Ihmiset

Näyttelijä Pihla Viitala: "Agentti kehotti minua tekemään abortin"

Näyttelijä Pihla Viitala ei suostu käskystä hymyilemään kuvissa tai pukeutumaan, kuten agentit vaativat. Oman pään pitäminen on vaatinut sisua miesvaltaisella elokuva-alalla. Pahinta, mitä Pihla on kohdannut, oli kehotus tehdä abortti uran takia.

Korkeammalle kuin kukaan muu, ja varsinkin korkeammalle kuin pihan pojat.

Pikkutyttönä Pihla Viitala rakasti rellestää naapuruston poikien kanssa Helsingin Munkkivuoressa. Kun kaverin äiti hermostui lasten riehumiseen ja sanoi heittävänsä heidät parvekkeelta, jos lapset eivät lähde ulos leikkimään, Pihla ilmoittautui oitis ensimmäiseksi, jonka voisi viskata. Parvekkeelta heittäminen kuulosti hänestä jännittävältä.

Vanhemmat saivat pelätä jatkuvasti tyttärensä puolesta. Usein Pihla sai kuulla olevansa liian villi ja poikamainen. Se ärsytti häntä.

”En koskaan ymmärtänyt sitä, sillä olen aina tykännyt olla tyttö. Minkä takia villeys on vain poikien piirre?” Pihla sanoo nyt.

Puissa kiipeilyistä ja poikien kanssa nahistelusta on kulunut melkein 30 vuotta, mutta edelleen Pihla tunnistaa itsessään samat piirteet. Hän kutsuu itseään ”vähän anarkistiksi”.

”Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä mieltä sellainen minusta on, joka ei minua edes tunne. Mutta kun minulle tullaan sanomaan, minkälainen minun pitäisi olla, ärsyynnyn.”

Erityisesti naisten oikeuksien puolustaminen on Pihlalle tärkeää. Sen kuulee, kun hän alkaa puhua elokuva-alan ja koko yhteiskunnan lahoamispisteessä olevista valtarakenteista.

Miehisellä elokuva- ja tv-alalla oman pään pitäminen on vaatinut sisua. Nyt Pihla kertoo, miten se on häneltä onnistunut.

Pihla Viitala ulkona

Pihla ei halua olla kyselijä-ämmä

Kymmenen vuotta töitä näyttelijänä ja 50 tv- ja elokuvatuotantoa eri puolilla maailmaa. 35-vuotiaaksi Pihla on ehtinyt tehdä jo paljon.

Juuri nyt hänellä on työn alla norjalainen tv-sarja ja Lapissa kuvattava suomalainen rikossarja Ivalo. Toinen rikossarja, Karppi, jossa Pihla esittää miehensä menettänyttä ja surunsa työhön upottavaa rikosetsivä Sofia Karppia, alkaa 14.3. Ylellä.

”Olen ollut onnekas ja saanut tehdä kaikenlaisia rooleja”, hän sanoo.

Nykyisin Pihla on valikoivampi. Agenteilleen hän on tehnyt selväksi, että häntä eivät kiinnosta roolit, joissa nainen kuvataan pelkästään ulkonäön kautta, passiivisena miespääosan pönkittäjänä. ”Kyselijä-ämmänä”, niin kuin Pihla sanoo.

Kun agentit kehottavat Pihlaa tapaamaan uuden ohjaajan tietynnäköisenä, Pihla ärsyyntyy.

”Silloin toimin usein tahallaan päinvastoin. Sitä paitsi jos ohjaajalla on niin huono mielikuvitus, että hän ei pysty kuvittelemaan, en edes halua tehdä töitä hänen kanssaan.”

Ahdistelu osoittaa henkistä pienuutta

Viime aikoina Suomessa ja maailmalla on kohistu naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Keskiössä on ollut elokuva-ala.

Pihlan itsensä kohdalla häirintä on ollut rivoja, röyhkeitä tai seksistisiä kommentteja sekä pyllylle taputtelua, jota tapahtui erityisesti uran alkuvaiheessa.

”Sellainen osoittaa henkistä pienuutta ja kypsymättömyyttä. Se on nopea tapa kertoa, että on täysin tilannetajuton. Sellaisen ihmisen arvo laskee silmissäni saman tien.”

Agentti esitti sairaita vaatimuksia

Kaikkein eniten sisua Pihlalta vaadittiin silloin, kun hän alkoi odottaa tytärtään Astridia.

Oli vuosi 2012 ja Pihla teki ensimmäistä isoa rooliaan Hollywood-tuotannossa. Hannu ja Kerttu: Noitajahti -elokuvan trailerissa hyvää nuorta Mina-noitaa esittävä Pihla ampuu järeillä aseilla ja muhinoi vesiputouksella itse Hollywood-tähti Jeremy Rennerin kanssa. Mediassa Pihlalle povattiin Hollywood-uraa, ja amerikkalaisista tv-sarjoista tuli roolitarjouksia.

Kun Pihla kertoi raskaudestaan agenteille, yhdellä heistä, brittiläisellä miesagentilla, oli muuta sanottavana kuin onnittelut.

”Hän kehotti minua tekemään abortin, sillä lapsi sotkisi hänen mielestään urani. Olin mykistynyt. Se on törkeintä, mitä minulle on koskaan sanottu. Kukaan muu ei voi päättää sellaisia asioita puolestani.”

”Kun sanoin, että pidän lapsen, hän kysyi, voisinko synnyttää sen kaksi viikkoa etuajassa, etten vain saisi liikaa kiloja. En kai minä nyt mene sanomaan lääkärille, että ottakaa se nyt pois, koska minä en viitsi lihoa tätä vikaa kahta kiloa!”

Sama miesagentti vinkkasi myös, että hänen vaimonsa söi raskausaikanaan vain proteiinipirtelöitä. Ja lapsen synnyttyä ehdotti, että Pihla jättäisi vauvan Suomeen isovanhemmille, jotta voisi itse lähteä valloittamaan Amerikkaa.

”Kuinka sairasta!”, Pihla puuskahtaa.

Miehen asenne ärsytti. Miksi agentti häntä käskytti, kun hän itse oli miehen työnantaja ja palkanmaksaja? Pian agentti saikin mennä.

Eniten Pihlaa vaivasi kuitenkin muiden agenttien vaitiolo: he eivät puttuneet epäreiluun käytökseen. Heistä osa oli naisia.

”Olisin toivonut heiltä muskeleita ja ei-konfliktikammoista käyttäytymistä. Jos kerran vastustat ajatusta, avaa suusi. Eivät asiat muutu niin, että ollaan hiljaa ja nöyristellään.”

Luit lyhennelmän Kotilieden jutusta, jossa näyttelijä Pihla Viitala kertoo, millaista on työskennellä miesvaltaisella elokuva-alalla. Voit lukea koko jutun Kotilieden numerosta 5/2018. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näyttelijä Pihla Viitala: "Agentti kehotti minua tekemään abortin"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.