Kun Natalia Salmela pyysi luokkakokouksessa anteeksi, kaikki itkivät: näin vironvenäläisestä tytöstä tuli sekä kiusattu että kiusaaja
Koulussa kiusatusta maahanmuuttajatytöstä on tullut menestynyt yrittäjä, joka sanoo mielipiteensä silloinkin, kun tietää ärsyttävänsä. Natalia Salmela kyllästyy asioihin usein parissa vuodessa, ja ehkä se on hänen voimavaransa.
Kerrostalon aulaan oli levitetty punainen matto. Seitsenvuotias Natalia Salmela, tuolloin sukunimeltään Tolmatsova katseli sitä ihastuneena. Ei hänen kotitalossaan Viron Narvassa tuollaisia ollut.
Natalia oli käymässä vanhempiensa kanssa Hämeenlinnassa, jonne isän inkeriläiset vanhemmat olivat muuttaneet hiljattain. Oli vuosi 1995.
Kaupungin vuokratalon porraskäytävä oli muutenkin erilainen kuin kotipuolessa. Valaisimet olivat ehjät, hissi toimi eikä nurkissa lojunut narkomaaneja.
Myös Natalia muuttaisi pian Hämeenlinnaan. Isä oli käynyt jo pitkään rakennustöissä Suomessa, mutta nyt oltiin tulossa koko perheen voimin. Paluumuuttoa varten isä suorittaisi vielä tarvittavat suomen kielen opinnot.
”Narva oli hyvin venäjänkielinen kaupunki. Meidän perheemme tai kaverini eivät puhuneet viroa”, Natalia sanoo.
Ja tässä sitä oltiin, asettumassa uuteen maahan.
Nyt, 27 vuotta myöhemmin, istumme Natalian hulppean kodin, 1970-luvun paritalon remonttityömaalla Helsingin Marjaniemessä. Moni asia on muuttunut.
Miten tämä on tapahtunut?
Aluksi kaikki sujui Suomessa
Kun Viro itsenäistyi, Natalia oli kaksivuotias. Hän, kaksoissisko, siskopuoli ja vanhemmat asuivat Narvassa neljän huoneen asunnossa, jonka isä oli remontoinut niin, että mäntypaneelit peittivät seiniä. Kesiä vietettiin isovanhempien mökeillä Suomenlahdessa pulikoiden.
”Viron mittapuulla olimme jopa varakkaita. Autokin oli, mikä oli Virossa tuolloin vielä melko harvinaista.”
Isä rakensi taloja, ja äiti työskenteli myyjänä ruokakaupassa, joka sijaitsi heidän kerrostalonsa pohjakerroksessa. Molemmat tekivät paljon töitä. Sikana, kuten Natalia asian ilmaisee.
Muutto Suomeen ei ollut Natalialle pelkkää myötätuulta. Olihan hänen nimensä Natalia Tolmatsova, ja hän puhui venäjää.
Aluksi kaikki sujui. Perhe asui Katumalla, jonka vuokrataloissa monet muutkin perheet olivat tulleet muualta. Natalia aloitti koulun maahanmuuttajaluokalla, jossa lapsia oli myös Kosovosta, Iranista ja Irakista.
Eräässä luokkakuvassa Natalia istuu kädessään kyltti, jossa lukee Mamu -97.
”Mamu ei ollut silloin vielä haukkumasana”, Natalia selittää.
Sitten alkoi ryssittely, ja Nataliasta tuli kiusaaja
Kun perhe muutti Hämeenlinnassa toiseen kaupunginosaan, alkoi ryssittely ja pilkka kielitaidosta. Siitä huolimatta, että Natalia oli oppinut suomen nopeasti.
Yläasteella oli kamalinta.
”Olihan se 13-vuotiaalle aika paha juttu kuulla olevansa venäläinen huora.”
Natalia yritti selvitä istumalla hiljaa ja odottamalla, että oppitunti alkaa ja luokkakaverit lopettavat. Kahdeksannella luokalla oli kuitenkin pakko vaihtaa luokkaa.
Toisaalta hän sanoo myös kerjänneensä omalla käytöksellään verta nenästään. Hänestä oli tullut jo ala-asteella kovis, joka kiusasi muita.
”Piti olla kovempi kuin muut, jotta he eivät pääse kimppuuni. Se oli selviytymisstrategiani.”
Myöhemmin luokkakokouksessa Natalia pyysi kaikilta anteeksi. Sekä hän että luokkakaverit itkivät.
Natalia sanoo joutuneensa pohtimaan paljon identiteettiään, koska sekä Virossa ja Suomessa asuessaan hän on ollut marginaalissa.
”Molemmissa maissa olen kuulunut venäjänkieliseen vähemmistöön, josta ei kauheasti pidetä. Minun on pitänyt etsiä paikkaani.”
