Mikaela Ingberg Seurassa: ”Minusta tuli keihäänheittäjä oikeastaan sattumalta”

Mikaela Ingberg muistetaan yhtenä kaikkien aikojen suomalaiskeihäänheittäjistä, mutta hän paljastaa Seuran tuoreessa haastattelussa, että päätyi lajin pariin sattumalta. Äkisti päättynyt ura kaivelee Mikaelaa edelleen.

Mikaela Ingberg kertoo Seuran haastattelussa harrastaneensa lapsena kaikkia yleisurheilulajeja. Innostus keihäänheittoon sai alkunsa hyvin menneestä seuraottelusta.

”Osallistuin 10-vuotiaana seuraottelussa pituushyppyyn ja keihäänheittoon. Voitin molemmat. Keihäänheitossa tulokseni oli 16,30 metriä. Kauden lopussa heitin viisi metriä sitä pidemmälle.”

Keihäsinnostus kasvoi entisestään, kun taidot kasvoivat.

”Isä osti vielä samana kesänä harjoituskeihään, kun tarpeeksi pyytelin. Se oli punainen. Tiina Lillak oli heittänyt vuotta aiemmin maailmanmestariksi punavalkoisella keihäällä. Raaputin omastani pois pätkän punaista maalia ja korvasin sen valkoisella.

Heittelin keihästäni kotipihalla ja urheilukentällä. Jotain opin, sillä seuraavana vuonna heitin jo 34 metriä”, Mikaela sanoo jutussa.

Yllättävä loppu uralle

Mikaela Ingberg kertoo Seurassa, että karsiutuminen Ateenan olympialaisten keihäsfinaalista oli hänen uransa rankin kokemus. Olkapäävammasta huolimatta hän heitti kohtuullisen tuloksen 60,80 metriä, jolla jäi sijalle 13.

”Se oli kuin pieni kuolema. Minulla oli takana onnistumisen vuosia, yhdeksän peräkkäistä finaalipaikkaa arvokisoissa. Ajattelin, että tämä ei voi tapahtua minulle. Seuraavana yönä en nukkunut lainkaan. Lähettelin tekstiviestejä kahden ystäväni kanssa ja kuuntelin yhä uudelleen Coldplayn kappaletta The Scientist. Olin aivan rikki. Kesti kuukausia päästä niiden tunteiden yli”, Mikaela sanoo jutussa.

Karsiutumisen jälkeiset vuodet eivät olleet helppoja. Mikaela harjoitteli liikaa tähdätessään Barcelonan EM-kisoihin, jotka järjestettiin kesällä 2010. Harjoituksissa tapahtui kuitenkin jotain, joka hautasi unelman.

”Punttisalilla penkkipunnerruksessa kuulin yhtäkkiä olkapäästäni hirveän äänen. Se oli kuin paksu kangas olisi revitty kahtia. Ääni kuului, vaikka kuuntelin musiikkia korvanapeista.

Kipua en tuntenut. Suomessa selvisi, että jänne oli repeytynyt kokonaan irti luusta. Silloin tiesin, että urani oli ohi.”

”Tunteet nousevat vieläkin pintaan, kun ajattelen, etten päässyt jättämään jäähyväisiä keihäänheitolle. Heittoharjoituksessa en tiennyt, että ne olivat viimeiset heittoni. Sellainen loppu ei ole oikein reilu”, Mikaela sanoo Seurassa.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Mikaela Ingberg Seurassa: ”Minusta tuli keihäänheittäjä oikeastaan sattumalta”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X