Ihmiset

Merja Larivaara muutti Ouluun isänsä lähelle: ”Nyt en pode enää huonoa omaatuntoa isän hoidosta”

Kun näyttelijä Merja Larivaaran isä joutui hoitokotiin, Merja teki päätöksen. Hän ei potisi syyllisyyttä laitoshoidosta, mutta tekisi kaikkensa pitääkseen isän elämänlaadun hyvänä.

Kyyneleet syöksähtivät silmiin. Merja Larivaaran rintaa puristi, kun hän painoi hoitokodin oven takanaan kiinni. Merjan isä tarvitsi aivoninfarktien seurauksena jatkuvaa apua arjessa eikä pärjännyt enää kotona. Vaihtoehtoja ei ollut.

Mutta tämä oululainen hoitokoti ei ollut hengeltään sitä, mitä Merja oli kuvitellut. Hän oli taas kerran löytänyt isän sotkuisesta huoneestaan neuvottomana.

Isän perustarpeista ei pidetty tarpeeksi hyvin huolta, ja hoitokodin siisteydessäkin oli räikeitä puutteita.

Juuri ennen Merjaa paikalla oli käynyt hoitaja. Mutta hoitaja teki vain välttämättömän, toi tarjottimellisen ruokaa ja lähti pois. Ei sekuntiakaan ylimääräistä läsnäoloa. Eikä minkäänlaista huomiota siihen, että isä eli sotkun keskellä.

Merja tiesi, että isä olisi siirrettävä muualle.

Nyt isä on asunut jo muutaman vuoden nykyisessä hoivakodissaan. Tämän paikan oven Merja sulkee lähtiessään hyvillä mielin.

Muutto lähemmäs isää

Kun Merjan nyt 77-vuotias isä joutui muuttamaan hoitokotiin vajaat kymmenen vuotta sitten, Merja, hänen puolisonsa Kari-Pekka Toivonen sekä pariskunnan neljä lasta asuivat vielä Porvoossa.

Isän ollessa terve 600 kilometrin etäisyys ei ollut tuntunut Merjasta pahalta, sillä isä matkusti junalla tai lentokoneella usein tyttärensä perheen luo. Sairastumisen jälkeen tapaamiset olivat Merjan reissaamisen varassa.

”Se oli kova paikka, kun isä ei enää pystynyt matkustamaan luoksemme. Surin välimatkaa kovasti.”

Kolme vuotta sitten tilanne muuttui yllättäen. Kari-Pekalle tarjottiin Oulun kaupunginteatterin taiteellisen johtajan tehtävää. Merja sai virkavapaata Helsingin kaupunginteatterista ja mahdollisuuden työskennellä Oulussa paitsi näyttelijänä myös käsikirjoittajana ja ohjaajana.

Pariskunnan vanhimmat lapset Meeri ja Aarne jäivät Porvooseen, mutta nuorimmat Aatos ja Akusti vaihtoivat kotikaupunkia vanhempiensa mukana.

”Isän tilanne vaikutti vahvasti siihen, että lähdimme Ouluun. Sain mahdollisuuden olla enemmän läsnä hänen elämässään.”

Ammattilaiset hoitaa, tytär viihdyttää

Merja piipahtelee isänsä luona aina kun mahdollista. Hän vie isää pyörätuolilla kävelyille, kahviloihin ja teatteriesityksiin. Jos Merja on itse lavalla, hän järjestää isälle avustajan katsomoon.

Hyvinä päivinä isän mieli on selkeä ja hän kysyy täsmällisiä asioita. Huonoina päivinä lähimuisti temppuilee.

”Aina isä ei muista enää illalla, että olen käynyt aamulla. Se täytyy vain hyväksyä, vaikka se kirpaiseekin.”

Vuosien varrella Merja on joutunut pohtimaan omaa rooliaan isän elämässä ja hoidossa.

”Isä saa hyvän perushoidon hoitokodin kautta, mutta minä huolehdin henkisestä ja viihteellisestä puolesta.”

Merja on keskustellut asian selväksi myös isänsä kanssa.

”Tämä asia on meidän välillämme kristallinkirkas. Hän tietää, että minä teen kaikkeni näissä omissa puitteissani.”

Alusta asti Merja päätti, että ei kantaisi syyllisyyttä isän hoitamiseen liittyvistä asioista tai kasaisi paineita aikatauluista ja vierailujen ajankohdista.

”Olen päättänyt, että en ota stressiä isän hoidosta, ja olen opetellut elämään ilman huonoa omaatuntoa. En ole potenut sitä sen jälkeen kun muutimme Ouluun ja olen pystynyt olemaan enemmän isän kanssa. Voin luottaa siihen, että ammattilaiset tekevät työnsä loistavasti, ja minä olen isän seuraneiti.”

Aikaa auttaa

Merja on laulanut ja soittanut harmonikkaa vanhainkodeissa ja palvelutaloissa jo 1990-luvun alusta lähtien. Kolme vuotta sitten Merja keksi uuden keinon, jolla hän voisi auttaa ikäihmisiä saamaan elämäänsä kohtaamisia ja kontakteja.

Merjan ideoimana Oulun kaupunginteatterissa järjestettiin Seniorisoppa-esityksiä, jotka oli suunnattu ikäihmisille. Kävijämäärät olivat valtavat ja tänä vuonna Oulun teatteri viettää Merjan suunnittelemaa Seniorifestivaali-viikkoa.

Tuona aikana tarjolla on senioreille suunnattua ohjelmaa, esityksiä ja yhteistä ajanvietettä, kuten muun muassa kävijöiden toivomat päivätanssit.

”Tärkeintä on se, että me näyttelijät olemme siellä läsnä: repimässä teatterilippuja, ottamassa takit narikkaan ja jakamassa soppaa. Rupattelemme ja kuuntelemme.”

Merjan mielestä teatteri on oivallinen keino, jolla vanhusten syrjäytymistä voidaan estää.

”Nyt minulla on mahdollisuus auttaa, kun omat lapseni eivät ole enää ihan pieniä. Haluan ottaa vastuun niistä asioista, joihin pystyn vaikuttamaan.”

Lue koko juttu Kotilieden numerosta 19/2017!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Merja Larivaara muutti Ouluun isänsä lähelle: ”Nyt en pode enää huonoa omaatuntoa isän hoidosta”

Helena Kuitunen

Merja Larivaara on ollut tilanteessa, joka kohtaa meitä kaikkia vanhenevien ja sairastuvien lapsia. On ilo lukea Merjan tehneen hyviä ratkaisuja isäänsä koskien ja viettää aikaa hänen kanssaan mahdollisuuksien mukaan. On onni löytää luotettava perushoitoa antava paikka ja empaattiset osaajat hoitamassa. Aika vaan monesti tiukalla säästösyistä, joten hienoa itse käydä usein, sitä ei koskaan kadu. Kun elämä loppuu, se on todella lopullista ja kannattaa kysyä kaikesta mahdollisesta ja jutella, koska tyhjyys on kuin seinä vastassa siitäkin huolimatta vaikka paljon on jaksanut osallistua . Voimia, iloa ja tsemppiä kaikille vastaavassa tilanteessa!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.