Natalia Salmela tykkäsi myös puhelinmyyjän työstä
Yritteliääksi Natalia ryhtyi 15-vuotiaana. Vanhemmat olivat eronneet, ja Natalia jäi siskon kanssa asumaan äidin luo. Kielitaidoton äiti ei ollut löytänyt töitä, joten he elivät tulonsiirroilla, mutta säästäväinen äiti sai rahat riittämään.
”Minun ei olisi ollut mikään pakko mennä töihin, mutta en halunnut olla mutsin varassa. Tajusin, että voin saada verokortin ja töitä, joista joku maksaa minulle.”
Ensin Natalia ryhtyi toimittamaan Hämeenlinnan kaupungin nuorisofoorumin verkkosivuja. Lukiolaisena hän paiski illat hommia puhelinmyyjänä, eikä se tuntunut häiritsevän koulunkäyntiä: keskiarvo huiteli kympissä.
”En ajatellut koskaan mitään työtä hanttihommana. Olen pitänyt sekä puhelinmyyjän työstä että firmojen pyörittämisestä.”
Nykyisen kodin remonttityömaalla moni on ihmetellyt, miksi Natalia kärrää kivikuormia yhdessä isänsä kanssa. Miksei hän ole palkannut jotakuta tekemään sitä?
Vastaus: hän pitää siitä, ja hauis on kasvanut. Sitä paitsi Natalia kasvoi remontointiin isän rinnalla. Hän seurasi jo Virossa, miten isä rakensi esimerkiksi mökin.
Kovan työnteon motiivi? Silkka ahneus
Teininä Natalia halusi simpukkapuhelimen ja MP3-soittimen mutta tiesi, ettei äidillä ollut varaa hankkia niitä. Nyt hän on menestyvä yrittäjä, jota tituleerataan sosiaalisen median tulokuningattareksi.
Edellisessä verotuksessa Natalian vuositulot olivat noin 197 000 euroa, joista suurin osa oli ansiotuloja.
”Olen tuloihini tyytyväinen, mutta niin olin silloinkin, kun ansaitsin paljon vähemmän”, Natalia sanoo.
Hänen yhden naisen firmansa, jonka nimi on WTD Media Oy, liikevaihto oli viime vuonna yli 400 000 euroa. Natalia on mukana myös Satokausikalenteria tekevässä Satokausi Mediassa, jossa on hänen lisäkseen kolme muutakin osakasta.
Sen liikevaihto on 1,2 miljoonaa euroa. Toimitusjohtajana vaikuttava Natalia Salmela kehittää yrityksen brändiä ja tuotteistaa sosiaalisen median kanavia.
Hän kieltää kovan työtahdin olevan peruja lapsuudenkodista.
”Kyllä siihen on syynä silkka ahneus. Olen materialisti, mutta minulle on myös tärkeää olla riippumaton muista.”
Ja mitä sitä ihminen tekisi, jos ei töitä?
Työ vai lapsi vai molemmat?
Monet asiat työssä ja elämässä ovat lopulta pienestä kiinni. On osin sattuman kauppaa, kehen törmää. Näin Natalia Salmela ajattelee.
Hänen bloginsa White Trash Disease esimerkiksi sai alkunsa vuonna 2011 siitä, että hän kuuli erään suomalaisen bloggaajan saaneen palkkiokseen kassillisen Björn Borgin alusvaatteita.
”Tunsin viiltävää kateutta, että joku saa niitä ilmaiseksi, ja ajattelin, että minäkin haluan.”
Tuolloin tuotantotaloutta ja tekstiilitekniikkaa Tampereen yliopistossa opiskellut Natalia päätti perustaa muotiaiheisen blogin, mutta hän ei kirjoittanut pelkästään muodista.
Natalia oli analysoinut lukuisia blogeja selvittääkseen, mitkä aiheet vetivät lukijoita. Tärkeimmät havainnot: menestyvä bloggaaja herättää tunteita. Eikä mitään kädenlämpöistä kannata kirjoittaa.
Taannoin kohun nostatti esimerkiksi se, että Natalia Salmela kirjoitti tehneensä töitä vielä sinä päivänä, jolloin hän lähti synnytyslaitokselle. Ja jatkaneensa sähköpostien lähettämistä heti kotiin päästyään.
”Minua neuvottiin keskittymään vauvaani. Vastasin, että voin nauttia sekä lapsesta että työstä enkä pyydellyt anteeksi.”
Lue myös Anna.fi:n juttu: Bloggaaja Natalia Salmela toipui yllätysraskauden aiheuttamasta järkytyksestä: ”Vauvakuumeeseen vaadittiin se, että olen ollut neljä ja puoli kuukautta raskaana”
Paheksuntaa on herättänyt sekin, että Natalia ottanut pienen lapsen mukaan mainoskampanjoihinsa.
”Minulle on sanottu, etten kunnioita hänen yksityisyyttään, kun kerroin, millaisista ruoista hän pitää.”
Koska lapsen mainoskampanjoista saamat ansiot menevät hänelle itselleen, hänelle on jo nyt perustettu sijoitusrahasto. Myös asunto on odottamassa.
