Merja Tammi arvostelee uusperhe-elämää kovin sanoin Seurassa: ”Yksi saamarin sotku”

Merja Tammen poika Eemeli Järveläinen ei ole ollut julkisuudessa aiemmin, vaikka kauneuskilpailussa menestyneen ja vaikuttavan yrittäjäuran tehneen äidin pojalta sitä on pyydetty. Nyt hän kertoo Seurassa lapsuudestaan, koska kokee aiheen tärkeäksi.

Eemeli Järveläinen, 39, oli 6-vuotias, kun vanhemmat erosivat. Merja Tammi oli rakastunut naapurissa asuneeseen Ari Koveroon, välillä lopettanut suhteen, mutta päätti lopulta erota avioliitostaan Eemelin ja Eemelin pikkuveljen Oton isän, Matti Järveläisen kanssa.

”Siitä ajasta muistan vain synkän tunnelman, tuntui kuin joku olisi kuollut”, sanoo Eemeli Seuran jutussa.

Merja osti Helsingistä asunnon, johon hän, Otto ja Ari muuttivat syyskuussa 1986. Eemeli jäi asumaan Matin kanssa Espoossa olleeseen kotiin.

Veljesten erottaminen oli vaikein päätös, jonka Merja on joutunut elämänsä aikana tekemään.

”Tunsin siitä jopa fyysistä kipua enkä ole koskaan itkenyt niin paljon. Itkin ikävää ja koko tilannetta. Pelkäsin jo silloin, että olin tehnyt väärän ratkaisun”, sanoo vuoden 1975 Miss Suomi Merja Tammi, 64, Seurassa.

Lue myös: Uusperheen perustaminen edessä? Vaali malttia ja vältä nämä yleisimmät virheet

Merja Tammi ei kadu eroa Matista

Ero olisi ollut edessä ilman uutta suhdettakin. Virhe oli muuttaa saman tien yhteen uuden kumppanin kanssa. Merja oli erotessaan 27-vuotias.

”Olin aivan kakara. Alle kolmekymppisellä naisella hyrräsivät himot täysillä enkä siinä vaiheessa ajatellut lainkaan järjellä”, Merja kertoo Seurassa.

Eemeli ei arvostele eroja. Se voi olla epäonnistuminen, mutta usein lapsen kannalta parempi vaihtoehto kuin riitaisan suhteen jatkaminen. Vanhemman solmimaa uutta suhdettakaan hän ei tuomitse.

”Sen sijaan lapsen kannalta olisi parasta, ettei vanhempi muuttaisi uuden tyypin kanssa yhteen ihan heti”, Eemeli sanoo jutussa.

Lue myös: Uusperheen perustaneet Miia Nuutila ja Antti Paavilainen: ”Emme anna lasten tulla väliimme”

Kasvaminen kahdessa uusperheessä jätti Eemeliin pysyvät jäljet. Aikuisena hän on ymmärtänyt, että arpia on myös äidillä.

”Olen yrittänyt hyvittää ratkaisuani pojille koko heidän elämänsä ajan. Nyt tiedän, ettei se ollut missään vaiheessa onnistunut valinta minullekaan”, Merja sanoo jutussa.

Merja Tammi ja poika Eemeli Järveläinen

Merja Tammi poikansa Eemelin, 39, kanssa. Kuva: Pekka Nieminen

Merja tunsi poikiensa jäävän lapsipuolen asemaan kamppaillessaan uusperheensä ongelmien kanssa. Puolison lasten rakastaminen ei ole itsestään selvää tai helppoa. Aina ei edes sietäminen.

”Uusperhe on yksi saamarin sotku”, Merja sanoo Seurassa.

”Minulla oli koko ajan riittämätön olo. Koin, etten ollut tarpeeksi omien lasteni käytettävissä”, Merja sanoo jutussa.

Oman kokemuksen pohjalta Eemeli ei löydä uusperheistä yhtään myönteistä puolta. Välit vanhempiin ovat säilyneet läheisinä. Eemeli ei ole tuntenut missään vaiheessa katkeruutta Merjaa kohtaan.

”Hän on ollut minulle paras mahdollinen äiti. Turvallinen, hellä, lämmin ja rakastava”, Eemeli sanoo Seuran jutussa.

Avainsanat

Keskustelu

Hyvä Merja! Olen 100 varma, ettei nämä uusonniperheet lapsineen ole auvoisia onnen pesiä kenellekään. Omat halut uuden rakkaan kanssa laittaa päät sekaisin ja lapset saa sopeutua tilanteeseensa.
Pelkkä eronneiden yhteen muutto tuo vanhat ongelmat ratkottaviksi mukanaan. Niissäkin lapset saa kärsiä omien vanhempiensa tuskaa kaikesta huolimatta. Julkisuudessa harva myöntää em. mitään. Ei kehtaa.
Saati kun se uusi mies on ongelmia täynnä entisen eronsakin vuoksi ja ottaa itselleen yhden isohkon lapsen hoivattavakseen lisää.
Järki menee ainakin naisilta piiloon uuden ihanan rakkauden löydyttyä, hetkeksi.
Kokemusta 2 eron jälkeen omille jaloilleen päässeenä voin jo todeta hymyillen, että jäipähän se vahva itsetunto, ja löytyi oma tahto lähdettää ne 2 miestä ovesta mäelle sotkemasta elämääni enää yhtään enempää.
Omat lapseni sopeutuivat uuteen tyyppiin, kun oli pakko, saman katon alle muutanutta, mutta suurella ilolla tukivat äitinsä päätöstä erota.
Elämä kantaa yksinkin elävää naista loistavasti, kun vaan itse niin haluaa.
Parasta kaikesta on lapset ja heidän elämänsä seuraaminen ja tukeminen.

Kommentoi juttua: Merja Tammi arvostelee uusperhe-elämää kovin sanoin Seurassa: ”Yksi saamarin sotku”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X