Nostalgia

Miina Sillanpään upea tarina - sylkykupista Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi

Kun köyhään torppaan syntynyt Miina Sillanpää työskenteli piikana, hän ei suostunut syömään jämiä emännän lautaselta. Pian hän ryhtyi ajamaan piikojen asiaa kokopäiväisesti ja kohosi lopulta Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi. Miinan syntymän 150-vuotisjuhlaa on vietetty koko vuosi.

Hoikka ja pitkä nuori nainen matkasi höyryjunalla Helsinkiin vuonna 1887. 21-vuotiaspalvelijatar ei ollut enää se hieman kolho maalaistyttö, joka luki kaiken minkä käsiinsä sai sillä aikaa kun muut nuoret kävivät tansseissa.

Hän oli oppinut sivistyneessä piikomispaikassaan Porvoossa paitsi kodinhoitoa ja ruoanlaittoa myös paljon uutta yhteiskunnasta.

Nyt hän tahtoi elämässä eteenpäin.

Kun Miina Sillanpää oli muutama vuosi aiemmin lähtenyt lapsuuskodistaan, hänellä oli ollut mukanaan pieni nyytti, jossa oli vain arkivaatteet. Ainoa parempi puku oli yllä.

Jo silloin Miina halusi jotakin muuta. Huonosti palkatun, raskaan työn jatkaminen Forssan puuvillatehtaassa tai elämä jatkuvasti synnyttävänä torppariperheen äitinä eivät houkutelleet.

Miinan opinhalu olisi ollut kova, mutta hän oli käynyt vain muutaman kuukauden kiertokoulua. Tehtaassa oli kyllä koulu, mutta opiskeleminen yövuoron jälkeen oli liian raskasta. Miina oli aloittanut työt tehtaassa– myös yövuoroissa – 12-vuotiaana.

Eikä yövuorossa oltaessa saatu edes lämmintä ruokaa niin kuin päivällä tehtaan puolesta annettiin. Kun tuli aamulla tehtaasta kotiin, oli kova nälkä ja piti ruveta syömään. Mutta väsymys voitti nälän, ja niinpä saattoi herätä päivällä leivänpala kyljen alla, Miina muisteli lapsuuttaan.

Miina Sillanpää
Miina Sillanpää on ainoa nainen, joka on toiminut eduskunnan ikäpuhemiehenä. Kuva vuodelta 1945.

Miina pitää päänsä

Helsingin rautatieasemalle tullessaan Miina oli voimissaan. Hän luopui heti piian huivistaan ja osti talvihatun. Miehiä päätä pitempi, komea nainen hattuineen kiinnitti huomiota.

Päähine paljasti naisen säädyn jo kaukaa. Hienot rouvat pitivät hattua, maalaiseukot ja piiat huivia.

Herrasväki yritti estää piikoja pukeutumasta hattuihin, sillä se esti näkemästä, kuka kuului mihinkin yhteiskunnan lokeroon.

Mutta Miina piti päänsä ja hattunsa.

Miina löysi pian tyylinsä. Hän muistutti olemukseltaan Jutta Urpilaista, ja näyttävänä naisena hän oli edukseen selkeissä vaatteissa ilman pikkusieviä rimpsuja.

Pian Miina ymmärsi myös pääkaupungin tarjoamat mahdollisuudet opintoihin. Hän alkoi käydä kursseilla kansanopistossa, vaikka isäntäväki ei pitänyt uuden piian iltamenoista.

Aamulla piian piti nousta neljän viiden aikaan lämmittämään uuneja. Ruoanlaittoa, siivousta, pyykkäämistä, ostoksilla käymistä ja lastenhoitoa riitti iltakymmeneen asti. Joidenkin Miinan piikaystävien piti valvoa jopa puoleenyöhön saakka, jotta myöhäisen illallisen astiat saatiin tiskattua aamuksi.

Perhettä ei sopinut häiritä keräämällä astioita kesken seurustelun.

Perheen kannalta se oli kaunista, mutta se tapahtui toiseen yhteiskuntaluokkaan kuuluvaa orjuuttamalla. Se oli vallan mieletöntä! Ja niin ajattelematonta! Keittäjättären piti istua, valvoa ja odottaa, Miina moitti.

Miksi Miina pärjäsi?

Miina menestyi niin, että hänestä tuli Suomen ensimmäinen naisministeri.

”Miinalla oli luontaisia johtamis- ja organisoimistaipumuksia. Ja lukuhimo pelasti hänet. Lisäksi hän oli ahkera, sitkeä ja hänellä oli hyvä terveys”, Miina Sillanpää -seuran puheenjohtaja Kirsti Rissanen sanoo.

”Miina kokeili ja opetteli uusia asioita ennakkoluulottomasti ja ryhtyi kaikkiin töihinsä innostuneena.”

Kirsti Rissanen, 73, on Miinan sukulainen neljännessä polvessa. Hänen mummonsa Hulda Lehto oli Miinan veljen tytär, joka opiskeli Miinan ohjaamana kätilöksi.