”Olin itse kateellinen opiskelukavereilleni, jotka asuivat vanhempiensa omistamissa asunnoissa”, Natalia Salmela sanoo.
Vaihtamalla paranee, ajattelee Natalia Salmela
Jos Natalia ei tykkää jostain työstä, hän etsii uuden. Jos hän ei pidä asunnosta, hän vaihtaa sitä. Edes piakkoin perheelleen valmistuvaan ihanaan kotiin hän ei halua kiintyä liikaa.
Hän on huomannut kyllästyvänsä asioihin usein parissa vuodessa.
”Olen luopunut ajatuksesta, että mikään elämässäni on pitkäkestoista. Blogi on pitkäaikaisin juttuni. Se on jatkunut jo 11 vuotta.”
Puolisonsa Jonathan Heinon eli Jontten kanssa Natalia on pitänyt yhtä kolme vuotta. Parhaillaan puoliso tekee remontin viimeistelytöitä uuden kodin alakerrassa.
Heidän puolitoistavuotias Benkuksi kutsuttu lapsensa on päivähoidossa. Perheeseen kuulu myös Jontten 4-vuotias esikoinen, Natalian bonuslapsi.
Aiemmin Natalia ei uskonut pitävänsä lapsista. Nyt hän nauttii esimerkiksi lapsensa huumorintajusta, mutta kotiäitiä hänestä ei saa. Puolisokin todistaa, että vaimolla menee hermo vartissa, jos pitää olla kotona lasten kanssa.
Natalia myöntää, että elämäntilanne töineen ja lapsenhoitoineen on raskas.
”Kaikki pitää kalenteroida, että selviytyy. Kirjoitan kalenteriin jopa sen, että muista hakea lapsi päiväkodista.”
Silti asioita unohtuu, mutta ei sentään lapsi päiväkotiin.
Lopettakaa häpeily ja muiden toiveiden myötäily!
Natalia on nähnyt, miten osa ihmisistä lannistuu maahanmuuttajan asemassa, mutta hänet se on sisuunnuttanut. Hän ei halua tyytyä vähään.
”Mitä enemmän minua on huudeltu ryssäksi, sitä enemmän olen painanut eteenpäin.”
Häntä ärsyttää suomalaisten tarve elää muiden ihmisten odotusten mukaisesti.
”Täällä hävetään kaikkea. Hävetään, jos tehdään jotain, ja hävetään, jos ollaan tekemättä. Vallitseva ajatus tuntuu olevan, että koko ajan pitää palata ruotuun ja riviin.”
Tästä huolimatta Natalia kutsuu Suomea lintukodoksi eikä kaipaa takaisin Viroon tai muuallekaan. Koulut ja kouluruoat ovat ilmaiset. Tiet aurataan.
”Tämä on paras paikka mitä kuvitella saattaa. Kaikki hoidetaan ihmisen puolesta, jos hän ei jaksa itse hoitaa.”
Myös yrittäjälle Suomi on hyvä paikka.
”Toki Virossa olisi kevyempi verotus, mutta täällä pääsee nauttimaan täysin koordinoidusta, tehokkaasta ja digitalisoidusta yhteiskunnasta.”
Joskus mielessä on käynyt haave kesämökistä Virossa, mutta hän ei ole ehtinyt juuri lomia pitää. Synnyinkaupungissaan Narvassa Natalia on käynyt edellisen kerran 15-vuotiaana.
Samanlaiset äiti ja tytär – ”Minä johdan faijaa”
Entä Natalian lapsuudenperhe, mitä heille kuuluu?
Kaksossiskoaan Natalia näkee vain harvakseltaan, sillä sisko on muuttanut Australiaan, mutta välit vanhempiin ovat läheiset. Rakennusalalla työskentelevä isä on ollut mukana Natalian kaikkien asuntojen remonteissa – niitä on tähän mennessä ollut viisi.
”Kun isä lupasi aikoinaan auttaa minua, hän ei tiennyt, mihin sitoutui”, Natalia sanoo.
Helsingissä asuvaa, eläkkeellä olevaa äitiään Natalia tapaa usein. He ovat luonteiltaan samanlaisia.
”Minä olen kuin mutsi. Johdan faijaa. Myös mutsi on aina ollut ollut sellainen kehtaaja. Ei häpeile mitään.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 10/22.
Juttua muokattu 12.7.2023: Otsikkoa muutettu.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kun Natalia Salmela pyysi luokkakokouksessa anteeksi, kaikki itkivät: näin vironvenäläisestä tytöstä tuli sekä kiusattu että kiusaaja
Tätä minä olen ihmetellyt, että venäjänkieliset eivät halua oppia asuinmaansa kieltä, siis viroa. Suomeen muutettua kuitenkin opitaan maan kieli. Paitsi tässä tarinassa äiti eli tulonsiirroilla kun ei puhunut suomea.
Ei hän ole ainakaan virolainen, kun ei ole käynyt siellä yli kymmeneen vuoteen.
Se on muuten Katumalla, ei Katumassa 😌