Tarinat Tilaajille

Niculita kertoo, miten hänestä tuli kerjäläinen – ja miten Herttoniemen asukkaat muuttivat hänen elämänsä  

Kun Niculita Roman tuli Romaniasta Suomeen ansaitsemaan rahaa, lähistön asukkaat panivat hänet merkille. Nyt he ovat muuttaneet Niculitan perheen elämää pysyvästi.

Matka oli kestänyt kolme päivää, ja Niculita Romanin, 41, lihaksia kolotti. Öisin pakettiauton perässä nukkuessa paleli. Kun Niculita ajatteli kolmea lastaan, jotka hän oli jättänyt äitinsä hoiviin, kyynelet nousivat silmiin.

Lue myös: Romani Janita: ”Minua haukutaan sossupummiksi”

Oli marraskuu 2016. Niculita, hänen miehensä Ion Roman, kaksi nuorempaa veljeä ja perheen tuttava olivat päättäneet lähteä Romaniasta. Tuttava oli ollut Suomessa aiemmin ja kertoi, että sieltä voisi löytää töitä.

Niculita ei ollut käynyt aiemmin ulkomailla. Ohi vilahtelevat maisemat ja kaupungit näyttivät vierailta. Aina auton pysähtyessä Niculita ajatteli, että oltaisiin vihdoin perillä, mutta matka vain jatkui. Miten täältä pääsisi ikinä takaisin kotiin?

”En tiennyt mistään mitään ja olin ainoa nainen. Vessaan ja pesulle pääsi vain metroasemille, ja ne olivat usein todella likaisia”, Niculita kertoo kahvilassa Helsingin Herttoniemessä kolme vuotta ja monta edestakaista matkaa myöhemmin.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.