”Miina oli itse halunnut kätilöksi, mutta ei päässyt koulutukseen, koska siihen vaadittiin kansakoulun päästötodistus.”

Sääty-yhteiskunnassa piian olot muistuttivat kotiorjuutta, sillä palvelijatar oli kaikessa isäntäväen käskyvallan alla. Perheiden miesväki saattoi ahdistella nuoria tyttöjä. Jos piika tuli raskaaksi talon isännälle tai pojalle, hänet heitettiin kadulle.

Mutta Miina oli rohkea eikä suostunut kaikkeen. Hän ei syönyt jälkiruokaa emännän lautaselta, vaan kippasi herkun laskitynnyriin. Miina vastasi ihmettelevälle emännälle, että hän syö puhtaalta lautaselta, koska hän on se, joka astiat tiskaa.

Miina Sillanpää
Miina Sillanpäästä tuli monien naisjärjestöjen lehtien päätoimittaja. Myös Kotiliesi seurasi aikansa tunnetuimman poliitikon toimia aktiivisesti.

Miina liittyi Helsingin palvelijatar-yhdistykseen, kun se perustettiin. Pianhän oli yhdistyksen puheenjohtaja.

En ole milloinkaan pelännyt. En tuntenut pelon tunnetta. Kun toiset sanovat: siitä ja siitä pitäisi kirjoittaa, jos uskaltaisi, he ovat pelosta epäröineet. Minä olen aina uskaltanut, Miina kuvaili toimintaansa.

33-vuotiaana Miina jätti piian työt ja ryhtyi yhdistyksen täysaikaiseksi vetäjäksi. Yhdistyksellä oli toimisto, jonka toisessa huoneessa Miina asui. Yhdistys perusti pesuloita ja leipomoita ja aloitti palvelijattarien työnvälityksen. Miinasta tuli myös Palvelijatar, Työläisnainen ja Toveritar-lehtien päätoimittaja.

Suomen vihatuin ihminen

Elinkeinovapaus, osuuskunta-aate, kansakoulu, teollistuminen, työväen liikehdintä ja kansallisuusaate mylläsivät sääty-yhteiskuntaa 1800–1900-lukujen vaihteessa.

Muutoksen keskellä palvelijattarien esitykset työolojensa kohentamiseksi herättivät raivoa ja vastustusta. Miina Sillanpäätä pidettiin perheiden sisäisiin asioihin röyhkeästi puuttuvana, koteja tuhoavana kauhistuksena. Joku väitti hänen olevan ”Vaasasta tullut entinen huora”.

Miinasta piirrettiin pilakuvia ja julkaistiin pilkkakirjoituksia:

Ken on Suomen lääkäreistä kuuluisin, se on Matti Äyräpää. Ken on Suomen painijoista voimakkain, se on Saki Hevonpää. Ken on Suomen piioista kiukkuisin, Se on Miina Sillanpää.

Vuonna 1973 kansanedustaja Martta Salmela-Järvinen kirjoitti Legenda jo eläessään -elämäkerrassaan Miinasta näin:

Jos suomalaiset viikkolehdet olisivat vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä julistaneet kilpailukyselyn siitä, kuka on Suomen vihatuin ihminen, vastaus olisi melko varmasti ollut: Miina Sillanpää.

Millaista vallankumousta piiat sitten ajoivat? He toivoivat vapaaksi yhtä arki-iltaa viikossa ja muutamaa tuntia sunnuntaisin. He halusivat, että työt päättyvät illalla kello yhdeksän ja että ylityö korvataan. Lisäksi vaadittiin kahdeksan päivän kesälomaa.

Miina Sillanpää
Lehtileike ministerinimityksestä vuodelta 1926.

”Piikojen esitykset olivat nykyajan näkökulmasta varsin pieniä”, Kirsti Rissanen sanoo.

Aina tyyni Miina ei provosoitunut, kun häntä haukuttiin ja pilkattiin, vaan opetteli perustelemaan asiansa aina vain selkeämmin.

Sitä paitsi omassa elämässään hän eli ensi kertaa itsenäisesti – ja sai aamuisin nukkua ainakin kello kuuteen, pyhäisin jopa puoleen päivään.

Lapsia, naisia, miehiä

Piikakysymys teki Miina Sillanpäästä kuuluisan. Hän sai ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 sosiaalidemokraattien listoilla niin paljon ääniä, että oli ensimmäinen 19 läpimenneestä naiskansanedustajasta.

Uudesta kansanedustajasta sukeutui hyvinvointivaltion kätilö. Hän ei piitannut tabuista, vaan perusti aviottomien lasten äideille Ensikoteja ja paheksui kaikenlaista kaksinaismoralismia sukupuoliasioissa. Miinan päähankkeita olivat lastensuojelu, naisten työolot, työaikalait sekä uusi avioliittolaki, joka vapauttaisi naimisissa olevat naiset miehen määräysvallasta.

