Tarinat

Kun Minna Meriläinen-Tenhun lapsi aikuistui, koira tuli taloon: "On kiva tulla töistä kotiin, kun joku on iloisena vastassa"

Pesän tyhjeneminen on kriisin paikka varsinkin äidille. Ehkä. Mutta ei unohdeta hyviä puolia.

”Poikani on muuttamassa kotoa parin viikon sisällä. Ennakoin uutta aikaa: nyt minulla on Salma, chihuahua. Nimi on meksikolainen kuten koirarotukin, tulee näyttelijä Salma Hayekilta.

Hankin koiran ihan vain itseäni varten. On kiva tulla töistä kotiin, kun joku on iloisena vastassa.

Chihuahua on maailman pienin koirarotu. Se on urbaanin keski-ikäisen naisen koira, kätevä seuralainen, jonka kanssa voi mennä minne vain, terassille tai lentokoneeseen. Olemme käyneet koirauimalassakin, jossa Salma pääsee uimaan 16-metriseen lämpimään altaaseen.

Poika ei tykännyt pahaa siitä, että koira tuli ikään kuin korvaamaan hänet. Mutta että noin pieni ja tuota rotua, sitä hän valitti. Ja onko sille pakko puhua kuin vauvalle.

Nyt 185-senttinen poika maata rötköttää itse keittiön lattialla lepertelemässä Salmalle siinä missä muutkin. Hän sanoo, että tylsintä kotoa muuttamisessa on, että Salma jää tänne.

Elämä muuttuu, kun on ollut 20 vuotta vastuussa toisesta ihmisestä. Olemme asuneet tässä kaksiossa siitä asti kun poika oli vauva. Pojan huoneen otan muuhun käyttöön heti kun mahdollista. Sen, mitä hän ei saa mahtumaan opiskelukämppäänsä, kannan kellarivarastoon.

Ehkä myyn asunnon tai laitan sen vuokralle, ja hankin uuden asunnon. Muutoksen mahdollisuus tuntuu vapauttavalta.

Luin Hesarista jutun naisesta, joka luopui turhasta tavarasta. Ajatus on houkutteleva: ottaa vain kapsäkkinsä ja lähteä.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/16.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kun Minna Meriläinen-Tenhun lapsi aikuistui, koira tuli taloon: "On kiva tulla töistä kotiin, kun joku on iloisena vastassa"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.