Millaista palvelutalon työntekijän arki on juuri nyt? Mainosalalta lähihoitajaksi siirtynyt Liisa, 62, kertoo

Liisa, 62, hylkäsi pitkän uran mainostoimistossa ja opiskeli lähihoitajaksi. Vaikka nykyinen työ on hetkittäin raskasta, se on palkitsevaa. Mikä tuo iloa arkeen tänä aikana?

Kun Liisan 82-vuotias äiti loukkasi itsensä ja joutui sairaalaan, mainostoimistosta vuorotteluvapaalla ollut Liisa riensi äidin tueksi. Hän päivysti äidin luona sairaalassa äidin elämän viimeiset kolme kuukautta.

”Jos minua ja sisaruksiani ei olisi ollut eikä minulla olisi ollut vuorotteluvapaan vuoksi aikaa olla äidin tukena, hän ei olisi päässyt koko kesänä ulos. Hänellä ei olisi ollut suussa puhtaita hampaita. Tajusin, että täällä vanhustenhoidossa apukäsiä tarvitaan”, Liisa kertoo.

Ja niin jäi taakse 28-vuotias mainostoimistoura. Liisa opiskeli lähihoitajaksi ja hankki alan töitä. Ala vei mennessään.

Lue myös: Hoitavatko robotit pian vanhuksia? Virtuaalihoito yleistyy vanhusten kotihoidossa – katso, miten kotimaakunnassasi toimitaan jo nyt!

Virikeohjaajalla on aikaa olla läsnä

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Liisa työskentelee virikeohjaajana Palvelutalo Hopeakuun ryhmäkodeissa Espoon Olarissa. Virikeohjaajana Liisa suunnittelee iäkkäille asukkaille päivittäistä tekemistä: tietovisoja, muistipelejä, ulkoilua ja pelailua. Musiikkia, muistelutuokioita, hemmottelua ja kädentaitoja, kuten maalaamista ja väritystä. Jos asukkaat haluavat, luetaan Raamattua tai muistellaan talvisodan loppumista.

”Minulla on myös mukava työpari Terhi, joka on fysioterapeutti. Hän pitää asukkaille tuolijumppaa ja tekee asukkaiden kanssa kaikenlaista mukavaa, kuten laulattaa. Hänellä on hyvä lauluääni, toisin kuin minulla”, Liisa kertoo.

Välillä vain jutellaan yhdessä. Ollaan läsnä.

Aamupalalla kysellään, miten yö on mennyt ja mitä kuuluu. Sitten luetaan yhdessä päivän uutisia. Päivällä saatetaan vaikkapa muistella Euroopan pääkaupunkeja ja jakaa erilaisia matkatarinoita. Joku on käynyt Lontoossa tai Berliinissä, toisella on ollut talo Espanjassa, kolmas on ollut Kongossa geologina.

”Virikeohjaaja kerkeää olla läsnä asukkaan arjessa. Jos ihminen haluaa puhua, minulla on hänelle aikaa ihan niin paljon kuin hän tarvitsee”, Liisa sanoo.

Yhteinen pelihetki Kimblen parissa.

Asukkaiden yhteinen pelihetki Kimblen parissa. Kuva: Palvelutalo Hopeakuu

Toisin kuin palveluasunnoissa, joissa sosiaaliset kanssakäymiset saattavat rajoittua hoitajan ja läheisten vierailuihin, ryhmäkodissa voi olla sosiaalinen koko ajan – jos haluaa.

”Yhteisten keskusteluhetkien kautta ihminen tulee jollain tavalla lähemmäksi. Tarinoista saa myös helposti jutun juurta esimerkiksi yhteisiin ulkoiluhetkiin. Hirveän mielellään asukkaat puhuvat omasta elämästään. Asioista, joista on jäänyt lämmin muistojälki itselle”, Liisa kertoo.

”Ikäihmiset ovat niin mukavia. Heillä on uskomattomia tarinoita, ja he tykkäävät monesti puhua niistä. He tykkäävät erityisesti siitä, että joku kuuntelee ja että on juttukaveri, joka on aidosti kiinnostunut hänestä.”

Auringonlaskun puolella

Liisan mielestä työn paras puoli onkin juuri sen ihmisläheisyys. Itsellekin jää hyvä mieli, kun voi olla toiselle avuksi.

”Minulle lemppariolotila tulee siitä, kun saa ihmisen hyvälle tuulelle. Kun jollakin tavalla pystyy piristämään toista ihmistä, tulee onnistumisen kokemus. Se on minulle tämän työn eteenpäin vievä voima”, hän sanoo.

Toki huonompiakin päiviä on.

”On joitakin sairauksia, jotka saattavat muuttaa ihmisen persoonaa. Mutta pitää ymmärtää, että jos joku asukkaista on joskus ilkeä, ei silloin puhu ihminen vaan sairaus. Silloin pitää löytää ihminen sairauden takana. Kaikillahan on huonompia hetkiä.”

