merjasta tuli yksi sen näyttelijöistä.

Viiden minuutin matkan päässä työpaikalta on toisenlainen todellisuus, Oulun-koti. Siellä elää pariskunta, joka on uudenlaisen vaiheen alussa, kertoo uusin Anna-lehti.

Kahdenkeskistä aikaa

Merjalla ja Kari-Pekalla on yhä enemmän taas kahdenkeskistä aikaa. Kaksi vanhinta lasta ovat jo omillaan ja kahdella nuoremmallakin on harrastuksia ja puuhia kodin ulkopuolella.

”Lasten itsenäistyminen pelotti minua ja ennen kaikkea se, miten osaan päästää heistä irti. Olen ollut heidän kanssaan niin vahvasti kotona ja tehnyt vuosien ajan kaikki työhöni liittyvät asiat perheen ehdoilla. Se on ollut meille kaikille hyvä valinta”, Merja kertoo Annassa.

”On onni ja rikkaus, että viihdymme Kari-Pekan kanssa hyvin kahdestaankin. Yhteistä puhuttavaa riittää, myös muusta kuin lapsista ja työstä”, Merja sanoo Annassa.

Lue myös: Merja Larivaara muutti Ouluun isänsä lähelle: ”Nyt en pode enää huonoa omaatuntoa isän hoidosta”

Kari-Pekka Toivonen on Merja Larivaaran elämän ainoa ja suuri rakkaus

Käsipäivää aloitti kaiken 26 vuotta sitten. Merja ja Kari-Pekka tapasivat samassa työtuotannossa ja esittäytyivät toisilleen. Molemmat olivat valmistuneet teatterikoulusta, Merja oli 28-vuotias, Kari-Pekka 25.

”Olin siihen aikaan varovainen ja pelokas, liiankin vakava. Kari-Pekalle maailma oli auki, hänessä oli hurmaavaa pelottomuutta ja uskallusta. Se kiehtoi mutta myös aluksi jarrutti minua. Viikon ajan pyristelin rakastumista vastaan ja olin vaikeasti tavoiteltava, Merja kertoo Annan jutussa.

Kuukauden päästä ensitapaamisesta pari oli kihloissa.

”Kari-Pekka on elämäni ainoa ja suuri rakkaus. Hänen kanssaan olen ensimmäistä kertaa halunnut ja saanut tulla nähdyksi kokonaisena: vaimona, äitinä ja tekijänä. Minua ei ole nitistetty avioliitossani millään osa-alueella”, Merja sanoo Annassa.

Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen
Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen vuonna 2006.

Yhteys ei katkennut edes 2001, kun julkisuudessa kerrottiin avioliiton päättyneen hetkellisesti eroon, paperilla ainakin. Oikeasti pysyvää säröä ei heidän mukaansa ollut.

Lue myös: ”Pekan iho tuntui ihanalta” – Näin alkoi liitto, joka on kestänyt 50 vuotta

Merja haluaa olla rohkaiseva esimerkki

”Koen, että minun tehtävälistallani ja vastuullanikin on olla nuoremmille rohkaiseva esimerkki. Nainen voi saada kaiken: parisuhteen, perheen ja olla tekijä ja intohimoinen työssään”, Merja sanoo Annan jutussa.

Merja haluaa olla muille esimerkkinä siinäkin mielessä, että hän ei koskaan halua puhua rakastamisesta ja sen voimasta alakanttiin tai halveksuvasti – niin kuin jotkut hänelle aikoinaan tekivät:

”Rakkaus kestää sen, minkä kestää. Se on se pari vuotta.” Tai: ”Pääseehän siitä sitten eroonkin.” Tai: ”Tee nyt yksi lapsi ensin ja katsotaan sitten, mitä toisen kanssa käy.”

”Muistan vieläkin, miten pahalta tuntui, kun ulkopuoliset näin vähättelivät rakkauttamme suhteemme alkuvuosina. Ihan kuin elämässä pitäisi koko ajan valmistautua pettymykseen”, Merja sanoo Annassa.

”Nyt kun olen tämän ikäinen ja meillä on nämä vuodet takana, niin kyllä minä uskallan sanoa sen ääneen: kestävä rakkaus on mahdollista.”

Entä haastavat puolet toisessa? Sellaiset ominaisuudet, jotka ovat vaatineet totuttautumista. Kai sellaisiakin on? Merja nostaa esiin Kari-Pekan huolettomuuden, joka oli nuorempana, no, ylenpalttistakin.

”Meille molemmille on tullut lisää sellaista hienovaraista toisen huomioon ottamista”, Merja sanoo Annassa.

Lue myös: Kahdesti eronnut pari: ”Kolmas kerta toden sanoo”

Jotkut ovat tarkkoja siitä, että naisella pitää olla oma huone, ammatti ja pankkikirja. Näistä asioista tulee heille selviytymisen tunne.

”Minulle saa mies avata oven ja maksaa laskun. Minun naiseuteni ja itsemääräämisoikeuteni eivät siitä kärsi”, Merja kertoo jutussa.

Avioliiton symbolit ovat Merjalle ja Kari-Pekalle molemmille tärkeitä, kuten se, että vaikka Merja tunnetaan näyttelijänä Larivaarana, yksityiselämässään hän on Merja Toivonen. Ja yhteisiä merkkipäiviä, kuten ensitapaamisen vuosipäivää, juhlistetaan.

Molemmat ujuttavat toistensa kalentereihin pieniä, pinkkejä post-it-lappuja. Niiden alta löytyvät päivät on tarkoitettu yhteisiksi. Niille päiville ei sovita töitä, ennen kuin asiasta keskustellaan yhdessä.

Lue Annan koko juttu: Merja Larivaara elää pitkässä liitossaan uutta vaihetta: ”Nyt uskallan sanoa ääneen, että kestävä rakkaus on mahdollista”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näyttelijä Merja Larivaara Annassa: ”Nainen voi saada kaiken: parisuhteen, perheen ja olla tekijä ja intohimoinen työssään”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.