Ihmiset

Michael Monroe ja Sami Yaffa Seurassa kauhun hetkistään: "Ne olis tappanu meidät"

1980-luvulla Hanoi Rocks sai paeta maakunnissa jäähakkujen kanssa riehuvia paikallisia. Michael Monroe ja Sami Yaffa kertovat nyt Seurassa, että enää ei tarvitse pelätä henkensä edestä, mutta rokki soi edelleen.

1980-luvulla meikkaava, pitkätukkainen mies oli shokki ahdasmielisille suomalaisille.

Kerran Michael Monroe ja Sami Yaffa olivat bändinsä Hanoi Rocksin kanssa keikoilla maakunnissa, kun bussi rusikoitiin jäähakuilla ja kirveillä käyttökelvottomaksi, kertoo Seura. Michael heräsi, kun ikkuna särkyi hänen päälleen.

”Ne olis tappanu meidät, jos oltais jääty siihen!” Michael muistelee Seuran jutussa.

Lue lisää: Tältä näyttää Michael Monroen äiti – rokkari julkaisi iloisen yhteiskuvan

Enää ei tarvitse pelätä henkensä edestä.

”Päinvastoin joku voi tulla sanomaan: Sami, selfie!” Michael sanoo.

”Aika pienet rinnat sillä ruotsalaisella tyttölaulajalla”

Artisteja kohdellaan kuitenkin nyt paremmin kuin 1980-luvulla, Seura kertoo. Hurriganesin Remu Aaltonen alkoi aikanaan vaatia, että bändejä kohdellaan kunnioittavasti ja työstä maksetaan korvaus. Hanoi Rockskin joutui taistelemaan palkkioistaan. Sen sai huomata manageri Seppo Vesterinen käydessään tiedustelemassa palkkiota erään keikan jälkeen.

”Siellä maalaisisännät istuskeli, et pitäiskö tuosta muka maksaa jotain. Että oli sillä aika pienet rinnat sillä ruotsalaisella tyttölaulajalla”, Michael sanoo Seuran jutussa.

Michael muistaa törmänneensä usein muihinkin ennakkoluuloihin.

Savuttomia huoneita ja siisteyttä arvostavalle laulajalle tarjottiin yleensä hotellin rähjäisin huone. Oletettiin, että rokkari kuin rokkari hajottaa paikat ja viihtyy saastan keskellä.

Suomalaisten suhtautuminen kuitenkin muuttui, kun kansainvälistä menestystä alkoi tulla. Aluksi bändiläisiä kutsuttiin homonarkkareiksi, mutta seuraavaksi jo ihasteltiin, kuinka hienosti oman maan pojat pärjäävät maailmalla. Michael Monroe ja Sami Yaffa ovat kuitenkin osanneet olla ottamatta muiden mielipiteitä liian vakavasti, Seura kertoo.

”Me opetettiin ihmisiä ottamaan vähän kevyemmin, nauramaan itselle. Se on yks suurin ansio, mitä Hanoi on saanu aikaan.”

Michael Monroe ja Sami Yaffa vanhenevat, mutta eivät viisastu

Yhteiskuntajärjestelmän kyseenalaistaminen pitää edelleen mielen virkeänä. Live-esiintymiset ovat vieläkin energisiä ja tyylilleen uskollista niin musiikillisesti kuin pukeutumisessakin.

Vaikka takahuoneissa ei vieläkään välttämättä ole käsienpesumahdollisuutta saati saippuaa, ruokaa yleensä saa. Niin Michael kuin Samikin ovat nykyään naimisissa, ja molemmat ovat tuttuja naamoja televisiosta.

Lue lisää: Valokuvaaja Meeri Koutaniemi: ”Sain vahvan naisen mallin perheestäni jo lapsena”

Rock’n’rollin ydin, vapaus olla oma itsensä, ei ole muuttunut. Mikä on?

”Me ollaan vanhennuttu, ei välttämättä viisastuttu”, Michael sanoo Seurassa.

”Meillä on kodit”, toteaa Sami.

Lue myös Seuran juttu: Hanoi Rocksin Michael Monroen ja Sami Yaffan tarinat hurjilta keikkavuosilta: ”Me ollaan vanhennuttu, ei viisastuttu”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Michael Monroe ja Sami Yaffa Seurassa kauhun hetkistään: "Ne olis tappanu meidät"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.