Miina Sillanpää
Palvelijattarien lepokodissa oli paljon talkoita, joihin käytännöllinen Miina Sillanpää osallistui mielellään. Hän oli taitava organisaattori ja hyvä saamaan muut ajamansa asian taakse.

Kotiliesikin seurasi tarkkaan Miinan aikaansaannoksia, sillä lehden toimituskuntaan kuulunut Hedvig Gebhard oli kokoomuksen kansanedustaja ja teki paljon yhteistyötä Miina Sillanpään kanssa – minkä takia puoluetoverit haukkuivat Miinaa porvarien kätyriksi.

Kun Miina Sillanpää oli nimitetty ensimmäisenä naisena ministeriksi Väinö Tannerin hallitukseen 1926, asia uutisoitiin Kotiliedessä:

Että Miina Sillanpää on tähän vastuunalaiseen ja korkeaan paikkaan nimitetty, on sitä huomattavampaa, koska hän itse on oman kykynsä ja oman toimintansa kautta raivannut itsellensä tien läpi elämän.

Miina ei perustanut perhettä. Miehet olivat kyllä kiinnostuneita aikaansaavasta ja älykkäästä naisesta, mutta Miina oli vannonut jo nuorena, että ei mene koskaan naimisiin.

Miina SIllanpää
Ikäännyttyään Miina Sillanpää vietti mieluiten aikaa Ensikodin äitien ja lasten kanssa.

Ehkä syynä oli myös vanhanaikainen lainsäädäntö. Miina olisi aviovaimona voinut toimia kansanedustajana, mutta ei perustaa liiketoimia tai piikojen työnvälitystä eikä hankkia rahoitusta palvelijattarien huoneistoa ja lepokotia varten. Tällaisia toimia varten hän olisi tarvinnut luvan aviomieheltä.

Kun samanvertaisuuden takaava avioliittolaki tuli voimaan vuonna 1930, Miina oli jo 64-vuotias.

Vielä vuonna 1931 eräs vaurastunut amerikansuomalainen vanhapoika, joka palasi Miinan kanssa samalla laivalla Amerikasta, olisi halunnut Miinan omakseen. Atlantin kuutamoilloista huolimatta Miina ei ollut otettavissa.

Vauraan Miinan perintö

Miina Sillanpää rakennutti johtamilleen järjestöille useita rakennuksia. Hän uskalsi ottaa riskejä, hankkia rahoitusta monilta tahoilta ja sai lainat kuoletettua, vaikka ei niitä otettaessa tiennyt, millä ne maksettaisiin.

Miina halusi palvelijattarien ja yksinäisten äitien asumusten olevan kauniita ja toimivia. Vain paras on meille kyllin hyvää, hän vastasi emännille, jotka ihmettelivät piikojen asuntolan viihtyisiksi sisustettuja tiloja. Hän saattoi myös kivahtaa, että tympeät ruskeat värit maksavat ihan yhtä paljon kuin kirkkaat.

Palvelijattarien yhdistys hankki Miinallensa talousneuvoksen arvonimen.

Työn ja aherruksen lomassa Miina Sillanpää osasi rentoutua. Hänellä kävi kotona hieroja viikoittain, ja hän meni säännöllisesti luontaishoitolaan ottamaan höyrykylpyjä ja kylmiä kääreitä.

Miina pelasi myös korttia. Kolmen hengen Bismarck-pelissä hän keräsi tikkejä muikea virne suupielessään.

Miina pystyi ostamaan kolme osakehuoneistoa Kallion työläiskaupunginosasta. Viimeisessä kodissa oli peräti viisi huonetta, mutta niin oli väkeäkin: kotiapulaisen lisäksi Miinalla oli kasvattilapsi, sisarentytär Sylvi. Myös Fiiu-sisar muutti viimeisiksi vuosikseen Miinan luo. Muita sukulaisia ja ystäviä Miina jelppasi tarpeen mukaan.

Miina Sillanpää testamenttasi huoneistonsa Ensikodille ja muille naisten järjestöille, jotka olivat olleet lähellä hänen sydäntään. Palvelijattarien lepokodista alkunsa saanut suuri Siuntion kylpylä on nykyään Miina Sillanpää -säätiön hallussa ja vuokrattuna Rantasipi-ketjulle.

Siellä nykyajan työssä väsyneet voivat kuntoutua.

Lähteet: Aura Korppi-Tommola: Miina Sillanpää edelläkävijä (SKS 2016); Oma Mäkikossa: Yhteiskunnalle omistettu elämä (Tammi 1947); Martta Salmela-Järvinen: Miina Sillanpää (WSOY 1973); Irma Sulkunen: Naisen kutsumus (WSOY 1989).

Juttu on julkaistu Kotiliesi 27/2016 -lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Miina Sillanpään upea tarina - sylkykupista Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi

Katja

Toivottavasti joku tekisi elokuvan tästä upeasta suomalaisen naisen tarinasta! Minusta tuli heti suuri Miina Sillanpään ihailija!

Vastaa käyttäjälle KatjaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.