Ihmiset

Näyttelijä Olga Temonen: "Kasvissyöjinä laitamme kinkun sijaan uuniin briejuustoa"

Mikä on paras joulumuisto? Näyttelijä Olga Temonen kertoo, kuinka hän valmistautuu jouluun.

Joulunodotus muuttui tärkeäksi, kun muutin Iittiin. Talvi ja pimeys ovat maalla paljon isompia koettelemuksia kuin kaupungissa, ja tarvitsen kipeästi jouluvaloja ikkunoihin.

On ihanaa laittaa tuli takkaan ja vetää villasukat jalkaan, leipoa, suunnitella lahjoja, paketoida ja tutkia joulukoristeita kaupoissa. Leivon lasten kanssa pipareita ja piparitalon, jonka koira syö joka vuosi. Havukranssit ovat minusta kauniita, ja teen niitä koristeeksi ja lahjoiksi.

Yritän välttää pitää olla -asennetta. Ruoanlaittoon tulee mieltä, kun koetanhaastaa itseäni keksimään jouluruokiin jotain uutta. Voisiko lanttulaatikon valmistaa hieman toisella tavalla? Miksi ostaa torttujen täyte valmiina kaupasta, kun luumusoseen tekee itse älyttömän helposti?

Perinteinen joulu

Suosin yksinkertaista ja helppoa. Joulupöytämme on sekoitus minun ja mieheni mieltymyksiä. Anoppi tekee aina sienisalaattia, minulle purkkiherneet ovat lapsuuden herkku.

Olemme kasvissyöjiä, joten kinkun sijasta laitamme uuniin briejuustoa. Se sopii loistavasti laatikoiden seuraksi.

Meillä jaetaan paljon lahjoja, sillä puolisoni on pakettihullu. Lahjojen antamisella haluan osoittaa rakkautta ja välittämistä. Miehelle annan vaatteita, lapset saavat leluja, järkeviä paketteja ja jotain yllätyksellistä. Mies saa äidiltään yhä joka vuosi jonkin Star Wars -lelun.

Joulumuisto lapsuudesta

Mieleeni on jäänyt joulumuisto lapsuudesta. Äiti piilotteli lahjoja työhuoneessaan, ja livahdin tutkimaan paketteja.

Yksi repesi sen verran, että näin leluhevosen jalan. Kannoin syyllisyyttä teostani jouluun saakka. Olin ahdistunut siitä, että olin nähnyt lahjan ja samalla siitä, kuka meistä sisaruksista saa ihanuuden. Arvelin, että 11-vuotiaana olin jo liian vanha leikkimään.

Miten onnellinen olin, kun paketti olikin minulle. En päästänyt lelua käsistänikoko aattona. Se oli viimeinen joululahjaksi saamani lelu.”

Juttu on julkaistu Kotiliesi 23/2016 -lehdessä.