Vaikeinta työssä on Liisan mukaan luopuminen. Kun asukkaan ja asukkaan läheisten kanssa on ehtinyt tulla tutuksi ja yhtäkkiä asukasta ei enää ole, olo on haikea.

Se kuitenkin kuuluu elämän kiertokulkuun, Liisa sanoo.

”Täällähän ollaan jo auringonlaskun puolella.”

Miten korona näkyy arjessa?

Koronakevät on tuonut haasteensa monelle alasta riippumatta. Miten korona on muuttanut ryhmäkotien arkea?

Yllättävän vähän, Liisa kertoo. Ehkäpä näkyvin ero on siinä, että asukkaiden kanssa puuhailevilla hoitajilla on nyt hengityssuojaimet.

Aiemmin keväällä, kun kelit olivat huonommat ja koronan aiheuttama tilanne uusi, monen asukkaan läheiset jättivät vierailut vähemmälle.

”Jotkut asukkaista ovat voineet olla pikkuisen apealla mielellä, jos heidän luonaan on tavallisesti käynyt päivittäin tai viikoittain joku vierailemassa. Nyt läheisiin on oltu yhteydessä puhelimen välityksellä ja videopuheluilla”, Liisa kertoo.

Koronakriisin jatkuessa huoli palvelutalojen asukkaiden ja henkilökunnan jaksamisesta kasvaa. Jotkut yritykset ovat havahtuneet tilanteeseen.

Otavamedia ja joukko muita suomalaisia yrityksiä kokoontui yhteen tuoman iloa palvelukotien arkeen. Suomalaisen Työn Liiton ja Vanhustyön keskusliiton Arjen iloksi -kampanjassa jaetaan suomalaisista tuotteista koostuvia tuotepaketteja lukuisiin eri palvelukoteihin.

Lue myös: Rajoitusten jatkuminen iskee kipeästi palvelukoteihin – joukko suomalaisia yrityksiä mukana tuomassa iloa arkeen

Paketeista paljastuu muun muassa pehmeitä torkkupeittoja, kutojille lankoja ja hoitajille herkkuja ja suklaata. Vaateharjoja, pelejä ja lukutoukille aikakauslehtiä.

”Olemme olleet paketeista ihan hirveän kiitollisia”, Liisa kertoo.

Arjen iloksi -kampanja vei palvelutaloihin muun muassa aikakauslehtiä.

Arjen iloksi -kampanja vei palvelutaloihin muun muassa aikakauslehtiä. Kuva: Palvelutalo Hopeakuu

Lapsenlapsi ja kukkiva luonto ilahduttavat

Mikä on viime aikoina tuonut iloa arkeen Liisalle?

Ahkera ulkoilu asukkaiden kanssa, kevään ensimerkkien seurailu ja vihreän värileikki luonnossa. Ryhmäkotien vierestä lähtevä ihana hiekkatie, jonka vieressä on kaistale luonnonpuita. Kukkivat valkovuokot ja maljakkoon kerätyt voikukat.

Ja tietysti myös oma perhe.

”Pääsi niin onnellisesti käymään, että meidän poikamme perheeseen syntyi tyttövauva tammikuun puolen välin jälkeen. Viimeksi on tavattu helmikuussa ristiäisissä. Huomenna meillä on treffit heidän pihallaan, ja minäkin saan ottaa pikkuisen ensimmäistä kertaa helmikuun jälkeen syliin – toki hengityssuojaimella varustettuna. Mutta se on tämän viikon ehdoton kohokohta.”

Lue myös Seura.fi: Reportaasi hoitajien päivästä – Näin sujuu vanhustenhoito ilman kiirettä: ”Se aika menee, mikä menee”

The Lautasliina -hanke: Kirjotut kotitarinat

Palvelutalo Hopeakuun ryhmäkodit ovat ensimmäisenä Suomesta mukana The Lautasliina -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on edistää muistisairaiden, läheisten ja eri sukupolvien välistä vuorovaikutusta, suhteiden syntymistä ja lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

The Lautasliina -hanke on rantautunut Suomeen Englannista. Hankkeen äiti, taiteilija Deidre Nelson, oli vieraillut hoitokodeissa ja havainnut, että muistisairaat ihmiset koskettelevat mielellään pöytäliinojen tai muiden kankaiden reunoja. Alkuperäisessä englantilaisessa The Napkin -hankkeessa kirjottiin yli 250 lautasliinaan muistisairaiden ihmisten kotitarinoita.

Lue lisää täältä.

Kotiliesi on osa Otavamediaa.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Millaista palvelutalon työntekijän arki on juuri nyt? Mainosalalta lähihoitajaksi siirtynyt Liisa, 62, kertoo

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X